Vaimoni
ei onnekseni ole autojen suhteen kovin nirso. Hänen mielestään toimivaa autoa ei kannata
vaihtaa, joten hänen käyttöautonsa oli ehtinyt jo kunnioitettavaan 13 vuoden
ikään. Eikä auto enää todellakaan ollut mikään kukkanen, vaan ruoste
kukki jo muutamasta sen paikkamaalatusta kohdasta. Kilometrejä oli kertynyt
kohtuullisen vähän eli hiukan päälle 140 000 km. Käyttöarvoa autolla oli
siis huomattavasti rahallista arvoa enemmän.Nämä
asiat mielessäni lähdimme vaimon kanssa autokaupoille Helsingin Herttoniemen
autoliikekeskittymään, jonka eräässä liikkeessä oli parikin meitä kiinnostavaa
vaihtoautoa.
Saapuessamme
myöhään arki-iltana tämän erästä saksalaista premium merkkiä edustavan
autoliikkeen lasipalatsin sisään, huomasimme, että vaihtoautot oli sijoitettu
talon toiseen kerrokseen – sinne siis.
Koko
kerros oli ahdettu tupaten täyteen vaihtoautoja, joten oikeiden autojen löytämiseksi
olisimme kaivanneet myyjän apua. Yhtään myyjää ei kuitenkaan ollut koko kerroksessa. Toinen
etsimistämme autoista löytyi kuitenkin pienellä haeskelulla ja se näytti
päällisin puolin juuri niin hyvältä, kuin olin odottanutkin. Piti siis päästä
koeajolle. Marssimme takaisin alakertaan etsimään myyjää, joka löytyi uusien
autojen rivin takaa. Myyjä ei ollut kovin innokas kaupan tekoon, kun kuuli,
että olimme tiettyjä vaihtoautoja etsimässä. Aikansa konettaa näpellettyään, hän osasi
kuitenkin kertoa meille, että toinen etsimistämme autoista oli jo myyty – sitä ei vaan
oltu huomattu vielä poistaa yrityksen kotisivuilta.
Näin
ollen ilmoitimme haluavamme koeajaa yläkerrassa näkemämme auton. Tämä onnistui
kyllä, mutta myyjä vannotti meille koeajon maksimikeston olevan vain n. puoli
tuntia, koska liike oli silloin sulkeutumassa. Totesin sen riittävän hyvin.
Täytimme siis koeajoluvan ja nousimme myyjän kanssa yläkertaan. Auton luona
myyjä esitteli lyhyesti auton hallintalaitteet sekä lupasi etsiä puuttuvat
huoltokirjan ja rekisteriotteen koeajomme aikana.
Lähdimme
siis vaimon kanssa koeajolle. Vaikka auto olikin tulossa vaimoni käyttöön, ei
hän suostunut sitä koeajamaan. Koeajolla vaimo kertoi harmistuneensa myyjän
tavasta puhua vain minulle – aivan kuin häntä ei olisi ollut paikalla
ollenkaan. Kerroin asian myös häirinneen ja ihmetyttäneen myös minua, varsinkin kun
kerroimme heti aluksi etsivämme autoa nimenomaan vaimolleni.
Koeajolta
palattuamme myyjä pahoitteli, ettei ollut löytänyt auton huoltokirjaa eikä
rekisteriotetta, mutta vakuutti kaikkien huoltojen olevan tehty ja auton olevan katsastettu. Koska auton
yhdessä lokasuojassa oli pieni painuma, kysyin voisiko liike hoitaa sen
oikaisun. Tämä sopi, joten teimme kaupat ja sovimme, että palaan tekemään
vaihtokaupat parin päivän kuluttua.
Parin
päivän kuluttua tulin autoliikkeeseen yksin vaimoni vanhalla autolla. Automyyjä
oli korjauttanut uuden automme lokasuojan painuman ja löytänyt myös
huoltokirjan ja rekisteriotteen. Hän oli myös käyttänyt auton katsastuksessa,
koska oli rekisteriotteesta huomannut katsastuksen olevan tekemättä ja sen olevan juuri nyt ajankohtaista. Vaihdoimme siis avaimia ja lähdin kotiin uudella autolla.
Kaikki
oli siis hyvin tältä osin ja vaimoni onkin ollut kovin tyytyväinen uuteen autoonsa.
Tarinan
opetuksena on se, että myyjän pitää huomioida asiakkaansa – siis molemmat, jos
kyseessä on pariskunta. Tuntuu käsittämättömältä, että tällainen käytös on edes
mahdollista, kun kyseessä on aivan perustavaa laatua olevista käytöstavoista.
