torstai 19. tammikuuta 2017

Suurten lukujen mies



Päätin tässä taannoin luppoajallani vetää yhteen pitkän myyntimiesurani. Tässä koko urani myyntimiehenä lukuina:

Ensimmäisessä varsinaisessa myyntimiespaikassani aloitin syksyllä 1982. Sitä ennen olin toki myynyt mm. urheiluvälineitä Stockmannilla sekä kaupannut puhelimella autoja jälleenmyyjille Autonovon (Fiatin silloinen maahantuoja) palveluksessa.

Myyntityötä olen siis tehnyt jo yli 34 vuotta. Tuona aikana olen käynyt reilusti yli 20.000 myyntineuvottelua (parhaina vuosina yli 1300 asiakastapaamista/vuosi). Kauppaa olen varovaisestikin arvioiden tehnyt yli 50 milj. eurolla (parhaana vuonna yli 12 milj. eurolla). Olen ollut mukana yli 100 eri yrityksen liiketoiminnassa.
Opeleita on ollut alla useita
Suomea olen kiertänyt autolla yli 1,5 milj. kilometriä. Autoja on käytössäni ollut jo 62 (parhaimmalla olen ajanut yli 200.000 km ja muutama on mennyt kolarissa lunastukseen) ja lisäksi on käytössäni ollut useita vuokra-autoja. Hotelliöitä minulla on ollut reippaasti yli 1.000 kpl, vaikka olen pyrkinyt niitä aktiivisesti välttämään ajamalla jopa yli 800 km putkeen (Rovaniemi-Helsinki) eli yöksi kotiin. 

Myyntityöni ohessa olen kouluttanut useita kymmeniä myyntimiehiä sekä useita satoja luotonvalvojia tehtäviinsä. Asiakkaita minulla on ollut useita tuhansia, mutta todellista määrää en osaa edes arvioida. Potentiaalisia asiakkaita olen tavannut luonnollisesti vielä tätäkin enemmän, joten käyntikortteja on siis tullut jaettua aika monta (omia käyntikortteja minulla on kansiossani jo 51 kpl erilaista).

Näillä luvuilla voin olla iloinen ja ylpeä, että olen saanut tehdä työtä jota rakastan. On ollut hienoa tehdä yhteistyötä asiakkaiden kanssa ja päästä kasvattamaan heidän liiketoimintaansa. Olen saanut työni kautta tavata lukuisia mukavia ihmisiä (ja toki muutaman ei-niin-mukavankin). Myyntityö on silti edelleen minusta ihan parasta. Suuri kiitos kaikille asiakkailleni, työkavereilleni ja reppurikolleegoilleni.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Myyjä ilman somea


Lomalla ajattelin ottaa rennosti ja unohtaa somen

Lomamatkani ollessa tuloillaan, päätin jo ennen sitä aloittaa somettoman elämän ja kokeilla kuinka myyntimies pärjää ilman somea. Päätin olla ennalta määrittelemättömän ajan ilman LinkedIniä, Twitteriä, Facebookia tai muita vastaavia ja samalla pyrin myös rajoittamaan omaa sähköpostin käyttöäni aivan minimiin eli käytännössä luin kyllä meilejäni, mutta vastaamisen sijaan soitin aina lähettäjälle. Muutenkin tavoitteeni oli lisätä henkilökohtaista kontaktointia ja tapaamisia sekä ennen lomaani, että sen jälkeen.

Listaan aluksi positiiviset kokemukseni somettomasta ajastani:


  • Asiakkaat ja kaverit, jotka tiesivät kokeilustani, soittivat minulle
  • Moni sähköpostia minulle lähettänyt yllättyi selvästi positiivisesti, kun soitin postin saatuani varsin pikaisesti lähettäjälle
  • Tapasin paljon tavallista enemmän ihmisiä henkilökohtaisesti ja kävin monta hyvää keskustelua
  • Otin asioita rennommin ja toimin hitaammalla sykkeellä


Mutta oli elämässä ilman somea myös selkeitä epäkohtia:


  • Vietin aivan liian paljon aikaa puhelimessa - myös lomani aikana
  • Jäin uutisvirrassa valtamedian varaan ja minusta tuntui, etten ole aivan kiinni ajankohtaisissa asioissa
  • Kaipasin LinkedInin ja Twitterin keskusteluja
  • En muistanut kaverini syntymäpäivää
  • Menetin todennäköisesti yhden työtarjouksen, kun en vastannut LinkedInin kautta tulleeseen yhteydenottoon


Tällainen oli oma pieni henkilökohtainen ihmiskokeeni. Koska en etukäteen asettanut mitään tiettyä kestoa kokeilulleni, päätin lopettaa sen heti, kun tuo viimeinen epäkohta valkeni minulle. Enää ei tuntunut hyvältä eikä oikealta jatkaa somettomuutta, vaan tuntui pikemminkin tyhmältä, että edes kokeilin – harmitti.

Yhteenvetona voin todeta (kuten olen jo monesti aiemminkin todennut): huippumyyjä ei tänä päivänä voi olla poissa somesta, jos haluaa tehdä tulosta ja pärjätä. Toisaalta puhelin ja henkilökohtainen tapaaminen ovat selvästi edelleen myyntityössä arvossaan tai ehkäpä ne ovat jopa somen myötä nostaneet arvostustaan.

Myyjän henkilökohtainen kontaktointi, asiakkaan kuunteleminen ja ratkaisun näin löytyminen asiakkaan ongelmaan ovat mainio lähtökohta aidosti molempia osapuolia hyödyttävälle yhteistyölle. Näin myyjällä on siis mahdollisuus rakentaa pitkäkestoisempaa yhteistyötä ja tehdä samalla parempaa tulosta. Myyjänä en enää voi elää ilman somea, enkä usko, että kenenkään myyjän kannattaa sitä edes yrittää.