Otetaan esimerkki.
Kaupan kassalla työskentelevän henkilön odotetaan olevan kohtelias: "Päivää", "Laitanko pakasteet pieneen pussiin?", "Mukavaa päivän jatkoa" ovat se minimi. Jos kassahenkilö vielä lisäksi hymyilee ja katsoo puhuessaan asiakasta silmiin, on hän tehnyt jo enemmän kuin asiakas odottaa. Valtaosa asiakkaista kun on niin tottunut vähempään.
Kun kassahenkilö vielä keskustelee asiakkaan kanssa ystävällisesti, hän on tehnyt jo paljon odotettua enemmän ja paljon enemmän kuin monet hänen kollegansa. Hän voi näin toimiessaan olla jopa se syy, millä asiakas valitsee kyseisen myymälän - tai ainakin kassan. Kassahenkilö tekee siis liikkeelle arvokasta pr-työtä näyttelemällä ammattilaista tai mikä vielä parempaa: toimimalla näin ihan itselleen luontevalla ja ominaisella tavalla.
Meiltä myyjäjiltä odotetaan tiettyä käytöstä.
Myyjä on kohtelias, auttavainen ja kuunteleva. Hän ei menetä malttiaan hankalissakaan tilanteissa. Hänellä pitää ns. pokka, vaikka asiakas puhuisi aivan höpöjä. Myyjä näyttelee kiinnostunutta, vaikka ei sitä olisikaan. Usein myyntyössä pärjäävät kuitenkin paremmin he, joiden ei tarvitse näytellä kiinnostunutta - he ovat sitä ihan oikeasti.
Vuodet myyntityössä ovat opettaneet minut hallitsemaan ilmeeni. Ihan helposti ei kasvoistani näe, mikä sisällä myllertää. Myyjälle on etua, jos hän pystyy hallitsemaan äänenkäyttöään, ilmeitään ja eleitään vastaamaan odotuksia. Hän siis tavallaan näyttelee (tai jopa ylinäyttelee) tiettyjä tunteita korostaakseen jotain sanomaansa ja saadakseen siihen asiakkaan huomion. Tämä ei tarkoita omasta persoonasta luopumista, mutta kylläkin tilannetajua ottaa tilanne haltuun, havaita odotukset ja toimia niiden mukaisesti.
Tästä näytelmästä haastellisen tekee se, että kumpikaan pääosan esittäjistä ei tiedä toisen vuorosanoja ennakolta. Tämä on pelkkää improvisaatiota - kuten elämä on. Siinä on juuri sen viehätys.
Onko Sinulla työrooli osana ammattiasi?
Toivottavasti saat toimia työssäsi mahdollisimman paljon oman luonteesi mukaisesti. Jatkuva näytteleminen on nimittäin pitkän päälle raskasta. Näin olen kuullut henkilöiltä, jotka joutuvat tekemään työtään vastentahtoisesti oman persoonansa vastaisesti. Jos näin on, niin kannattaa miettiä oletko ihan varmasti työssä mikä lisää onnellisuuttasi ja hyvää oloasi.
Sinulla on vain yksi elämä.
Älä tärvää sitä kiusaamalla itseäsi.
MyyntiReino kertoo tässä blogissaan tositapahtumiin perustuvia tarinoita myyntimiesten matkoilta yli 40 vuoden ajalta. MyyntiReinon mukana pääset värikkäälle ja vaiherikkaalle matkalle ympäri Suomen - ja vähän ulkomaillekin. Tarinat on kirjoitettu muistelumielessä, mutta silti niistä voi myös oppia jotakin, jos niin haluaa. Toivottavasti viihdyt MyyntiReinon matkassa.
maanantai 4. elokuuta 2025
Elämä on improvisaatiota
Monessa työssä on tärkeää, että henkilön käytös on sitä, mitä hänen ammatissaan odotetaan. Se on odotusarvo, jota ei sovi alittaa. Toisaalta sen ylittämällä voi yllättää positiivisesti.
MyyntiReino on pitkän linjan ja wanhan koulukunnan ammatistaan ylpeä kauppamies, joka on kiertänyt kauppaamassa kaikenlaista tavaraa ja palvelua ympäri Suomen vuodesta 1982 alkaen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.