keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Arvovalintoja



Olin lähdössä Berliiniin. Matka oli jo maksettu ja odotukset olivat korkealla. Berliini oli ollut jo kauan toivematkakohteenani ja nyt oli mukaan lähdössä vielä kaveripariskunta, jonka vaimolla oli matkan ajankohtana syntymäpäivä. Valitsimme siis vähän paremman luokan hotellin aivan ydinkeskustasta.

Matkaa edeltävänä päivänä selvisi, että koiramme (jo 13-vuotias mummukka) oli vakavasti sairas. Hännän pää oli kuolioitumassa ja tämä edellytti välitöntä leikkausta, jotta ei tulisi verenmyrkytystä. Sovimme siis leikkausajan mahdollisimman pikaisesti ja päätimme samalla, että matka saa nyt meidän osaltamme jäädä. En olisi voinut jättää koiramme leikkausta aikuisten lastemme vastuulle, koska näin vanhan koiran selviäminen leikkauksesta on aina epävarmaa ja leikkauksen jälkeen koira vaatii luonnollisesti erityistä hoitoa ja huolenpitoa. Kaveripariskuntamme matkusti siis Berliiniin kahdestaan.

Lääkitys kohdallaan ja vatsa täynnä ruokaa
Leikkaus meni hyvin ja potilas toipui leikkauksesta tolpilleen muutamassa tunnissa. Häntä jäi kuitenkin leikkaussaliin ja nyt jäljellä on vain pieni söpö nysä. Ensimmäinen yö oli vaikea, sillä haamukivut valvottivat potilasta. Kipulääkettä tarvittiin viikon verran.

Matkatoimisto lupasi palauttaa matkan hinnasta vain muutaman satasen, koska peruminen tapahtui niin myöhään. Matkavakuutuskaan ei korvaa menetystä, koska kyseessä ei ole sen mielestä perheenjäsen (vaikka minun mielestäni onkin).

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Potilas toipuu kovaa vahtia ja häntäkin näyttää jo melko hyvältä, vaikka tikit pitääkin vielä käydä poistattamassa.

Tämä oli siis suhteellisesti elämäni kallein matka, koska emme menneet mihinkään, mutta maksoimme lennot ja hotellin lähes täysimääräisesti. Mutta sellaista elämä joskus on, eikä tässä tapauksessa voinut ajatella rahallista menestystä. Toivottavasti mummukkamme on vielä monta vuotta ilonamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.