keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Mökille myyntimiehen mieli



Perheemme kasvaessa (90-luvun alussa) kolmannella lapsella, halusimme vaimoni kanssa viettää kesät mökillä, joten ryhdyimme hakemaan vuokramökkiä pienen ajomatkan päässä Helsingistä. Kävimme kokeilemassa useita erilaisia vuokramökkejä, kunnes keväällä 1993 sattumalta huomasimme ilmoituksen, jossa vuokrattiin uutta hirsimökkiä järven rannalta Mäntyharjulta.

Vuokralleantaja oli ammatiksekseen hirsimökkejä rakentava mies ja hänen vaimonsa. Perhe ei itse ehtinyt miehen työn sesonkiluonteisuuden vuoksi omalla mökillään juurikaan kesäisin oleilemaan. Seuraavan kesän vietimmekin siis tämän perheen isolla ja upealla mökillä. Ystävystyimme perheen kanssa ja saimme vuokrata mökkiä aina, kun vain halusimme. Usein vietimmekin mökillä kesien lisäksi yksittäisiä viikkoja tai viikonloppuja myös syksyisin, talvisin ja keväisin.

Omaa mökkiä alkoi kuitenkin tehdä mieli ja kesällä 2003 kiertelimme ympäri Etelä-Suomea etsimässä perheellemme sopivaa mökkiä. Vaikka kiersimme varmasti yli 40 mökkiä, ei sopivaa löytynyt. Vuokramökkimme oli asettanut riman ehkä liian korkealle.

Kesäloman viimeisenä iltana vuokramökillämme soutelin vaimoni kanssa järvellä ja katselin jo tutuksi tullutta rantamaisemaa: rannalla oli kolme mökkiä, joissa emme olleet kymmeneen vuoteen nähneet koskaan ketään. Tästä syntyi ajatus, mitäpä jos tarjoutuisimme ostamaan jonkun niistä.

Vielä samana iltana vein jokaisen kolmen mökin ulko-oven lukkopesään pienen ruutupaperin, johon olin kirjoittanut: 

Jos ole aikeissa myydä mökkisi, soita minulle p.050-XXXXXXX
Etsimme mökkiä perheemme omaan käyttöön.
Seuraavana päivänä palasimme kaupunkiin ja samana iltana minun puhelimeeni soitti eräs lapun lukenut mökin omistaja heti saavuttuaan mökilleen. Sovimme, että tulisimme jo seuraavana päivänä takaisin Mäntyharjulle mökkiä katsomaan ja näin myös teimme. Mökin omisti sähköalan yritys, jonka omistajille mökin käyttö oli jäänyt muutamaan viikkoon vuodessa. Yrityksen toimialasta johtuen mökillä kaikki toimii sähköllä ja on ns. viimeisen päälle tehty. Poikani ainoa toive oli, että mökillä pitää päästä suihkuun – no sellainen luonnollisesti löytyi nyt valmiina, kuten myös lattialämmitys kosteissa tiloissa, gsm-ohjattu sähkölämmitys koko talossa, hyvin valaistu piha, sähköistetyt ulkorakennukset, jne.

Mökkiranta ilta-auringossa

Yritys myi lopulta mökin meille kaikkine irtaimistoineen, veneineen ja muine tavaroineen. Hintakin oli kohdallaan, kun suoralla kaupalla jäi välittäjän palkkio pois välistä. Mökki on ollut meillä nyt yli kymmenen vuotta. Aika paljon olen ehtinyt sinne tekemään mökillä muutoksia ja korjauksia, mutta me kyllä vietämmekin siellä paljon aikaa: lomien lisäksi välillä lähes jokaisen viikonlopun - ympäri vuoden.  

Parasta mökillä on rauha ja hiljaisuus: talviyönä jos mökillä herää, voisi kuvitella tulleensa kuuroksi ja sokeaksi, kun ympärillä on täysi hiljaisuus ja aivan säkkipimeää. 

Mökillä myyntimiehen mieli lepää ja unet ovat hunajaakin makeampia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.