torstai 29. syyskuuta 2016

Suutari pysyköön lestissään ja kyläkauppias kaupassaan



Päätimme vaimoni ja tuttavapariskunnan kanssa tehdä retken Tuurinkylässä sijaitsevaan Suomen suurimpaan tavarataloon eli Veljekset Keskisen Kyläkauppaan.

Hotelli OnnenTähti
Ajoimme tuttavapariskunnan kanssa eräänä torstai-iltapäivänä Tuuriin ja majoituimme Kyläkaupan yhteydessä olevaan Hotelli OnnenTähteen. Hotelli oli jo ulkoa kaikessa massiivisuudessaan mahtava ilmestys, mutta sen edessä oleva parkkipaikka oli lähes autio ja tyhjä. Syksy ei näyttäisi olevan Tuurissa kaikkein parasta sesonkia.

Hotellin vastaanotossa meitä palveltiin ystävällisesti, mutta hieman minua ihmetytti huoneen maksaminen ennekkoon. En mielestäni ole Suomessa koskaan ennen maksanut hotellihuonetta sisään kirjautuessani, vaan aina vasta pois lähtiessäni. Toisaalta ymmärrän kyllä käytännön nykyisessä taloudellisessa tilanteessa - näin vältytään mahdollisilta maksujen perinnältä ja nopeuttaahan tämä käytäntö toisaalta myös hotellista lähtöä aamulla. Sujuvampi check-out siis. Hyvä juttu silloin, jos asiakkaita on tiskillä jonoksi asti - nyt ei ollut.
Hotellihuone

Hotellihuoneemme sijaitsi toisessa kerroksessa ja se oli todella hulppea: n. 40:n neliömetrin kokoinen, huonekorkeus yli kolme metriä ja aivan överisti ökysisustettu. Tavoitteena oli luksusta, mutta pienet yksityiskohdat pilasivat luksusvaikutelman. Tällaisia olivat mm.

- Huonekäytävän seinälista repsotti irrallaan.
- Tuttavapariskuntamme huoneen TV:ssä toivotettiin tervetulleeski vain herra, mutta rouvaa ei huomioitu.
- TV:n infovalikko oli sekaisin; valikon mukaan hakien tekstit olivat jotain ihan muuta kuin otsikko antoi olettaa.
- Huoneittemme ikkunan takana avautui erittäin epäsiisti ja roskainen kattonäkymä.
- Tuttavapariskunnan kylppärin kattoledit eivät toimineet.
- Kyläkaupalle lähtiessämme jouduimme kiertämään koko suuren rakennuksen, vaikka kauppa sijaitsi aivan hotelliaulan akana.
- Kyläkaupan nettisivut olivat päivittämättä, eikä kaupan tarjouksia voinut myöskään lukea esim. hotellihuoneen TV:n valikosta.

Paljon hotelleja ja kauppoja kiertäneenä myyntimiehenä tuli mieleeni, että kyllä kyläkauppiaankin kannattaisi keskittyä vain kaupan tekoon ja jättää hotellibusiness suosiolla sen paremmin osaavien ammattilaisten käsiin. Sellaisia on varmasti tarjolla, mikäli hän tähän ratkaisuun päätyy.

Kaikesta holimatta oli meistä kaikista mukava käydä Kyläkaupassa ja yöpyä Hotelli OnnenTähdessä. Kokemus oli kokonaisuutena onnistunut ja menemme varmasti uudelleenkin, kunhan Kyläkaupan seuraava mahtilaajennus valmistuu ensi vuonna.

MyyntiReino suositteleekin siis käymään Tuurin Kyläkaupassa ja yöpymään Hotelli OnnenTähdessä. Se on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen elämys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.