tiistai 4. lokakuuta 2022

100 Suomen surkeinta yritystä

Löytyykö edustamasi yritys tältä listalta - jos löytyy, niin miltä sijalta? 

Mikä on Suomen Surkein Yritys 2022?

Olisi liian helppoa nimetä tuon tittelin saajaksi vuoden 2022 suurimman businessmokan tehnyt kotimainen enegiayhtiö. Tällöin olisi kuitenkin kyse vain rahasta ja Suomen Surkein Yritys 2022 on toki mokannut paljon laajemmin ja useammalla eri osa-alueella.

Tämä titteli ei ole tullut helpolla, vaan se on monen vuoden toheloinnin tulos. Siihen on tarvittu useamman henkilön surkeaa työsuoritetta sekä monia yrityksen johdon osaamattomia ja vääriä päätöksiä.

Tällaista klikkiotsikon surkeiden yritysten listaa en todellisuudessa ole konkreettisesti tehnyt, vaikka pystyisinkin sen tekemään. Moni yritys on jäänyt mieleen "ei-niin-mairittelevassa" mielessä. Niiden kanssa en enää asioi. Enkä suosittele niitä muillekaan.

Tärkein syy listalle pääsyyn on yrityksen huono asioiden hoito ts. toistuva ja pitkään jatkunut perintätoimien kohteeksi joutuminen. Se kertoo paljon yrityksen tavasta hoitaa asioitaan sekä samalla vähäisestä arvostuksesta yhteistyökumppaneitaan, tavarantoimittajiaan ja alihankkijoitaan kohtaan.

Toinen syy listalle joutumiseen on reklamaatioiden suuri määrä sekä niiden surkea hoitaminen tai kokonaan hoitamatta jättäminen. "Paha kello kauas kuuluu" - some on nopea ja armoton tuomioissaan.

Kolmas syy listalle joutumiseen on yrityksen taitamattomasti hoidettu rekrytointi. Kun sama tehtävä on toistuvasti avoinna yrityksessä, kertoo se jotain yrityksen tavasta hoitaa rekrytointi ja uuden henkilön perehdytys (sinisilmäinen optimisti voi toki sanoa tämän johtuvan yrityksen nopeasta kasvusta). Yksi epäonnistunut rekrytointi voi olla erehdys, mutta useampi peräkkäinen kertoo jo ongelmista.

Rekryprosessi itsessään on myös saattanut olla usealle hakijalle pettymys: hakemuksen jälkeen ei yrityksestä kuulu mitään tai pahimmillaan haastattelunkaan jälkeen ei hakijalle tule mitään ilmoitusta rekryprosessin jatkumisesta tai päättymisestä. Työnantajamielikuvalla ei siis tunnu olevan yritykselle mitään merkitystä. Hakijoita riittää ja lähtijöiden tilalle löytyy uusia - ainakin kun luvataan ns. "kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista", vaikka todellisuus onkin valitettavan kaukana lupauksista.

Mikä sitten on Suomen Surkein Yritys 2022?

Tästä on varmaankin monta mielipidettä, enkä minä kerro omaani. Perusteluista löytyy kyllä vihjeitä. Yritysten lopullinen sijoitus listan kärjessä on kuitenkin aina subjektiivinen mielipide ja siksi en kerro omaa ehdokastani.

Eihän tälle listalle kukaan halua, mutta miksi sinne moni päätyy?

Tätä kannattaa pohtia, jos vähänkin tuntui siltä, että edustamasi yritys löytyy listalta. Jos epäilit yrityksesi päätyvän kärkisijoille, Sinun kannattaa olla jo huolissasi, sillä tulevaisuus ei lupaa hyvää.


Tarttis varmaan tehdä jotain? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.