maanantai 7. joulukuuta 2015

Myyntimiehen moraali



Yleinen stereotypia myyntimiehistä on, että heidän tarinoissaan on totta vain se toinen puoli. Usein tarinoista on vielä vaikea päätellä kumpi puoli. Myyntimiehen moraalin oletetaan siten olevan joustava, vaikka suoraselkäinen ja rehti myyntimies onkin yhä kaikkialla arvossaan.


”Valheella on lyhyet jäljet” - todetaan jo sanalaskussakin. Valheilla ei kukaan myyntimies kovin pitkälle pötki, vaan kaupanteko tyssää Suomen kokoisessa maassa nopeasti. Kunnon rehti, reilu ja suoraselkäinen myyntimies on aina kunniaksi yritykselleen ja hän on myös omien asiakkaidensa arvostama ratkaisun tuoja. Rehellisyys on minun mielestäni aina ollut myynnissä tärkeää. Vain se mahdollistaa luottamuksellisen asiakassuhteen ja luo hyvän pohjan asiakkaiden antamalle arvotukselle sekä pitkälle yhteistyölle.

Olen kuitenkin muutaman kerran joutunut pohtimaan oman moraalini rajoja. Näin silloin, kun minulle on tarjottu hyvää työpaikkaa yrityksessä, jonka liiketoiminta ei vastaa omaa moraalikäsitystäni. Enkä tarkoita nyt minulle kovin läheistä perintäalaa, jonka liiketoiminta on mielestäni vahvasti oikealla moraalisella pohjalla: kyllä velallisen on maksettava velkansa sekä myös sen perinnästä aiheutuvat kulut.

Ensimmäisen kerran jouduin siis pohtimaan myyntimiehen moraaliani, kun minulle tarjottiin paikkaa suuressa monikansallisessa tupakkayhtiössä. Yön yli asiaa "väyrysteltyäni" päätin kieltäytyä paikasta, koska en halunnut olla edistämässä tupakointia ja sitä kautta ihmisten sairastuttamista. Oma motivaationi tupakkatuotteitten myyntiin ei näin ollen olisi ollut riittävän vahva niiden myyntiin.

Viime viikolla jouduin taas vastaavaan tilanteeseen. Eräs headhunter pyysi minut tapaamiseen, jossa hän tarjosi minulle myynnin johtotehtävää lisäravinteiden markkinoinnissa. Muutaman päivän asiaa pohdittuani, päätin kieltäytyä paikasta. Oma motivaationi lisäravinteiden myyntiin ei olisi ollut riittävän vahva, koska en itse usko kyseisiin tuotteisiin. Tein näin siis siitäkin huolimatta, että olen lomautettuna ja vailla vakituista työtä.

Ihan mihin tahansa myyntimiestäkään ei siis voi myydä - oma pää pistää vastaan. Rahallakaan ei kaikkia myyntimiehiä saa joihinkin töihin houkuteltua, vaan työn sisältö ja yritys itse ratkaisevat. 

Toivottavasti löydän vielä itselleni sopivan työpaikan, jossa pääsen hyödyntämään laajasti omaa monipuolista osaamistani uuden työnantajani hyväksi enkä joudu myymään epäeettisiksi kokemiani tuotteita tai palveluita. Jonkunlainen moraali se pitää myyntimiehelläkin olla.






perjantai 4. joulukuuta 2015

Työpaikkaromanssin loppu



Muutama vuosi sitten minulla oli kiihkeä työpaikkaromanssi: Minä todella rakastin työtäni.
Olin yrityksen johtoryhmän jäsen ja vastasin yrityksen markkinoinnista ja myynnistä. Yrityksen molemmat omistajat (isä ja poika) olivat minulle jo kovin läheisiä ihmisiä. Pidin heitä enemmän ystävinä kuin työkavereina. Kolmen hengen johtoryhmässämme oli koko ajan ollut avoin ja keskusteleva ilmapiiri. Asiat hoituivat aina nopeasti ja joustavasti, eikä erimielisyyksiä juurikaan ollut.

Muutamassa vuodessa olin rakentanut omilla toimillani yrityksen omistajille aivan tyhjästä kokonaan uuden busineksen (aivan toisella toimialalla toimivan yrityksen), joka alkuvaikeuksien jälkeen tahkosi omistajille kunnolla rahaa. Kaikki näytti siis hyvältä, kunnes yhtäkkiä tapahtui jotain, mutta mitä – sitä en tiedä vielä tänäkään päivänä. 

Johtoryhmän palaverit vain loppuivat ja yhteistä aikaa ei enää meille kolmelle tahtonut löytyä. Molemmat omistajat puuhailivat omiaan ja ilmestyivät töihin vain hyvin satunnaisesti ja yleensä vasta lounastunnin aikaan. Molemmille tuntui olevan paljon tärkeämpää keskittyä omiin henkilökohtaisiin asioihinsa, kuten esim. oman talon rakentamiseen. Minun yritykseen rekrytoimani koko muu henkilökunta kysyi aina neuvoja minulta, kun omistajat eivät useinkaan olleet paikalla silloin kun heitä olisi tarvittu. Ihmettelin ja pyysin useita palavereita omistajilta, mutta niitä ei koskaan pidetty. Kukaan ei enää tiennyt mitä yrityksessä tapahtui ja mitä omistajat suunnittelivat.

Kuka lomautetaan?
Hieman yli vuosi sitten omistajat ottivat puheeksi yrityksen huonon taloudellisen tilanteen ja ilmoittivat, että lomautuksia pitää tehdä. Muutaman viikon kuluttua siitä sain lomautusilmoituksen. Tuntui aika erikoiselta, että huonossa taloudellisessa tilanteessa lomautetaan myyjiä. Jotenkin tämä ei käynyt minun järkeeni, vaikka toki näin säästettiinkin eniten palkkakuluja. Toisaalta nyt myynti pysähtyi.

Tunnollisena myyntimiehenä tarjouduin hoitamaan kaikki avoimeksi jääneet asiat loppuun omalla ajallani, vaikka lomautettunakin, mutta sähköpostini suljettiin ja pääsyni yrityksen järjestelmiin estettiin. En siis pystynyt edes ilmoittamaan kaikille asiakkailleni, että asiat eivät nyt etenekään sopimuksemme mukaisesti. Onneksi olin saattanut yhteistyökumppanimme kanssa alkuun yrityksemme kannalta tärkeän ja suuren brändimuutoksen, jossa yrityksemme logo, kotisivut ja markkinointi uudistettiin lopulta lomautukseni jo alettua lähes suunnitelmieni mukaisesti.

Tänä kesänä tämä kokonaan rakentamani toinen yritys järjesteltiin uudestaan ja mukaan tuli uusi omistaja. Nimi, visuaalinen ilme ja toimintamalli säilyivät kuitenkin minun kehittämäni idean mukaisina ja yrityksen liiketoiminta on edelleen kovassa kasvussa. Nyt tämä ”yrityslapseni” pärjää siis jo mainiosti omillaan, mutta minulla on kyllä välillä tavattoman ikävä sitä.

Kumpikaan omistajista ei enää ole ollut minuun yhteyksissä, eikä edes lähettämiini sähköposteihin ole vastattu. Olen ollut lomautettuna jo yli vuoden, eikä kutsua takaisin töihin ole tullut. Muutaman kerran olen käynyt työpaikalla keskustelemassa yrityksemme toimitusjohtajan/omistajan kanssa, mutta tyhjien lupausten lisäksi mitään muuta en ole saanut. Yrityksen myynti jauhaa paikallaan ja vain yksi myyjä on töissä. Ilmeisesti tämä on omistajille riittävää, eikä kasvua nyt edes haluta - vai mistä lienee kyse?

Näin karusti siis päättyi työpaikkaromanssini.  

Nyt etsinkin uutta intohimon kohdetta: työpaikkaa, jossa pääsen hyödyntämään monipuolista johtamisen, markkinoinnin ja myynnin osaamistani. Täällä olisi siis nyt yksi kokenut ja ammattitaitoinen myyntimies vapaana tuloksen tekoon.