tiistai 3. elokuuta 2021

Koulutus on tärkeää

Minulle on tällä viikolla soittanut jo kolme puhelinmyyjää. Ei siinä mitään - tykkään välillä heidän kanssaan jutellakin.

Nyt minua jäi kuitenkin vaivaamaan kaikissa näissä puheluissa kuulemani selkeä koulutuksen ja perehdytyksen puute.

Ensimmäinen soittaja oli reipas nuorimies, murteen perusteella
Savon suunnalta. Hän aloitti myyntipuhelunsa juttelemalla ummet lammet ja vähän lammen takaakin. Ei meinannut päästä asiaan, mutta ihan kiva minusta oli hänen kanssaan jutella. Lopulta hän sai asiansakin kerrottua yhdellä lauseella ja lopetti sen töksäyttäen: "Nii, ett laitetaaha myö sullekii?" No, eihän myö laitettu. Maltoin myös mieleni, enkä lähtenyt häntä neuvomaan, että pitkillä jaarituksillaan hän kuluttaa tehokasta myyntiaiakaansa.

Toinen soittaja oli nuori nainen, joka esitti asiansa kyllä hienosti, muttei oikein kuunnellut mitä hänelle kerroin. Hän halusi saada sovittua tapaamisen, vaikka olin juuri kertonut hänelle, että tapaaminen olisi tässä hetkessä vain molemmille ajan hukkaa. Tästä puhelusta kuului selkeästi läpi, että buukkari sai palkkansa sovituista tapaamisista - laadusta viis.
Puhelun jälkeen harmitti, että jossain firmassa hommaa tehdään vielä näin yksisilmäisesti.

Kolmas soittaja, nuori mieshenkilö, oli naamioinut myyntipuhelunsa kyselytutkimukseksi. Kysymyksiä hän esitti lepposasti ja huumoriakin väliin yrittäen. Aikani kysymyksiin vastattuani aavistin jo tulossa olevan: "Meillä olisi tähän liittyen nyt ainutkertainen tarjous..."
No nyt mulla tuli jo kusetuksen maku. Onneksi ei sentään tullut mitään ”Sä olet jo voittanut…” puhetta voitosta, jonka saa vain tilaamalla.

Kaikista näistä puheluista aistin selkeästi kokemuksen puutteen ja vaikka otos onkin pieni, niin kyllä se kertoo tästä ajasta. Puhelinmyyntiin ei panosteta riittävästi. Pyyntöni
siis kaikille Teille puhelinmyyjien esimiehet onkin, että jos itse ette osaa/viitsi/jaksa/ehdi kouluttaa ja perehdyttää omia alaisianne, niin ostakaa se palveluna muualta!

Kyllä nuorille myyntiuraansa aloittaville pitää tarjota kunnon mahdollisuudet alalla pärjäämiseen.
Näin menetämme paljon hyviä ja potentiaalisia myyntitykkejä jo uran alkutaipaleella.