Hyvässä vai huonossa kunnossa

Myyntimiehen työ ei varsinaisesti ole kovin rankkaa fyysisesti, mutta hyvässä kunnossa jaksaa toki paremmin. Työssä tulee kuitenkin istuttua paljon auton ratissa ja ruokailu lipsahtaa helposti baari- ja ravintolaruokien raskaampaan puoleen. Usein myyntimiehet tapaavat myös asiakkaitaan lounailla ja varsinkin matkapäivinä ruokailu painottuu usein iltaan, jolloin tulee hotellille saavuttua vielä nautittua raskas illallinen – etenkin jos se kuuluu huoneen hintaan.

Kaikki tämä yhdessä johtaa helposti ja huomaamatta siihen, että kiloja alkaa kertyä. Eräs työnantajani vei koko myyntiporukan Vierumäelle kuntotestiin ja urheilemaan. Päivä alkoi kuntotestillä, joka tehtiin ammattilaisen johdolla ohjatusti. Testin jälkeen menimme ravintolaan syömään ja iltapäiväksi sai kukin valita Vierumäen runsaasta ja monipuolisesta lajivalikoimasta itselleen sopivimman liikuntamuodon. Tarjolla oli jokaiselle myös hieronta-aika.

Majoituimme Vierumäellä kahteen hulppean kokoiseen hirsimökkiin, joissa tilaa olisi ollut isommallekin porukalle. Iltaohjelmaan kuului saunominen savusaunalla ja avantouintia.

Tämän jälkeen istuimme Kalliokammissa ruokaillen ja jutustellen. Ilta jatkui vielä aikaiseen aamuun toisessa mökissä.

Seuraavana päivänä menimme aamupalan kukin jälkeen kuulemaan henkilökohtaisen palautteen omasta kuntotestistä. Ohjaaja aloitti jutun hyvin positiivisesti: ”Sinulla on erinomainen kunto!” Mutta sitten hän jatkoi: ”Edellyttäen, että olet yli 60-vuotias nainen.”

No, enhän minä ollut, vaan tuolloin vielä alle 40-vuotias mies. Kuntotestin tulokset saimme kirjallisena ja mukana oli myös itselle laadittu treeniohjelma, jolla kunnon pitäisi kohentua.

Kuntotestin tuloksesta suivaantuneena aloitin treenauksen: Juoksin jokaisena arkiaamuna vähintään 3 km lenkin ja viikonloppuina yhden yli 10 km lenkin. Vähensin myös selkeästi syömistäni ja lopetin sokerin käytön kahvissani kokonaan.

Noin vuoden kuluttua menimme uudelleen Vierumäelle ja teimme taas saman kuntotestin, mutta nyt tulos oli aivan toisenlainen. Ohjaaja sanoikin, että edessäni seisoo nyt kokonaan toinen ihminen: olin laihtunut 14 kg ja kunto oli testinkin mukaan hyvä. Itsellä oli myös todella hyvä fiilis, koska painon pudotus tuntui koko kropassa ja muutenkin jaksamisessa.

Nykyään en enää juokse, mutta kävelen koirani kanssa joka päivä noin 4 km lenkin ja ajan lisäksi kuntopyörällä lähes päivittäin. Kyllä reppurikin tarvitsee liikuntaa, muuten vuosirenkaita alkaa helposti vyötärölle kertyä.

Myyntimiehen muuttuva maailma

Olen tehnyt kauppaa reppurina reilusti yli 30 vuotta. Moni asia on työssäni tänä aikana muuttunut. Ajattelin tehdä pienen vertailun, jotta nekin jotka eivät noita aikoja ole eläneet, ymmärtävät kuinka paljon kauppamatkustajan työ on aikojen kuluessa muuttunut. Vertaan siis reppurin työtä 80-luvun alussa ja nykypäivänä. Pyrin ottamaan mukaan kaikki myyntityön oleelliset osat, joten aloitetanpa siis vertailun: 

Puhelinmyynti

80-luvulla puhelinmyyntiä tehtiin lankapuhelimilla ja soittolistoina toimivat erilaiset luettelot, joista koottiin listoja potentiaalisista asiakkaista. Mitään CRM-järjestelmiä ei luonnollisesti ollut, kuin aivan suurimmissa lehtitaloissa yms. koska ne olivat tuolloin vielä järjettömän hintaisia ja konesalit veivät paljon tilaa. Kaikki asiakastiedot kerättiin tuolloin yleensä myyjien omiin asiakaskortistoihin.

Nykyään on jo olemassa kohtuullisen edullisia CRM-ohjelmia, johon kaikki asiakasdata voidaan tallentaa. Kaikki puhelut voidaan nykyään hoitaa myös tietokoneen kautta – mahdollisesti jopa hyödyntäen automaattista soittorobottia, joka valitsee numeroita valmiin listan mukaan ja avaa linjan auettua myyjän näytölle suoraan vastaanottajan tiedot. 

Asiakaskäyntien buukkaus

80-luvulla myyjä buukkasi asiakaskäyntinsä etukäteen joko lankapuhelimella tai sopi siitä edellisellä käynnillään asiakkaan luona. Potentiaalisten asiakkaiden etsintään käytettiin puhelinluetteloita tai erilaisia muita luetteloja sekä ostettuja asiakasrekisterejä.

Nykyään myyjä voi sopia asiakaskäyntejä missä vaan kännykällään tai sähköpostilla. Monissa yrityksissä käytetään myös joko yrityksen omaan sisäistä asiakaskäyntien buukkaajaa tai tämä toiminto ostetaan ulkopuoliselta buukkauseen erikoistuneelta palveluntuottajalta. Nykyään potentiaalisia asiakkaita on helppo hakea netistä sekä erilaisten palveluntuottajien kautta, joiden palveluista saa helposti poimimalla kaiken tarvitsemansa tiedon muutamassa sekunnissa. 

Myyntimiehen auto

80-luvun alussa myyntimiehen auto oli vielä tyypillisesti isolla moottorilla varustettu manuaalivaihteinen ja bensakäyttöinen keskikokoinen tai suuri perheauto. Autossa oli sen ajan mukaiset lisävarusteet, mutta esim. ilmastointi ja ABS-jarrut olivat vielä aika harvoissa autoissa.

Nykyään myyntimiehen auto on tyypillisesti dieselkäyttöinen keskikokoinen perheauto, jossa on paljon lisävarusteita jo vakiona mm. ilmastointi, vakionopeudensäädin, ABS-jarrut, luistonesto, käynnistyksenesto yms. Reppurin autosta löytyy tänä päivänä luonnollisesti matkapuhelin handsfree ominaisuuksin, navigaattori (löytyy myös älypyhelimesta) sekä monella reppurilla myös tietokone tai tabletti, jolla tilauksia voi syöttää suoraan netin kautta yrityksen tai keskusliikkeen järjestelmään. 

Tarjoukset

80-luvun alussa tarjoukset tehtiin vielä kirjoituskoneella ja myyntimies lähetti ne perinteisellä postilla tai kävi henkilökohtaisesti viemässä ne asiakkaalle. Useissa yrityksissä tarjoukset kirjoitti puhtaaksi myyntisihteeri, joka toi valmiin tarjouksen myyntimiehelle allekirjoitettavaksi ja postitti tämän jälkeen tarjouksen asiakkaalle, lisäten mukaan kaiken tuotetta tai palvelua koskevan painetun esittelymateriaalin.

Nykyään lähes jokainen myyntimies kirjoittaa tarjouksensa itse, käyttäen apunaan yrityksen tietoverkosta löytyviä valmiita tarjouspohjia tai täyttäen tarvittavat tiedot yrityksen sisäiseen tai ulkoiseen järjestelmään, josta tarjouksen voi tarvittaessa joko tulostaa tai lähettää sähköpostilla asiakkaalle. Vain pieni osa tarjouksista lähtee enää perinteisellä postilla. 

Matkalla

80-luvulla oli myyntimiehen pakko kiertää asiakkaissa usein varsin tiukan aikataulun mukaan ja yöpymisiä hotelleissa tuli paljon. Jos aikataulu sitten jostain syystä mätti, oli reppurin piipahdettava joko puhelinkioskiin tai lennättimeen (näitähän ei enää edes ole olemassa) ja soitettava asiakkaalle saapuvansa myöhässä. Kaikki sovitut tapaamiset myyjä kirjasi omaan kalenteriinsa, joka oli hänen tärkein työn rytmittäjänsä.

Nykyään reppuri voi työmatkansa aikana hoitaa monta asiaa älypuhelimellaan ja ilmoittaa myöhästymisestään vaikka ajaessaan. Kaikki tapaamisajat hän voi kirjata suoraan älypuhelimensa kalenteriin, joka tarvittaessa myös muistuttaa tapaamisesta. Asiakkaita myyntimies voi nykyään "tavata" myös videoneuvotteluissa tai -puheluissa ja tämä vähentääkin jonkun verran jo matkustamisen ja hotelliyöpymisten tarvetta. 

Myyntikäynnillä

80-luvulla myyntimies esitteli tuotteensa tai palvelunsa myyntipuheensa lisäksi joko esitteiden, kalvojen (ns. piirtoheittimellä) tai erilaisten plänäreiden avulla. Plänäri oli esipainettu 3-osainen ja jäljentävä kampanjasuunnitelma -lomake, johon myyntimies täytti myyntimäärät, alennukset yms. Kun asiakas hyväksyi kaupan, hän allekirjoitti plänärin. Asiakkaalle jäi plänäristä alimmainen sivu ja myyjä otti kaksi päälimmäistä mukaansa. Ensimmäinen sivu meni tavaran toimittajalle ja keskimmäinen sivu oli reppurin arkistokappale.

Nykyään myyjä voi asiakaskäynneillä hyödyntää tietotekniikkaa näyttämällä älypuhelimeltaan tai tietokoneeltaan tuote- tai palveluesittelyjä, videoita yms. käyttäen samalla apunaan kaikkea muutakin internetistä löytyvää tietoa. Piirtoheittimiä ei taida enää monestakaan paikasta edes löytyä. Tilausvahvistuksen voi nykyään lähettää heti palaverin päätteeksi asiakkaan sähköpostiin. 

Kauppasopimus

80-luvulla reppuri teki tyypillisesti kauppaa, joka perustui aina pääosin suulliseen sekä ”kättä päälle” -sopimukseen. Toisinaan isot kaupat vahvistettiin vielä allekirjoittamalla kirjallinen sopimus.

Nykyään monet kaupat varmistetaan sähköpostilla eli asiakas vastaa tarjouspyyntöön hyväksyvänsä tarjouksen ja näin pätevä kauppa syntyy. Tänäkin päivänä on kuitenkin edelleen tärkeää, että myyjä tapaa asiakkaansa ja kättelee asiakkaansa kiittäen kaupasta.

Toivottavasti kauppasopimus vahvistetaan vielä tulevaisuudessakin aina asiakasta silmiin katsoen ja reilusti kättelemällä. Silloin voi myyntimies hymyillen todeta asiakkaalleen: ”Kiitos luottamuksestanne. Teemme parhaamme osoittaaksemme, että olemme sen arvoisia.”

Puhelinmyyjä soittaa aina kahdesti – tai useammin

Lähes jokainen myyntimies joutuu varmaan ainakin jossain uransa vaiheessa tekemään kauppaa myös puhelimitse. Nykyään puhutaan paljon kaupan siirtymistä verkkoon ja puhutaan jopa reppureitten hommien loppuvan. Tätä ei mielestäni tule tapahtumaan niin kauan kuin ihmiset tekevät ostopäätökset: aina on tilausta hyvälle myyntimiehelle, joka omalla myyntitaidollaan hurmaa asiakkaansa ostamaan juuri tämän myyntimiehen edustamaa tuotetta tai palvelua.

Uskon, että myyntimiehiä siis tullaan aina tarvitsemaan, mutta kaupan luonne tullee muuttumaan entistä enemmän ratkaisumyynnin suuntaan – myyjän pitää osata tarjota asiakkaalle ratkaisu tämän tiedostamaan (tai joskus jopa tiedostamattomaan) tarpeeseen.

Olen itse kouluttanut urani aikana useita kymmeniä myyjiä puhelinmyyntiin sekä myyntikäyntien buukkaukseen. Puhelinmyynti on todella vaativa laji, joka ei sovellu kaikille. Toisaalta, jokainen jolla on halua ja motivaatiota, voi tehdä puhelinmyynnissä hyvääkin tulosta.

Puhelinmyynnin onnistumisen ratkaisee mielestäni neljä asiaa:

• Hyvä puhelinmarkkinointirekisteri, jossa on ajan tasalla olevat tiedot
• Puhelinmyyjän sujuva tarina ja hyvä fiilis soittotyöhön
• Ostajan kannalta oikea hetki eli vastaanottavainen fiilis
• Puhelinmyyjän kyky saattaa kauppa päätökseen

Päästäkseen hyvään tulokseen tarvitsee hyvä puhelinmyyjä rutkasti sinnikkyyttä, jotta hän jaksaa soittaa uudelleen ja uudelleen, kunnes saa asiansa kerrottua ja kaupat tehtyä.

B-to-B kaupassa puhelinmyyjät törmäävät usein sihteereihin tai yrityksen keskuksiin, jotka eivät päästä myyntipuheluita läpi ostajalle asti, vaan toimivat suodattimina ottaen soittopyyntöjä. Näistä soittopyynnöistä ei kukaan koskaan soita takaisin. 

Tämän ongelman olen itse oppinut kiertämään esittelemällä itseni keskukselle vain omalla nimelläni ja pyytämällä ostajaa puhelimeen hänen pelkällä etunimellään – näin annan vaikutelman, että olen ostajan hyväkin kaveri tai vähintäänkin hyvän päivän tuttu. Tämä toimii useimmiten eli kannattaa kokeilla, jos törmäät "myyntipuhelun suodattajiin".

Nykyään B-to-B kaupassa voi helposti hyödyntää digitaalisen raportoinnin mahdollisuuksia ja kerätä valmista soittolistaa esim. kotisivuilla käyneistä, sähköpostimarkkinoinnin lukijoista tai muista henkilöistä, jotka ovat tutustuneet yrityksen palveluihin tai tuotteisiin. On helppo soittaa asiakkaalle, kun näkee raportista, että hän on edellisenä päivänä tutustunut juuri tähän palveluumme tai tuotteeseemme.

Useassa eri yrityksessä olen myyjien aikaa säästääkseni käyttänyt myyntikäyntien buukkauseen siihen erikoistuneita yrityksiä, mutta tulokset eivät ole olleet aina kovin hyviä. Myyntikäyntejä nämä yritykset ovat kyllä buukanneet, mutta myyjän saama palaute näillä käynneillä on ollut välillä tosi huonoa tyyliin:

• ”Otin Sinut vastaan, kun se teidän myyjä niin sinnikkäästi soitteli, vaikka eihän tämä oikeastaan ole edes minun vastuualuettani.”

• ”Sanoin kyllä jo puhelimessa sille teidän puhelinmyyjälle, että nyt emme osta mitään ainakaan puoleen vuoteen.”

Tällaiset myyntikäynnit aiheuttavat yritykselle vain turhia kustannuksia eikä kauppaa tule. Toisinaan sattui myös tapauksia, jolloin ostaja ei ollut edes paikalla, vaan oli kokonaan unohtanut tapaamisen. Myyntikäyntejä buukattiin välillä myös niin harvaan, että hyöty saattoi kääntyä haitaksi, kun myyjät joutuivat ajamaan omaa aluettaan ristiin rastiin buukattujen käyntien perustella.

Myyntikäyntien buukkauksessa on kuitenkin oman kokemukseni mukaan yksi positiivinen poikkeus eli yksi ylitse muiden: Myyntivauhdittajat -nimisen yrityksen buukkaamat myyntikäynnit ovat olleet niin laadukkaita, että hyvä myyjä on niistä lähes aina lähtenyt kotiin sopimus mukanaan. Tämä johtuu yrityksen tavasta tehdä perusteellinen tarvekartoitus ennen myyntikäynnin buukkausta sekä tietysti osaavista buukkareista.

Tämä ei muuten ole maksettu mainos, vaan aivan vilpitön ja rehellinen henkilökohtainen mielipiteeni.

Vinkki: 

JOS haluat, että puhelinmyyjät eivät soita Sinulle, ilmoittaudu Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton Puhelin-Robinsson rekisteriin. Lue lisää tästä.

Esittelyauton kova kohtalo

Ensimmäinen työsuhdeautoni, Saab 99 GL Sedan 2,0 litraisella bensakoneella, tuli vaihtoikään syksyllä 1984. Yrityksemme oli päättänyt vaihtaa koko autokantamme dieselautoihin ja merkiksi oli valittu Mazda, koska siitä oli juuri saapumassa Suomeen uuden korimallin 626 Liftback kaksilitraisella dieselkoneella, jolle ainakin paperilla luvattiin hyvät suoritusarvot ja pieni kulutus.

Mazda 626 liftback (väri: misty blue)

Oman Mazdani olin tilannut ”misty blue” värisenä eli vaalea metallinhohtosininen tummansinisellä sisäverhoilulla. Kun menin noutamaan autoani, jouduin kokemaan pienoisen pettymyksen: saisinkin autoni vasta seuraavana päivänä noin klo 16.00 aikoihin, koska lohkolämmittimen asennus oli vielä tekemättä. Automyyjäni järjesti kuitenkin minulle siksi aikaa käyttööni kullanvärisen Mazda 626 auton 2 litraisella bensakoneella – siis todella namu autoksi ja yksi nopeimmista tuon ajan perheautoista.

Myyntimatkalleni Lahteen lähdin aurinkoisessa syyssäässä tällä kullanhohtoisella upouudella Mazdalla. Kiersin päivän aikana kaikki kyseisen päivän kiertolistallani olevat asiakkaani Lahdessa. Iltapäivällä lähtiessäni viimeisen asiakkaani luota, totesin kellon olevan niin vähän, että ennättäisin vielä poiketa pikaisesti yhden asiakkaani luona pikaisella tervehdyskäynnillä. Koska tämä asiakas sijaitsi vain muutaman korttelin päässä, ajelin Mazdalla leppoisasti liikennevaloihin, enkä laittanut edes turvavyötä kiinni.

Odotellessani punaisten valojen vaihtumista vihreäksi, pysähtyi viereiselle kaistalle nuori mies komealla tummansinisellä Chevrolet Camarolla. Hän kaasutteli autolla ja näytti minulle peukullaan, että otetaan kisa. No, ajattelin, että eihän Camaro kuitenkaan saa takavetoisena niin hyvää pitoa, että pärjäisi, joten nostin minäkin peukun merkiksi: selvä peli.

Odottelimme siis kumpikin valojen vaihtumista katse tiukasti edellä olevassa liikennevalotolpassa. Äkkiä valo vaihtuikin ja minä survaisin kaasun pohjaan. Mazda hyökkäsi liikkeelle kuin tykin suusta ja ennätin jo ihmetellä, että Camaro taisi jäädä paikoilleen, kun rysähti. Ajoin täysin jarruttamatta oikealta punaisia päin eteeni ajaneen Toyota Corollan vasemmasta takaovesta sisään ja Camaro meni ohitsemme hiljaa lipuen.

Autosta ulos noustessani tunsin kuhmun jo nousevan otsaani, jonka olin lyönyt tuulilasiin sillä seurauksella, että se oli säröillä. Mazdan vasen etukulma oli painunut sisään, mutta onneksi mitään nesteitä ei valunut tielle. Toyotan kuski kömpi pöllämystyneen näköisenä autostaan ja sanoi: ”Kuinka Sä tuolla tavalla ajoit punaisia päin? Oliko Sulla kiire johonkin?”. En ehtinyt vielä vastata, kun kadun reunaan pysähtyneen pakettiauton kuljettaja huusi jo Toyotan kuskille: ”Kyllä se olit Sinä, kun punaisia päin ajoit! Minä voin tulla vaikka todistamaan!” Teimme siis paperihommat kuntoon ja kirjasin pakettiautokuskin tiedot vahinkolomakkeen todistaja -kohtaan.

Väänsin Mazdan ruttuun mennyttä vasenta etulokasuojaa niin, ettei se enää ottanut kiinni eturenkaaseen ja lähdin ajamaan kohti Helsinkiä. Matka meni mukavasti, vaikka toisinaan töyssyissä ja kaarteissa rengas ottikin hieman kiinni vääntyneeseen lokasuojaan.

Pääsin kuitenkin ongelmitta ja ajoissa perille Kaivokselan Mazda -myymälään. Pysäköin Mazdan samaan esittelyautoille varattuun ruutuun, josta olin sen edellisenä päivänä ottanutkin. Kävelin sisään myymälään automyyjän pöydän luo, jossa hän jo odottelikin  minua aurinkoinen ilme naamallaan. ”Autosi on tuossa kulman takana valmiina” hän sanoi ojentaen minulle uuden työsuhdeautoni avaimet.

Kiitin ja ojensin hänelle vuokra Mazdan avaimet sanoen: ”Kävi pieni vahinko. Se Mazda on vähän kurtussa. Tuossa on vahinkoilmoitus, josta näkyy tapahtuman sisältö ja osapuolet.”

Automyyjä osasi hyvin pitää pokkansa, vaikka hän olikin jo luvannut minun palauttamani Mazdan illaksi esittelykäyttöön mahdolliselle ostajalle. Nyt sitä tuskin kannatti kenellekään luovuttaa ennen perusteellista korjausta.

Itse lähdin uudella upealla Mazdallani ajamaan kohti kotia.

Ensimmäinen työsuhdeautoni

Keväällä 1983 menin töihin pieneen perheyritykseen, joka toi maahan mm. maailman johtavia pesu- ja puhdistusaineita (Ajax), maailman eniten myytyä hammastahnaa (Colgate) ja Palmolive saippuoita sekä Hornimans teetä, Hermesetas makeutusaineita, Mentoksen makeisia ja Kungsin harjoja.

Edeltäjältäni oli jäänyt vähän ajettu työsuhdeauto, josta tuli siis nyt minun ensimmäinen työsuhdeautoni. Auto oli tummanruskea kaksiovinen Saab 99 GL sedan 2,0 litraisella bensakoneella. Ei mikään kaunotar, mutta silloisen mittapuun mukaan auto oli kova kulkemaan ja esim. lähes kaikki poliisiautot olivat Saabeja – ja siviilipoliisiautot vielä samanvärisiä ruskeita, mutta neliovisia.

Saab 99 GL sedan

Mikään bensapihi ei Saab ollut, mutta eihän sillä ollut suurta merkitystä työsuhdeautoilijalle. Tosin yrityksen talouspäällikkö ihmetteli joskus kokouksessamme ääneen, kuinka oli mahdollista, että työsuhdeautoissamme bensankulutus kasvoi aina kesällä, vaikka kaiken järjen kulutus olisi pitänyt laskea kesällä.

No, selityshän tähän oli tietty se, että monet kollegani pitivät aina takakontissa mukana metallista jerrykannua, johon joka tankkauksella (eli vähintään kerran viikossa) lirutettiin yksi litra bensaa ns. omaan käyttöön: ruohonleikkuriin, perämoottoriin, moottoripyörään tai -sahaan yms. Itse en tätä viitsinyt tehdä, mutta eihän minulla toisaalta ollutkaan mitään näistä edellä mainituista, eikä siten tarvettakaan keplotteluun.

Työsuhdeautojen tankkausta ja pesua varten oli meillä jokaisella myyntimiehellä oma henkilökohtainen Shell –huoltoasemaketjun luottokortti. Muutamat kollegani olivat ottaneet tavaksi ostaa joka tankkauksen yhteydessä kuka mitäkin. Moni osti iltapäivälehden tai makeisia. Tähän kuitenkin yrityksemme johto puuttui, koska tällainen toiminta voidaan laskea verotettavaksi luontaiseduksi.

Eräs reppurikollegani meni huijauksessaan mielestäni vähän liiankin pitkälle. Hän osti tutulta huoltoaseman omistajalta renkaat omaan yksityiskäytössä olevaan autoonsa ja maksoi ne viikoittain yksi kerrallaan yrityksemme luottokortilla. Kuittiin merkittiin aina tankkaus. Muistaakseni tämä kaveri ei jäänyt petoksestaan koskaan edes kiinni, mutta hän vaihtoi kyllä työnantajaa aika pian tuon jälkeen.

Työsuhdeautoni palveli minua moitteetta, vaikka saikin minulta melkoisen kovaa kyytiä. Eräs aluepäällikkömme ilmoitti yhden päivän mukanani oltuaan, että hän ei enää ikinä tule minun kyytiini. Tämä oli toisaalta ollut minun tarkoituksenikin. Olin ajanut koko päivän hieman tavallistakin lujempaa, koska olin aamulla huomannut aluepäällikkömme pelkäävän kyydissäni enkä halunnut häntä kovin usein kyyditä.

Kätilöopiston sairaala Helsingissä

Helmikuussa -84 kuskasin Saabillani myöhään illalla, raskaana olevan vaimoni, kovassa pakkasessa Helsingin Kätilöopiston sairaalaan ja muutaman päivän päästä hain hänet sieltä  takaisin kotiin yhdessä esikoiseni (=poikavauva) kanssa. 



Saabini tuli vaihtoikään syksyllä 1984, mutta se on jo toisen tarinan arvoinen juttu.

Seksuaalista häirintää

Toimiessani kerran vahvasti naisvaltaisella alalla, tuntui aluksi aivan upealta olla niin monen naisen huomion kohteena. Työpäivän aikana aika moni nainen tuli huoneeseeni juttelemaan ja kahvitunnin aikaan heitä oli huoneessani aina useita. No eihän tämä huomion keskipisteenä olo heteromiestä haitannut, vaan pikemminkin tuntui mukavalta, kun omasta huomiostani selkeästi kilpailtiin.

Itse en antanut kenellekään naiselle mitään toiveita (onnellisesti naimisissa kun olen), mutta erään nuoren ja kauniin naisen kanssa juttu kulki kieltämättä mukavasti. Hänen seurassaan minä viihdyin mielelläni. Tämän asian oli tietysti useampikin minusta kiinnostunut nainen pannut jo merkille ja osa oli selkeästi jo luovuttanut toiveeni minun suhteeni. Tämä mukava nuori nainen, jonka kanssa usein aikaa vietin oli kaunis ja "muodollisesti pätevä" Kisu (nimi muutettu).

Aina yrityksen juhlissa, joita siihen aikaan oli useita, ympärilläni pyöri kauniita nuoria naisia ja vähän vanhempiakin. Vietin kuitenkin yleensä useimmiten aikaa enimmäkseen juuri Kisun ja hänen kaverereidensa kanssa. Näin muut naiset eivät edes uskaltaneet tulla häiritsemään keskustelujamme.

Kerran Kisun poiketessa naistenhuoneessa, viereeni tuli kuitenkin hieman liikaa laulujuomia nauttinut firmamme isopovisin nainen. Mitään sanomatta hän otti kiinni käsistäni, vei ne valtaville rinnoilleen ja sanoi: ”Kokeile. Kyllä ne on varmasti paljon isommat kuin Kisulla.”

Joku olisi voinut kokea tämän seksuaaliseksi häirinnäksi, mutta enpä voinut kuin nauraen todeta, että ”No, onhan ne kyllä isot. Mutta mä en kyllä mitenkään erityisesti tykkää isoista tisseistä, vaan kyllä naisessa pitää olla jotain muutakin. Sorry, mutta olet tainnut nauttia nyt jo vähän liikaa.” Näin sanoen poistuin paikalta sivummalle.

Loppuilta meni taas mukavasti Kisun ja hänen kavereidensa kanssa jutustellen. Tuota seksuaalisväritteistä pikkuepisodia eivät muut tainneet edes huomata.