✅️ Motivoiva ja kannustava palkkamalli.
Riittävän suuri pohjapalkka sekä lisäksi suoritteeseen perustuva provisio, joka palkitsee oikeasta tekemisestä. Oikea palkkamalli saa juuri oikeat myyjät kiinnostumaan avoimesta tehtävästä - sekä myös pysymään siinä.
✅️ Rekrytointiin tarvitaan aikaa
Kiireellä tulee helposti tehtyä hätiköity valinta eikä uutta myyjää ehditä kunnolla perehdyttää. Väärä rekry tulee todella kalliiksi, joten harkintaa kannattaa käyttää.
✅️ Oikean myyjän valinta hakijoiden joukosta
Kannattaa pohtia, onko sopivin tähän tehtävään kokenut alan osaaja vai tulevaisuuden huippumyyjä.
Kokenut alan ammattilainen pääsee ehkä nopeammin tuloksiin, mutta toiselta alalta tullut henkilö saattaa tuoda tullessaan uusia, tervetulleita näkemyksiä ja hänkin saattaa päästä hyviin tuloksiin.
Oikea asenne ratkaisee, mutta sen havaitseminen on haasteellista.
✅️ Hyvä ja perusteellinen perehdytys
Ihan jokainen uusi työntekijä ansaitsee kunnollisen perehdytyksen. Usein paras tapa uuden myyjän perehdytykseen on antaa hänen kulkea edeltäjänsä ja muiden myyjien mukana.
On myös varmistettava, että uusi myyjä saa kaiken tarvittavan tiedon voidakseen vakuttaa asiakkaansa myymänsä tuotteen/palvelun eduista ja hyödyistä.
✅️ Myynnin tuki
Jokainen myyjä tarvitsee organisaationsa tuen ja uusi myyjä vielä enemmän. Hänellä tulee aina olla mahdollisuus kysyä neuvoa ja apua joltakin nimetyltä henkilöltä.
✅️ Tekemiselle selkeät rajat
Myyjillä pitää olla selkeät rajat, joissa voivat tehdä itsenäisiä päätöksiä, liittyivätpä ne sitten hinnoitteluun, maksuehtoihin, toimitusaikatauluihin, tms. Vapaus käyttää omaa harkintaa lisää myyjän pysyvyyttä.
✅️ Järkevät tavoitteet
Myyjällä tulee olla tavoitteet. Selkeät ja helposti mitattavat tavoitteet kertovat, mitä myyjältä odotetaan. Tavoitetasoon pääsevän myyjän pitää saada kohtuulista palkkaa.
✅️ Ei pidä luvata liikoja
Tyypillinen virhe myynnin rekryssä on luvata liikaa; maalata liian ruusuinen kuva joko tehtävästä tai palkkauksesta - joskus jopa molemmista.
"Provisioissa meillä on vain taivas rajana" on lause, joka karkoittaa kokeneemmat myyjät. He tietävät, että rajoja on aina.
Vaikka rekrytoija tekee kaikkensa löytääkseen ja rekrytoidakseen hyvän myyjän, niin aina kaikki ei vaan mene putkeen. Tsemppiä ja tuuria siis onnistuneeseen myyjärekryyn!
Tuota jälkimmäistäkin yllättäen tarvitaan. Sen puuttumisesta on itsellä aika karmaiseviakin kokemuksia
MyyntiReino kertoo tässä blogissaan tositapahtumiin perustuvia tarinoita myyntimiesten matkoilta yli 40 vuoden ajalta. MyyntiReinon mukana pääset värikkäälle ja vaiherikkaalle matkalle ympäri Suomen - ja vähän ulkomaillekin. Tarinat on kirjoitettu muistelumielessä, mutta silti niistä voi myös oppia jotakin, jos niin haluaa. Toivottavasti viihdyt MyyntiReinon matkassa.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2026
Onnistunut myyjärekry
Oman kokemukseni mukaan uutta myyjää rekryttäessä on muutama juttu, jotka mahdollistavat onnistuneen rekryn.
MyyntiReino on pitkän linjan ja wanhan koulukunnan ammatistaan ylpeä kauppamies, joka on kiertänyt kauppaamassa kaikenlaista tavaraa ja palvelua ympäri Suomen vuodesta 1982 alkaen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)