tiistai 20. tammikuuta 2026

Myyjän vastuu kehittymisestään

Itsensä kehittämistä myyjä ei voi, eikä hänen pidä, sysätä työnantajan vastuulle eikä jättää omien kehitystarpeiden havaitsemista vain esihenkilön vastuulle. Monessa yrityksessä esihenkilöiden tai henkilöstöosaston tehtävänä on luoda työntekijöille kehityspolkuja, joiden mukaan työntekijöitä yrityksessä koulutetaan. Näiden laajuudessa ja laadussa on merkittäviä yrityskohtaisia vaihteluita. Myyjille ne eivät välttämättä tarjoa riittävästi.


Parhainkaan koulutusohjelma ei riitä sellaisenaan kaikille. Työntekijät ovat yksilöitä yksilöllise kokemuksineen, osaamisineen ja kehitystarpeineen. Myyjillä on kokonaan omanlaisiaan tarpeita.

Kehityskeskustelu on avain moneen positiiviseen muutokseen johtavaan kehityspolkuun, mutta tämäkään ei aina ole tarpeeksi. Jokaisen myyjän vastuulle jää avoimesti omista kehitystarpeista ja kiinnostuksen kohteista esihenkilölle kertominen.

Silti on vielä paljon asioita, jotka pitää vaan itse päättää - ja myös tehdä. Niissä ei kukaan ulkopuolinen voi olla avuksi. Niistä pitää ihan itse ottaa vastuu. Näiden asioiden tekemättä jättämisestä tai lykkäämisestä voi syyttää ainoastaan sitä tyyppiä, joka katsoo itseä peilistä.

Myyntijohtajalla ei ole kristallipalloa, josta näkisi mihin kunkin myyjän kannattaa kehityksensä fokusoida. Jotain osviittaa hän voi omalla kokemuksellaan ja tiedoillaan yrityksen tulevaisuuden suunnitelmista antaa, mutta vastuu itsensä kehittämisestä jää aina myyjälle itselleen.

Älä siis jää odottamaan vaan tartu mahdollisuuksiin kehittää itseäsi ja osaamistasi haluamaasi suuntaan. Sinulla on koko elämä aikaa oppia uutta, mutta on silti parempi aloittaa jo huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.