torstai 7. huhtikuuta 2016

Markkinointiradikalisoitunut myyntimies



Olen koko myyntimiesurani ajan hakenut erilaisia tapoja erottautua myyntimiesten harmaasta massasta. Uskon, että olen siinä jopa onnistunutkin. Ainakin monet asiakkaani ovat muistaneet minut vielä useita vuosia edellisen tapaamisemme jälkeen.

Ai miksikö? No ainakin osittain siitä syystä, että olen jättänyt heille pysyvän muistomielikuvan joko pukeutumalla erikoisesti tai pitämällä mukanani jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kuten esim. kitaralaukkua, punaista tai keltaista salkkua jne.

Usein olen myös tehnyt tavallisuudesta poikkeavia ja jopa äärimmäisiä ratkaisuja, jotka ovat poikenneet alan normaalikäytännöistä. Näin on syntynyt myös jotain ihan uutta; vahvoja brändejä, uusia ja kannattavampia toimintatapoja sekä mm. valtakunnan median kiinnostusta.

Markkinointitehtävissä toimiessani ole saanut rakentaa brändiä omien ajatusteni mukaan. Täytyy myöntää, että joskus on toki tullut tarkoitushakuisesti vähän vedettyä yli: toimimalla ensin ja pyytämällä anteeksi myöhemmin (mm. eräs taannoinen valtiovarainministeri veti pavun nokkaan yhdestä suorakampanjastani, jossa hänet mainittiin).
Kauppa käy - kaikki ostoskärryt käytössä

Äärimmäisiä ja erilaisia keinoja käyttäen on markkinoinnissa mahdollista tehdä paljon näkyvää varsin pienellä budjetilla. Pitää vaan käyttää luovuutta ja hyväksyä jäljen tietty rosoisuus. Kaiken ei aina tarvitse olla niin sliipattua ja viimeiseen asti viilattua. Joskus radikaalit ratkaisut vaan toimivat äärimmäisen hyvin.

Kannattaa kokeilla - jos uskaltaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.