Soittakaa ambulanssi – mä kuolen

Olin eräänä iltana vaimoni kanssa ulkoiluttamassa poikani perheen koiria Helsingin Tapaninvainiossa. Hiljaisia katuja kulkiessamme, kuulimme yhtäkkiä huutoa ja näimme kuinka kaukana yhden omakotitalon pihalta juoksi kadulle hysteerinen nuori nainen. Hän säntäili sinne tänne ja huusi kovaan ääneen: ”Soittakaa ambulanssi – mä kuolen”. Sitten hän loikkasi piha-aidan yli takaisin talon pihan puolelle ja huusi hengästyneellä äänellä huohottaen välillä: ”Soittakaa mun äidille, se on mun lapsen kanssa! Mä oon ottanu kundikaverin kanssa överit! Mä kuolen varmaan kohta. Mä en voi olla paikallaan tai mä kuolen. Soittakaan mun äidille! Soittakaa mulle ambulanssi. Mä kuolen ihan kohta!”

Ennen meitä ehti paikalle eräs nainen pienen valkoisen koiran kanssa. Hän sai hysteeriseltä naiselta tämän äidin puhelinnumeron ja soitti tälle. Puhelussa vahvistui, että tytär todellakin käytti kovia huumeita ja oli avun tarpeessa. Vaimoni soitti paikalle ambulanssin, mutta hysteerinen nainen kulki silmät selällään koko ajan eri suuntiin poukkoillen ja pieniä pyrähdyksiä tehden, joten hänen perässään oli vaikea pysyä. 

Pienen ajan kuluttua ambulanssi saapui vihdoin paikalle. Ambulanssin henkilökunta yritti

Ambulanssin potilaalla on aina kiire

rauhoitella nuorta naista ja talutti lopulta hänet sisälle ambulanssiin. Mainitsin toiselle ambulanssin miehistä, että kannattaisi varmaankin soittaa paikalle poliisi, jotta saataisiin selville missä tilassa naisen poikaystävä asunnolla oli.

Tässä vaiheessa luulimme, että kaikki oli OK ja asia hoidossa. Lähdimme siis takaisin poikani asunnolle. Jonkun ajan kuluttua lähtiessämme sieltä kohti kotiamme, näimme kadulla edelleen seisovan ambulanssin ja sen perään juuri saapuvan poliisin maijan.

  

Pienen matkan päässä kohtasimme kadulla tämän ensimmäisen auttajanaisen koirineen. Hän kertoi, että tämä kyseinen nuori nainen oli karannut ambulanssista ja ihmetteli ambulanssin henkilökunnan välinpitämätöntä suhtautumista asiaan. ”No se nyt vaan lähti ”- oli toinen ambulanssin miehistä todennut, eikä ollut tehnyt elettäkään lähteäkseen naisen perään.

Toki ymmärrän, että huumeidenkäyttäjien toistuva auttaminen voi turhauttaa, mutta mielestäni se ei saa näkyä tehtävien suorittamisessa. Jokainen ihmishenki on arvokas – tai ainakin niin pitäisi olla. 

Surullista ajatella, että tälläkin tapauksella saattoi olla lopputuloksena kaksi huumeiden yliannostukseen kuollutta nuorta ihmistä - niin turhaan, vaikka osittain omien huonojen valintojen seurauksena. Kauhea ajatella myös naisen äidin hätää, kun tietää oman tyttärensä olevan tuossa tilassa – eikä se varmaankaan ollut ensimmäinen kerta.