torstai 1. syyskuuta 2016

Myyntimies – kokouksen vastarannan kiiski



Kun kokouksen tavoitteena on luoda uusia toimintatapoja tai esitellä uusi tuote, on kokouksen nopea ja harmoninen läpivienti on yleensä kaikkien siihen osallistuvien mieleinen tavoite. Niitä henkilöitä, jotka tällaisessa kokouksessa kyseenalaistavat tehtyjä ehdotuksia tai esittävät eriäviä mielipiteitään, pidetään usein hankalina tapauksina ja ns. vastarannan kiiskinä. 

On helpompaa, jos kaikki ovat kokouksessa esityksen kanssa samaa mieltä, kuin se, että joku kyseenalaistaa esitetyn toimintamallin ja esittää poikkeavia näkemyksiä tai muutosehdotuksia. Myyntimiehelle on tällainen toiminta tärkeää monesti jo asemansa perusteella: hänen pitää ajatella asiakkaansa tavoin ja samalla myös tämän etua.

Usein päätöksenteon ongelmana on, että ehdotusten pohjana on vain yhden ihmisen näkemys asiasta. Kun keskustelua tai pohdintaa ei kokouksessa synny, niin moni asia jää jalostumatta paremmaksi. Keskustelu, kyseenalaistaminen ja pohdita syventävät kaikkien osallistujien näkemystä asiassa ja parhaassa tapauksessa alkuperäinen ehdotus jalostuu huomattavasti paremmaksi. Keskustelun kautta kaikki osallistujat myös sitoutuvat paremmin tehtyyn päätökseen ja sovittuihin muutoksiin.

Kokousten keskustelukulttuuria kannattaa opetella ja harjoitella organisaatioissa. Kannattaa huomata, että henkilö, joka on aina kaikesta eri mieltä voikin olla juuri se tekijä, joka täydentää lopputuloksen alun perin esitettyä paremmaksi. Myynnin mukanaan tuoma ”asiakkaan näkemys” on aina erittäin tärkeätä ottaa huomioon.

Myyntimiehenä olenkin itse ollut usein juuri se kokouksen vastarannan kiiski. Pyrin aina aktiivisesti etsimään parempia ratkaisuja ja kehittämään nykyisiä toimintamalleja – niistä asiakkaani maksavat. Toisaalta, joskus yrityksissä tehdään esityksiä, jotka ovat hallaa asiakassuhteille – näihin myynnin pitää reagoida nopeasti, päättäväisesti ja voimakkaasti.

Tulen siis jatkossakin aina sanomaan oman mielipiteeni, koska uskon sen auttavan parempien ratkaisujen löytämisessä sekä asiakkailleni että myös edustamalleni yritykselle. Tuon aina rehellisesti esiin omat ajatukseni, yritän löytää uusia ja erilaisia näkökulmia asiaan. 

Myynnissähän on lopulta aina kyse parempien ratkaisujen löytämisestä asiakkaille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.