torstai 15. helmikuuta 2024

Asenne ratkaisee

 "Asenne on tärkein - kaiken muun oppii"

Näin eräs esimieheni opetti minua rekrytoinnin perusteisiin. Asenteen tunnistaminen on kuitenkin vaikeaa.

Kuinka sen parhaiten saa selville?

Myyjiä rekrytoidessani pyydän myyjää usein kertomaan hänen asiakassuhteistaan. Se mitä myyjä kertoo asiakkaistaan, osoittaa jotain hänen asenteestaan.

Onko Sinulla paljon hölmöjä, vaikeita, ikäviä tai jopa suorastaan v***umaisia asiakkaita?

Mietipä vähän peilin ääressä minkä vuoksi näin on. Saatat yllättyä, että näet syyn tähän, kunhan ensin käännät katseesi omasta navastasi ylös peiliin.

Jos myyjä ei arvosta asiakkaitaan, on hänen vaikea rakentaa aitoa luottamusta. Feikkaaminen paljastuu yleensä kuitenkin aikaa myöten.

Oikeanlainen myönteinen asennoituminen näkyy teoissa ja kuuluu puheissa. Se on vilpitöntä ja aitoa. Siitä on helppo tykätä. Sillä rakennetaan luottamusta - joskus jopa ystävyyttä.

Ei ole yhdentekevää, mitä ajattelet ja puhut asiakkaistasi. Ajatukset ja sanat ohjaavat toimintaasi - halusitpa sitä tai et

Ajattele asiakastasi aina omien unelmiesi mahdollistajana, näin asenteesi on helposti jo huomattavasti parempi.

Asiakas ansaitsee arvostuksesi. Hän on se, joka mahdollistaa päivittäisen liike-elämän käytäntöjen työharjoittelusi sekä maksaa unelmiesi ja mielihalujesi toteutumisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.