keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Myyntimiehen lottovoitto



Veikkauksen lottovoittajille järjestämässä tilaisuudessa neuvotaan lottovoittajia miettimään tarkoin, kenelle voitostaan kertoo. Ajattelin nyt kuitenkin tehdä vastoin ohjetta ja kertoa ihan julkisesti, että voitin lotossa kierroksella 2/2018.

Mikä muuttui lottovoittoni myötä?

En lopettanut työntekoa, koska rakastan myyntityötä. En vaihtanut autoa, koska minulla on mielestäni ihan OK auto. Vaimoni kanssa päätimme, että emme vaihda asuntoa, koska pidämme nykyisestä asunnostamme, vaikka se onkin vähän turhan suuri kahdelle. Emme ostaneet kesämökkiä, emmekä venettä, koska sellaiset meillä jo on. Emme siis oikeastaan tarvitse mitään ihmeempiä ja lomamatkankin olimme jo varanneet ja maksaneet.

Juuri ennen lomamatkaamme lottovoitto kolahti tililleni, eikä sekään tuntunut oikein miltään. Itse asiassa en olisi edes huomannut koko voiton tuloa tililleni, ellen olisi aivan sattumalta katsonut nettipankista tilitapahtumiani. Siellä se kuitenkin oli: maksajana Veikkaus Oy ja voittosumma pyöreät 2 €.

Olisikohan mikään muuttunut, jos summa olisi ollut isompi?

maanantai 8. tammikuuta 2018

Arvaa kuinka paljon ajoin tänään



Erään yrityksen myyntipäälliköllä oli tapana kulkea myyntimiesten matkassa useana päivänä viikossa. Joka päivä hän kirjasi myyntimiehen huomaamatta itselleen muistiin myyntimiehen auton lähtökilometrit aamulla ja päivän päätteeksi loppukilometrit. Näitä tietoja hän vertasi myöhemmin myyntimiehen hänelle tekemään matkalaskuun. Tällöin noiden kilometrimäärien tuli siis täsmätä hänen merkintöihinsä tai matkalasku piti tehdä uusiksi.

Eräänä päivänä myyntipäällikön istuuduttua aamulla myyntimies Reijon autoon, hän huomasi Reijon laittaneen autonsa mittaristoon mustan sähköteipinpalan kilometrinäytön päälle. Tätä hän ihmetteli kysyen ”Miksi ihmeessä Sulla on teippi kilometrinäytön päällä?” Reijo vastasi tähän omaan vilpittömään tyyliinsä rauhallisesti: ”No, kato. On niin hauska yrittää illalla arvata, paljonko tuli päivän aikana ajettua." 

Tästä asiasta ei päivän aikana enää keskusteltu ja Reijo piti jatkossakin aina teipin paikallaan mittaristossa myyntipäällikön tullessa päiväksi hänen mukaansa. Taisi myyntipäällikkökin viimein ymmärtää, että kyllä kaikki myyntimiehet olivat huomanneet hänen tapansa kirjata salaa kilometrejä.

Matkalasku on aina luottamusasia. Myyntimies tekee matkalaskunsa aina todellisten toteutuneiden kilometrien mukaan – tähän pitää esimiehen voida luottaa. Toisinaan kuitenkin myyntimatkoilla syntyy odottamattomia kuluja, joiden liittämisestä matkalaskuun voi tulla esimiehen kanssa kovakin vääntö. Silloin voi myyntimiehelle syntyä kiusaus lisätä kilometrejä kattamaan esimiehen matkalaskusta eväämät kulut.

Tästä esimerkkinä vanha kertomus myyntimatkalla kadonneesta turkishatusta: