Mamman kauppakassi

Vaimoni ei onnekseni ole autojen suhteen kovin nirso. Hänen mielestään toimivaa autoa ei kannata vaihtaa, joten hänen käyttöautonsa oli ehtinyt jo kunnioitettavaan 13 vuoden ikään. Eikä auto enää todellakaan ollut mikään kukkanen, vaan ruoste kukki jo muutamasta sen paikkamaalatusta kohdasta. Kilometrejä oli kertynyt kohtuullisen vähän eli hiukan päälle 140 000 km. Käyttöarvoa autolla oli siis huomattavasti rahallista arvoa enemmän.Nämä asiat mielessäni lähdimme vaimon kanssa autokaupoille Helsingin Herttoniemen autoliikekeskittymään, jonka eräässä liikkeessä oli parikin meitä kiinnostavaa vaihtoautoa.

Saapuessamme myöhään arki-iltana tämän erästä saksalaista premium merkkiä edustavan autoliikkeen lasipalatsin sisään, huomasimme, että vaihtoautot oli sijoitettu talon toiseen kerrokseen – sinne siis.

Koko kerros oli ahdettu tupaten täyteen vaihtoautoja, joten oikeiden autojen löytämiseksi olisimme kaivanneet myyjän apua. Yhtään myyjää ei kuitenkaan ollut koko kerroksessa. Toinen etsimistämme autoista löytyi kuitenkin pienellä haeskelulla ja se näytti päällisin puolin juuri niin hyvältä, kuin olin odottanutkin. Piti siis päästä koeajolle. Marssimme takaisin alakertaan etsimään myyjää, joka löytyi uusien autojen rivin takaa. Myyjä ei ollut kovin innokas kaupan tekoon, kun kuuli, että olimme tiettyjä vaihtoautoja etsimässä. Aikansa konettaa näpellettyään, hän osasi kuitenkin kertoa meille, että toinen etsimistämme autoista oli jo myyty – sitä ei vaan oltu huomattu vielä poistaa yrityksen kotisivuilta.

Näin ollen ilmoitimme haluavamme koeajaa yläkerrassa näkemämme auton. Tämä onnistui kyllä, mutta myyjä vannotti meille koeajon maksimikeston olevan vain n. puoli tuntia, koska liike oli silloin sulkeutumassa. Totesin sen riittävän hyvin. Täytimme siis koeajoluvan ja nousimme myyjän kanssa yläkertaan. Auton luona myyjä esitteli lyhyesti auton hallintalaitteet sekä lupasi etsiä puuttuvat huoltokirjan ja rekisteriotteen koeajomme aikana.

Lähdimme siis vaimon kanssa koeajolle. Vaikka auto olikin tulossa vaimoni käyttöön, ei hän suostunut sitä koeajamaan. Koeajolla vaimo kertoi harmistuneensa myyjän tavasta puhua vain minulle – aivan kuin häntä ei olisi ollut paikalla ollenkaan. Kerroin asian myös häirinneen ja ihmetyttäneen myös minua, varsinkin kun kerroimme heti aluksi etsivämme autoa nimenomaan vaimolleni.

Koeajolta palattuamme myyjä pahoitteli, ettei ollut löytänyt auton huoltokirjaa eikä rekisteriotetta, mutta vakuutti kaikkien huoltojen olevan tehty ja auton olevan katsastettu. Koska auton yhdessä lokasuojassa oli pieni painuma, kysyin voisiko liike hoitaa sen oikaisun. Tämä sopi, joten teimme kaupat ja sovimme, että palaan tekemään vaihtokaupat parin päivän kuluttua.

Parin päivän kuluttua tulin autoliikkeeseen yksin vaimoni vanhalla autolla. Automyyjä oli korjauttanut uuden automme lokasuojan painuman ja löytänyt myös huoltokirjan ja rekisteriotteen. Hän oli myös käyttänyt auton katsastuksessa, koska oli rekisteriotteesta huomannut katsastuksen olevan tekemättä ja sen olevan juuri nyt ajankohtaista. Vaihdoimme siis avaimia ja lähdin kotiin uudella autolla.

Kaikki oli siis hyvin tältä osin ja vaimoni onkin ollut kovin tyytyväinen uuteen autoonsa.

Tarinan opetuksena on se, että myyjän pitää huomioida asiakkaansa – siis molemmat, jos kyseessä on pariskunta. Tuntuu käsittämättömältä, että tällainen käytös on edes mahdollista, kun kyseessä on aivan perustavaa laatua olevista käytöstavoista.