tiistai 6. toukokuuta 2025

Liekitetty myyjä

Sillä kuinka myyntiä johdetaan, on paljon merkitystä myyjien fiilikseen, tekemiseen ja myös tuloksiin. Ei siis ole ollenkaan merkityksetöntä tai samantekevää, kuinka myyntijohtaja toimii. Hänen tehtävänään on saada myyjät loistamaan ja tekemään huipputulosta - ihan liekeissä.


Myyntijohtaja, opeta myyjäsi:

🟥 Ottamaan yhteyttä asiakkaaseen jo ennen kuin asiakas on yhteydessä yritykseenne. Näin yrityksellänne on etu puolellaan eikä kilpailija pääse välttämättä edes tarjoamaan.

🟥 Tunnistamaan ihanne asiakkaanne, keskittymään niihin ja jättämään maksukyvyttömät tai muuten ikävät asiakkaat huomioimatta.

🟥 Tunnistamaan myyjän tuloksen kannalta työssään merkittävät tehtävät ja ohjaa myyjäsi keskittymään näihin.

🟥 Aikatauluttamaan tekemisensä sekä varaamaan kalenterista aikaa buukkaamiselle ja somejulkaisuille. Näistä ajoista pidetään myös kiinni eikä niistä lipsuta. Säännöllinen ja systemaattinen työ tuo tulosta.

🟥 Hoitamaan asiat aina kunnolla loppuun asti, mieluiten heti, etteivät ne jää roikkumaan ja unohdu. Asiakkaasi arvostavat ripeää toimintaa ja sitä, että kaikki luvatut asiat myös hoidetaan.

🟥 Tekemään työtään suunnitelmallisesti, tehokkaasti ja aktiivisesti. Se sytyttää myyjälle tekemisen palon ja liekittää myyjäsi onnistumisten kautta taas uusiin onnistumisiin.

Näillä tavoin hyvin liekitetty myyjä tekee kovaa tulosta - ja nauttii myös itse siitä.

Jos et itse osaa sytyttää myyjiisi tekemisen liekkiä, niin voin tulla auttamaan Sinua tai sitten voit tilata @kari kaistolta koulutuksen aiheeseen (tähän postaukseeni sain hänen postauksestaan idean).

Sytytä myyjäsi liekkeihin osoittamalla hänelle arvostusta ja luottamusta sekä opastamalla, auttamalla, palkitsemalla ja kiittämällä häntä. Pelkkä raha kun ei ole sama kuin ääneen lausuttu "Kiitos" hyvästä työstä.

Aina tämäkään ei riitä, mutta olet edes parhaasi yrittänyt. Tsemppiä johtamisen haasteisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.