tiistai 5. helmikuuta 2019

Myyntimies ostoksilla Kanarialla


Käväisin taas perinteisellä talvimatkallani Gran Canarialla. Siellä on tullut käytyä jo aika monena talvena katkaisemassa kaamos ja pakkaset edes hetkeksi. Paikka oli vanha tuttu Playa del Ingles, josta löytyy kaikki lomalla tarvittava – ihan pienen matkan päästä.

Tavoilleni uskollisena vuokrasin myös tällä kertaa auton. Yleensä vuokraan auton aina samalta pikkuvuokraamolta koko lomani ajaksi. Autovalinnassani suosin pientä kaupunkiautoa tyyliin Fiat Panda tai Volkswagen UP. Näin siksi, että liikumme vaimon kanssa kahdestaan ja pieni auto on näppärä pysäköidä melkein mihin tahansa – aina löytyy tilaa.

Tälläkin kerralla otin mukaani puhelimen autolaturin ja totesin heti ensimmäisenä päivänä, että se on rikki. Lähdin siis ostamaan uutta.
Varadero shopping center
Suuntasin ensin Varaderon kauppakeskukseen Maspalomaksen rannalla. Kauppakeskuksessa on muutama elektroniikkaliike, joten marssin sisälle ensimmäiseen. Aikani haahuiltuani näin hyllyssä juuri etsimäni laturin ja myyjäkin tuli sopivasti paikalle. Koska hintoja ei ollut missään näkyvillä tiedustelin sitä myyjältä. Vastaus tuli heti: 20 €. Käännyin saman tien kannoillani ja lähdin ovea kohti todeten myyjälle englanniksi hinnan olevan aivan järjettömän. Pois kävellessäni myyjä huusi perääni: ”You can have it in 10 €!”. Huitaisin kädelläni ja marssin ulos. Ilmeisesti ympärillä olevat huippukalliit hotellit ovat luoneet kaupalle toimintatavan, jossa ensin asiakkaalta yritetään saada hurjaa ylihintaa ja sitten aletaan tinkiä. Ei oikein toimi ainakaan minulle. Ei kauppaa näin tehdä muuta kuin ehkä markkinoilla.

Ajettuamme samana päivänä Arucasin kaupunkiin, poikkesin siellä pieneen kiinalaisten ylläpitämään elektroniikkaliikkeeseen, jossa samanlainen autolaturi maksoi 3,99 € ja ihan hintalapun hinnan mukaan. Ostin siis sen.

Muutama päivä myöhemmin kävin Playa del Inglesissä eräässä toisessa ”kiinakaupassa” ja siellä samanlainen autolaturi maksoi hintalapun mukaan vain 2,99 € (Ei silti harmittanut yhtään, sillä Suomessa vastaava maksaa aina yli 10 € ja ostin omani mielestäni riittävän edullisesti).

Kenties omituisin ostokseni tällä matkalla oli kuitenkin reikä. Kävi nimittäin niin, että edellisen matkani jälkeen olin ilmeisesti laihtunut, sillä vyöstäni loppuivat reiät kesken. En saanut sitä kiristettyä tarpeeksi ja vyö jäi löysälle ja sehän ei ole mukava tunne. Fernandon markkinoilla huomasin erään mustan miehen myyntipöydällä työvälineen, jolla nahkavöihin tehdään reikiä. Kysyin häneltä englanniksi, voisiko hän tehdä minulle eurolla yhden reiän lisää minun vyöhöni. Hän vastasi myöntävästi ja tienasi siis euron yhdellä napsauksella. Kovasti hän sen jälkeen yritti myydä minulle lisää vöitä, mutta kun en tarvinnut niin en ostanut.

Mutta kyllä työmies on siis aina palkkansa ansainnut. Tässä hommassa miehellä oli ainakin kate kohdallaan. Varmasti päivän paras katteisin homma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.