tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kaverilla on ongelma


Yrittäjäkaverini soitti minulle hieman neuvottomana. 

Hänellä oli ongelmia yrityksensä maksuvalmiuden kanssa: muutama hänen hyvä ja vanha asiakkaansa pitkitti laskujensa maksamista eikä hän itse tästä syystä voinut maksaa oman yrityksensä laskuja ajallaan. Lisäksi hän yrityksensä käyttämä suuri kansainvälinen perintätoimisto tuntui muistavan häntä ainoastaan laskuilla – suorituksia velallisilta ei tullut. 

Hän ei myöskään ollut tyytyväinen nykyisen perintätoimistonsa tapaan hoitaa hänen yrityksensä perintäasioita, joita tosin oli vuosittain vain muutamia kymmeniä ja yhteisarvoltaan vain muutamia tuhansia euroja.

Kaverini kysyi minulta:
Sano minulle oma rehellinen mielipiteesi, mitä perintätoimistoa Sinä suosittelet minun yritykselleni vai kannattaako minun ottaa käyttöön laskurahoitus, jossa perintä hoituu samalla?

Ennen vastaukseni antamista jouduin hetken pohtimaan ja tekemään muutamia tarkentavia kysymyksiä, sillä perintätoimistoissa on eroja. Osa näistä eroista on perinnän kautta kertyvän rahan kannalta merkittäviä ja osa sujuvan yhteistyön kannalta huomion arvoisia.

Lyhyen pohdiskelun jälkeen ehdotin, että ystäväni irtisanoisi nykyisen perintätoimistonsa yhteistyösopimuksen, mutta jättäisi siellä perinnässä olevat vanhat asiat edelleen kyseisen yrityksen loppuun hoidettavaksi.

Laskurahoitusta en hänen yritykselleen suositellut, koska se on yleensä kannattavaa ainoastaan sitä tarjoavalle yritykselle. Päädyimme lopulta ratkaisuun, jossa eräs pieni suomalainen perintätoimisto hoitaa jatkossa hänen yrityksensä perinnän heti laskun erääntymisen jälkeen.

Kättä päälle ja sopimus on syntynyt
Muutama päivä keskustelumme jälkeen kaverini soitti ja kertoi irtisanoneensa vanhan yhteistyösopimuksensa ja tavanneensa jo uuden perintäyhteistyökumppaninsa. Kaikki oli sujunut suunnitellusti ja hän olikin allekirjoittanut yrityksen kanssa sopimuksen perinnästä sekä antanut jo viisi perintäasiaakin hoidettavaksi – mukana myös nämä hänen "vanhat hyvät asiakkaansa", joiden velkasaldo oli jo kasvanut liian suureksi.

Hyvistä vinkeistäni palkkioksi hän lupasi tarjota minulle lounaan. Totesin, että olin tehnyt vain ystävänpalveluksen, josta en odottanutkaan mitään palkkiota.  

Kyllä kaveria voi auttaa ihan ilmaiseksikin.