keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Hullu ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa


Stockmannin Hullujen Päivien katalogi

Postiluukusta kolahti jo viime viikolla Hullujen Päivien katalogi, joten osasin jo odottaa vilskettä Stockmannin kulmilla. Aina tavaratalon ovista ulos valuvien keltaisten kassien määrä jaksaa kuitenkin hämmästyttää yhtä paljon. Tänäänkin ovista soljui ulos ihmisiä tasaisena virtana kaikilla käsissään yksi tai useampi keltainen kassi.

Hullut Päivät on Stockmannin upeasti tuotteistama mainio hurmoksellinen ostoskarnevaali, jonka aikana koko tavaratalo muuttaa hauskasti muotoaan ja tunnelmaansa. Kaikkialla näkyvä kirkas keltainen väri sekä samanvärisellä kiiltävällä muovilla peitetyt tulevat tarjoustuotteet, luovat tunnelman, jota kilpailijoiden on ollut mahdoton ylittää. Kokonaisuuden kruunaa innostunut henkilökunta, josta osa intoutuu jopa pukeutumaan teeman mukaisesti ja osallistuu hullutteluun rennolla ja iloisella asiakaspalveluasenteella. Osa asiakkaista tuntuu olevan maanisen ostohysterian vallassa ja selvästi innostuu ostamaan enemmän kuin on sisään tullessaan ehkä ajatellutkaan. 

Itse olen jo useita vuosia pyrkinyt välttämään asiointiani Stockmannilla Hullujen päivien aikaan, koska en pidä tungoksesta enkä jonottamisesta. Mielestäni tarjouksetkaan eivät enää nykyään ole niin houkuttelevia, että suostuisin sietämään väentungosta ja jonottamista. Maksan mieluummin hieman enemmän, että saan hyvää palvelua, rauhassa ja jonottamatta. Pakko kuitenkin tunnustaa, että joskus minäkin olen muutaman erityisen hyvän matkatarjouksen käynyt Hulluilla päivillä jonottamassa.

On hienoa Stockmann onnistuu kerta toisensa jälkeen houkuttelemaan innokkaimmat asiakkaansa Hullujen päivien tarjouksilla ostoksille ihan tavallisena arkiaamuna jo klo 7.00, jolloin minä vasta heräilen omasta sängystäni. 

Stockmann on kuitenkin luonut onnistuneen tapahtuman, jossa hullu ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Pitäisikö tapahtuman nimi ollakin Hullujen Päivät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.