Reilu kilpailutus

Aikoinaan eräs suuri lehtitalo päätti kilpailuttaa saataviensa perinnän kolmen eri perintätoimiston kesken.

Kilpailutus toteutettiin antamamalla kaikille kolmelle toimijalle testiksi 100 kpl lehden tilausmaksuja perittäväksi. Tilausmaksut perustuivat asiakkaan kirjalliseen tilaukseen sekä toimitettuihin lehtiin. Kunkin laskun suuruus oli euromääräisesti sama, mitättömän pieni summa. Perittäviä oli kuitenkin vuositasolla tuhansia, joten perintätoimistolle case oli kiinnostava ja liiketoiminnan kannalta merkittäväkin.

Kullekin toimijalle lähtevät perintätoimeksiannot poimittiin vuoro-otantana reskontrasta, jotta vältyttiin postinumeron, sukunimen tms. vaikutuksilta tuloksiin.

Testin lopputuloksena perintätoimistot A ja B saivat perittyä n.80% heille annetuista perintätoimeksiannoista. Perintätoimisto C onnistui perimään lähes 100% heille annetuista perittävistä - huomattavasti nopeammin kuin kaksi muuta.

Perintätoimisto C siis voitti selkeästi kilpailutuksen ja sai kaikki lehtitalon saatavat perittäväkseen.

Myöhemmin lehtitalon reskontraan soitti useita ihmisiä, jotka halusivat maksaa tilausmaksunsa - ne oli kuitenkin jo maksettu. Tästä heräsikin vahva epäilys, että perintätoimisto C oli itse maksanut nuo reilut parikymmentä puuttuvaa maksua.

En lähde ketään moralisoimaan - sehän oli hienosti oivallettu (vaikkakaan ei reilu) tapa voittaa kilpailutus.

Tässä tarinassa piilee kuitenkin mainio opetus kaikille kilpailutuksia järjestäville. Ennen kilpailutusta kannattaa pohtia, ovatko kilpailutuksen toteutus ja säännöt reiluja sekä tarkoituksen mukaisia.
Possun mentävät aukot kannattaa tukkia ellei sitten halua jokun käyttävän luovaa nokkeluuttaan kilpailutuksen voittamiseksi.