Kollega autokaupoilla

Dacia Sandero Stepway

Kollegani harkitsi taannoin perheelle uuden kakkosauton hankintaa. Yhdessä vaihtoehtoja pohdittaessa päädyttiin siihen, että auton pitää olla uusi, eikä se saa maksaa maltaita. Kaikista mahdollisista vaihtoehdoista valituksi tuli Dacia Sandero Stepway, jossa perhe tunsi saavansa eniten vastinetta rahoilleen.

Siispä seuraavana lauantaina pariskunta suuntasi Vantaan Petikossa autoa edustavaan suurehkoon useita merkkejä nimensä mukaisesti verkon kautta kaupittelevaan liikkeeseen. Hetken aikaa liikkeessä pyörittyään pariskunta löysi myyjän, joka tarjosi heille vähän ajettua esittelyautoa halpaan, karvan alle 17.000 €:n, hintaan. Tästä päätettiin tehdä kaupat, mutta ehtona oli, että esittelyauto vedettäisiin heti pois esittelykäytöstä, eikä kukaan enää saisi sillä ajaa. Auton luvattiin olevan luovutuskunnossa seuraavana maanantai-iltana ja se luvattiin myös heti ottaa pois esittelykäytöstä.

Seuraavana päivänä kollegani päätti vielä katsoa verkosta liikkeen nettisivuilta, että oliko auto varmasti poistettu myynnistä. Yllätys oli melkoinen, kun autoa myytiin nettisivuilla edelleen, mutta nyt hinta oli vain 14.900 €. Tästä suivaantuneena kollegani soitti heti seuraavana aamuna myyjälle ja vaati selitystä sekä ilmoitti, että hän ei suostu maksamaan autosta yhtään enempää kuin nettisivuilla nyt on mainittu. Aikansa seliteltyään myyjä yhdisti puhelun esimiehelleen, joka lupasi että hinta korjataan alaspäin ilmoituksessa mainittuun ja auto on noudettavissa sopimuksen mukaan seuraavana päivänä.

Maanantai-iltana pariskunta meni autoa noutamaan. Tuttu myyjä oli paikalla ja hoiti paperiasiat pikaisesti, mutta jotenkin hiljaisena ja nolona. Kun kollegani tiedusteli jotakin auton hallintalaitteista, myyjä totesi vain, että lukekaa auton käsikirjasta – sieltä löytyy kaikki tarpeellinen. Sen jälkeen myyjä luovutti avaimet ja ilmoitti auton löytyvän ulko-oven vierestä. Sitten hän kertoi olevansa jo hieman kiireinen, koska seuraava asiakas oli jo odottamassa.

Näin uuden auton omistaja sai siis lähteä tästä asiakaspalvelusta pöllämystyneenä etsimään uutta autoaan ulkoa. En ole ennustaja, mutta tästä tuskin syntyy mitään pysyvämpää asiakassuhdetta tähän autoliikkeeseen.

Kiitos hyvästä työstä

Myyntimiehenä olen työssäni tottunut siihen, että harvoin saan työstäni kiitosta. Kiitosta tulee harvoin edes esimiehiltä saati sitten yrityksen johdolta, vaikka myyntimiehenä olisin tehnyt kuinka hyvän tuloksen tahansa. Kerran muistan saaneeni esimieheltäni jopa vain moitteet raporteistani, vaikka samanaikaisesti tein ainoana yrityksessä reilusti tavoitteet ylittävää tulosta ja vuosimyyntini oli yli 15 milj. euroa. Kiitoksen sanaa en saanut, enkä mitään merkittäviä bonuksiakaan.

Myynnin johto ja moni asiakaskin varmaan olettavat, että myyntimies saa aina kiitoksensa provikoiden muodossa – ja niinhän asia useimmiten onkin: Myyntimies saa hyvästä duunista hyvän provision ja huonosta duunista pahimmassa tapauksessa vain haukut esimieheltään. Pieni sana ”kiitos”, lämmittäisi silti varmasti jokaisen myyntimiehen mieltä jos sen kuulisi omalta esimieheltään hyvästä myyntituloksesta - tai asiakkaan suusta aina hyvän yhteistyön sinettinä.

Kotihoidon toimitalo aamuauringon paisteessa

Tällä hetkellä työskennellessäni Helsingin kaupungin kotihoidon parissa olenkin ollut lähinnä ihmeissäni, kun kuulen asiakkailtani joka päivä kiitoksia. Jokainen mummo tai pappa muistaa aina hänen luotaan lähtiessäni sanoa kiitos.

Muutamat asiakkaani toivottavat nyt minulle jopa ”hyvää loppuelämää ja Jumalan siunausta” sekä lähtiessäni kiittelevät minua käynnistäni vuolaasti kyynelet silmissään. Kyllä siinä väkisinkin kostuu myös kokeneen myyntimiehen silmäkulma. Tällaiseen en ole tottunut.

Kiitos siis, että saan tehdä tätä arvokasta työtä. Kiitos, että sain mahdollisuuden nähdä myös tätä toisenlaista elämää, elämää jossa on tilaa kiitollisuudelle.

Kiitollisena taas tästäkin työpäivästä kotihoidon parissa;

MyyntiReino

Myyntimies kaupungin duunarina

Oltuani yli kaksi vuotta vailla vakituista työtä, Helsingin kaupunki tarjosi minulle mahdollisuuden käyttää lain suomaa etuutta ja saada määräaikainen työpaikka kaupungin velvoitetyöllistettynä.

Velvoitetyöllistetyille tarjotaan yleensä puolen vuoden määräaikaisia työtehtäviä erilaisissa avustavissa tehtävissä Helsingin kaupungin eri yksiköissä. Tarjolla on monenlaista työtä, mutta halusin itse tehdä nyt jotain työtä, jolla on minulle muita arvoja kuin raha. Tästä syystä valitsin työn kaupungin kotihoitoa tarjoavassa yksikössä.

Ilman hoitoalan koulutusta en luonnollisestikaan voi tehdä minkäänlaista hoitotyötä, mutta uudessa työtehtävässäni tehtäväni on mahdollistaa hoitajien keskittyminen täysipainoisesti vanhusten hoitotyöhön – minä hoidan kaiken muun eli kaikki ns. juoksevat asiat, kuten autojen ja polkupyörien toimivuuden, kotihoidon asiakkaiden lääkkeiden noudot, apuvälineiden noudot ja niiden asennukset asiakkaiden kotiin, asiakkaiden kaupassa käynnit, jne.

Moni asia on jo uudessa työpaikassani ehtinyt ihmetyttää. Moni asia kun tehdään yksityisellä puolella kovin eri tavalla. Minua ihmetyttää esim. kuinka kaupungin työntekijät kohtelevat omia ns. sisäisiä asiakkaitaan. Itse asioin usein kaupungin autovarikolla ja joka kerta ihmettelen sen tehotonta toimintaa sekä kummallisia ja joustamattomia käytäntöjä. Asiakaspalvelu tuntuu monelle olevan aika vieras käsite, ilmeisesti siitä syystä, että mehän olemme kaikki ns. ”saman talo väkeä” ja duunikavereita siis. Yksityisellä puolella olen autohuollossa tottunut saamaan palvelua ja kaikki toiveeni on yleensä otettu huomioon. Täällä toiveet kuitataan sanomalla: ”katsotaan mitä voidaan tehdä” – Yleensä mitään ylimääräisiä toiveita ei huomioida.

Mielestäni kaikille olisi helpointa ja toiminnan kannalta tehokkainta, jos aina kotihoidonauton tullessa huoltoon (tai korjattavaksi) tehtäisiin kaikki perusasiat: lasinpesunesteen lisäys, pyyhkijän sulkien vaihto tarvittaessa, renkaiden ilmanpaineiden tarkistus sekä auton imurointi ja pesu. Nämä pitää kuitenkin muistaa aina erikseen pyytää – muuten niitä ei tehdä. Auto on kuitenkin kotihoidolle välttämätön työväline, joka on liikkeellä joka päivä klo 8.00-23.00. Ylimääräiseen tuhtailuun ei kotihoidon hoitajilla ole siis aikaa, vaan heidän pitää voida keskittyä tärkeään hoitotyöhönsä.

Jatkan siis ”taisteluani tuulimyllyjä vastaan” ja yritän työrupeamani aikana omalta osaltani muuttaa työtapoja edes hieman asiakaspalvelun suuntaan. Toivottavasti tämä näkyy ainakin kotihoidon asiakkaille – vanhuksille, joita tapaan työssäni. Tämä on ainakin vilpitön tavoitteeni ja tämän haluan heille välittyvän.

Myyntimiehen downshiftaus

Olen tehnyt kauppaa reilusti yli 30 vuotta eri yrityksissä myymällä erilaisia tuotteita ja palveluita; parhaana vuonna myyntini on ollut yli 15 milj. €. Siinä sivussa olen toki tienannut itsellenikin vähän korvauksia menetetystä vapaa-ajastani. 

Nyt halusin tehdä jotain ihan muuta eli päätin reippaasti downshiftata oman elämäni ja tehdä välillä jotain muuta kuin rahaa. Aloitin uuden työni vanhusten kotihoidossa. Tiedän, että vanhukset tarvitsevat tällä hetkellä apua enemmän kuin ehkä koskaan. Kotihoidon resurssit ovat kaikkialla täysin riittämättömät. Koska minä voin, niin nyt haluan antaa oman osani tähän työhön. 


Uusi työni ei enää vaadi minulta markkinoinnin tai myynnin osaamista ja siksi päätin samalla myös vähentää oleellisesti somessa käyttämääni aikaa – se ei vaan tällä hetkellä ja tässä tehtävässä tunnu enää tärkeältä. Vanhusten asiat ovat nyt prioriteettilistani kärjessä ainakin seuraavat puoli vuotta, ellen saa jostain mieltä järisyttävän mielenkiintoista työtarjousta oman parhaan osaamisalueeni töistä; myynnin ja/tai markkinoinnin parista. 

Toki tulen varmasti kirjoittamaan blogiini vanhoja tarinoita myyntimiesurani varrelta. Tulen varmasti myös twiittaamaan havaitsemistani epäkohdista sekä päivittäisistä ilon aiheista. Syksyllä katson työelämää taas avoimin mielin ja silloin on aika vetää yhteen kokemuksiani tästä työstäni ja kokemuksistani vanhusten kotihoidon parissa. Uskon, että minulla on paljon opittavaa vanhuksilta ja toivon, että voin omalta osaltani lievittää heidän yksinäisyyttään ja tarjota edes pienen hetken aitoa välittämistä ja läsnäoloa. 

Pitäkää huolta teille läheisistä vanhuksista. Se ei vaadi teiltä paljon aikaa, mutta jonkun verran viitseliäisyyttä kylläkin. Vanhukset ansaitsevat huomiomme.  

Meistä kaikista tulee joskus vanhoja – kuinka itse haluaisit silloin tulla kohdelluksi?

Kun myyntimiehen ammattitaidon arvostus katosi

Olen tehnyt myyntityötä reilusti yli 30 vuotta lukuisissa eri yhtiöissä. Minut on aina aikaisemmin joko headhuntattu tai pyydetty uusiin tehtäviin, eikä minun ole siis juurikaan tarvinnut töitä hakea. Itseasiassa olen tainnut saada hakemuksen lähettämällä vain yhden ainoan työpaikan koko elämäni aikana.

Hakemuksia on nyt lähetetty - meilillä tosin

Täytettyäni 50-vuotta kaikki kuitenkin muuttui: kun jäin työttömäksi ei minulle enää tarjottukaan töitä entiseen malliin. Silloin sain kuitenkin vielä muutamalla puhelinsoitolla itselleni helposti uuden työpaikan. Kun minut tästä työpaikasta sitten lomautettiin 56-vuotiaana, ei myynnin ja markkinoinnin osaamiselleni enää löytynytkään käyttöä. Lähetin lukuisia työhakemuksia, soittelin eri paikkoihin, lähettelin meilejä, olin aktiivinen somessa - mikään ei kuitenkaan tuonut minulle uutta vakituista työpaikkaa.

Monenlaisiin myyntitöihin minut olisi kyllä haluttu, mutta palkkauksena tarjottiin pelkkää myyntiprovisiota. Se tuntui suorastaan hyväksikäytöltä, joten en suostunut. Puhtaalla myyntiprovisiolla toimiminenhan tarkoittaa sitä, että varsinkin ensimmäiset kuukaudet toimitaan uudessa työpaikassa poikkeuksetta varsin niukalla palkalla tai toisinaan jopa kokonaan ilman palkkaa. Eräässäkin minulle tarjotussa työpaikassa myyntisyklin pituus oli myyntijohtajan mukaan yli kuusi kuukautta eli käytännössä vasta silloin olisi mahdollista päästä tekemään ensimmäinen tili – edellyttäen siis tietysti, että olen päässyt heti ensimmäisen viikon aikana tekemään tarjouksen yrityksen palvelusta. Minua ei houkuttanut tehdä palkatonta työtä yli kuusi kuukautta.

Nyt kun edellisestä vakituisesta työpaikastani on jo kulunut yli kaksi vuotta, ihmettelen, mihin myynnin ammattitaitoni on nykyisten päättäjien mielestä kadonnut? En mielestäni ole yhtään sen huonompi myyjä kuin kymmenen vuotta sitten, vaan pikemminkin päinvastoin: olen koko ajan päivittänyt omaa osaamistani ja se on nyt varmasti ajan tasalla. Osaan käyttää kaikkia uusia myyntiä tukevia välineitä, toimin aktiivisesti somessa, osaan tuottaa sisältöä, kirjoitan blogia, olen kehittänyt johtamisosaamistani ja markkinoinnin osaamistani erilaisin seminaarein ja webinaarein, tunnen markkinoinnin automaatiojärjestelmiä, jne. jne. Osaan edelleenkin myydä ja tiedän olevani huippumyyjä. 

Mistä siis löytyy nyt MyyntiReinolle uusi vakituinen työpaikka?

Yksipuolista rakkautta

Väkiaikainen asiakaskortti

Muutama kuukausi sitten poikkesimme kaverini kanssa kahville Hyrylän Teboilille. Kyseinen Teboil on jo useita vuosia toiminut ilman polttoaineen myyntiä. Taloudestaan tarkka kaverini huomasi, että kanta-asiakkaana saa alennusta. Hän tiedusteli kassahenkilöltä, voisiko hän liittyä kanta-asiakkaaksi ja saada edun saman tien. Tämä sopi, joten otimme molemmat pullakahviemme seuraksi lomakkeen, jolla Teboilin kanta-asiakkuutta saattoi anoa. Samalla saimme molemmat väliaikaisen asiakaskortin.

Itse ajattelin, että hommaan Teboilin asiakaskortin, koska minulla ei tällä hetkellä ole minkään huoltoasemaketjun korttia. Näin siitä syystä, että en enää tankkaa läheskään niin usein kuin kiireisimpinä myyntimiesvuosinani, jolloin tankilla piti käydä 2-4 kertaa viikossa – kilometrejä kertyi ja bensaa paloi. Nykyään en enää juurikaan mieti missä tankaan ja mitä se maksaa, kun kilometrejä ei enää kerry samaan tahtiin ja nykyinen autonikin kuluttaa varsin maltillisesti.

Kahvit juotuamme palautimme molemmat lomakkeen kassalle ja poistuimme kumpikin tahoillemme. Ajattelin, että varmaankin Teboil lähettää minulle varsinaisen asiakaskorttini muutaman viikon sisällä, sillä olinhan ”tunnustanut rakkauteni Teboiliin”, kuten Teboilin TV-mainoksessa pyydetään. 

Lievästi pettyneenä täytyy nyt todeta, että rakkauteni Teboiliin oli kovin yksipuoleista. Voin rehellisesti tunnustaa jo omien tunteittenikin laimenneen asiakaskorttiani odottaessani. Kortin tuleminen tai tulematta jääminen on minulle jo oikeastaan aivan toisarvoinen asia. 

Tähänkin tapaukseen pätee vanha viisaus: ”On parempi, että on rakastanut ja menettänyt, kuin ettei olisi koskaan rakastanut”.