Tapasin
taannoin tosi kovan myyntimiehen.
Kutsuttakoon hän tässä vaikka Paavoksi.
Omien
puheidensa mukaan hän on Suomen paras myyntimies. Toki moni muukin on häntä
kehunut ja suositellut. Tapaamisemme meni pääosin Paavon omaa tarinaan
kuunnellen. Ihan hirveästi ei tuntunut minun asiani tai tarpeeni häntä
kiinnostavan.
Sivulauseessa
ohimennen Paavo haukkui markkinoilla olevan kilpailijansa sekä tämän tekemiset
ala-arvoiseksi. Olen asiasta täysin eri mieltä ja kerroinkin sen Paavolle – mielestäni tämä ko. kilpailija tekee ihan hyvää
duunia ja businesta.
Lähtiessään
Paavo kysyi vielä, voisinko antaa muutaman yrityksen yhteyshenkilön nimen,
joihin hän voisi palvelujaan kaupata. Lupasin lähettää ne hänelle meilillä.
Seuraavana
päivänä lähetin meilillä Paavolle 10 päättäjän listan ja soitin vielä perään. Paavo
ei ollut meiliäni lukenut, mutta pyysi minua vielä lähettämään kaikille listan
henkilöille meilin. Sisällön tulisi olla sellainen, että olen pyytänyt Paavoa
soittamaan ko. henkilölle, koska hän mielestäni hyötyisi Paavon palveluista.
Lopetin
puhelun hämmästyneenä ja vähän pettyneenäkin. Missä oli kiitos? Kuinka Paavo edes
kuvitteli saavansa minut vielä tekemään lisää myyntityötä puolestaan? Onko tämä
jo liian hävytöntä?
Mun
mielestä on.
En
lähettänyt suositusmeilejä enkä soittanut listan ihmisille. Vaikka mieli teki
kyllä soittaa – ihan vaan sanoakseni, että ei kannata uskoa mitä Paavo Sinulle
kertoo.
Näin
Paavo siis kusi omiin aamiasmuroihinsa: Kilpailijan haukkuminen, kiittämättömyys
ja lopulta tuo röyhkeys pyytää ilmaista myyntiapua saivat minut muuttamaan
mieltäni Paavosta.
Ei
hän ole Suomen paras myyntimies, mutta Suomen paras paskanpuhuja hän kenties on.
