Aamusta ehdimme sparrailla myynnin perusjuttuja yrityksen toimistolla ja iltapäivälle oli sovittuna kaksi asiakaskäyntiä.
Ensimmäinen asiakaskäyntimme oli pieneen palvelualan yritykseen Vantaalla. Autossa ennen asiakaskäyntiä aistin myyjässä pientä jännitystä ja hermostuneisuutta. Teimme lyhyen mielikuvaharjoituksen ja kävimme myyntikäynnin pääkohdat vielä läpi. Lupasin pitää turpani kiinni, mutta auttaa heti tarvittaessa, kun myyjä sanoo yhdessä sopimamme "turvasanan".
Myyntikäynti sujui ensimmäiseksi myyntikäynniksi ihan kohtuullisen hyvin. Se saattaa jopa johtaa kauppaan tarjouksen jälkeen.
Ajoimme kahvilaan, jossa kävimme läpi myyntikäynnin onnistumiset ja kehityskohteet. Tämän jälkeen keskustelimme päivän toisesta asiakaskäynnistä ja tavoitteista tälle myyntikäynnille. Oli selvää, että opit edellisestä olivat nyt tuoreessa muistissa, joten nyt lähdettiin todellakin hakemaan sitä kauppaa.
Päivän toinen myyntikäynti suuntautui Helsingin puolelle, keskisuureen maahantuontiyritykseen. Lupasin taas antaa myyjälle työrauhan ja seurata hiljaa vieressä, mutta kerroin avun olevan vain turvasanan päässä.
Myyntikäynti sujui mainiosti, vaikka ammattiostaja olikin haastava keskustelukumppani ja turvasanaakin tarvittiin. Yhdessä myyjän kanssa saimme tavoitteemme täytettyä eli pienet kaupatkin jo syntyivät ja mahdollisuudet suurempaankin ovat, myöhemmin lähetettävän tarjouksen myötä, olemassa.
Voi sitä myyjän onnistumisen riemua, kun pääsimme autolle ja hän saattoi tätä kunnolla tuulettaa!
Juuri tällaiset onnistumisen hetket ovat parasta myyntityössä. Itselleni on myyntikoutsina hienoa nähdä tällaista innostusta myynnin onnistumisesta. Se lupaa yleensä hyvää tulevalle myyjän uralle. Kokeneemmallekin myyjälle voi yhteiskäynnistä olla arvaamattoman paljon hyötyä ja ne hyödyt näkyvät nopeasti myös tuloksissa.
Itse olen vahvasti jatkuvan kouluttamisen kannalla. Tarvitaan sekä yleistä myynninkoulutusta että henkilökohtaista valmentamista. Näin saavutetaan yleensä parhaat tulokset.
Vai onko joku myyjä sitä mieltä, ettei hän tarvitse mitään koulutusta? Kannattaa ehkä miettiä omaa asennettaan.
MyyntiReino kertoo tässä blogissaan tositapahtumiin perustuvia tarinoita myyntimiesten matkoilta yli 40 vuoden ajalta. MyyntiReinon mukana pääset värikkäälle ja vaiherikkaalle matkalle ympäri Suomen - ja vähän ulkomaillekin. Tarinat on kirjoitettu muistelumielessä, mutta silti niistä voi myös oppia jotakin, jos niin haluaa. Toivottavasti viihdyt MyyntiReinon matkassa.
torstai 31. heinäkuuta 2025
Onnistuminen myyntityössä
Sain taas tilaisuuden lähteä myyjän matkassa asiakaskäynneille. Tuttu toimari soitti ja pyysi minua avuksi heidän yrityksensä tuoreelle myyjälle. Alanvaihtajana tällä myyjälle oli kyllä myyntityö tuttua ostajana, mutta nyt "takin kääntämisen jälkeen", toisella puolella pöytää, oli monta uutta asiaa opeteltavana.
MyyntiReino on pitkän linjan ja wanhan koulukunnan ammatistaan ylpeä kauppamies, joka on kiertänyt kauppaamassa kaikenlaista tavaraa ja palvelua ympäri Suomen vuodesta 1982 alkaen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.