maanantai 27. huhtikuuta 2015

Rakas ystävä



Olin päättänyt tänään nukkua aamulla pitkään, mutta heräsin siihen kun paras ystäväni tuli hakemaan minua kanssaan kävelylenkille. Ajattelin ensin pyytää häntä odottamaan hetken, mutta katsottuani ulos ikkunasta ja nähtyäni kauniin kevätaamun muutin mieleni ja päätin, että suihkuun ehdin kävelylenkkimme jälkeenkin. Pukeuduin siis pikaisesti ja olin valmis ulkoilemaan hänen kanssaan.

Astuessamme hissiin ajattelin, ettei ystäväni koskaan yksin liikkuessaan käyttänyt hissiä, mutta suostui kuitenkin käyttämään sitä minun kanssani. Hän on hieman klaustrofobinen ja alkaa heti hissin oven sulkeuduttua liikehtiä hermostuneesti pitäen katseensa tiukasti hissin oven ikkunassa. Hän on aina selkeästi helpottunut päästessään ulos hissistä.

Lähdimme ulkoilemaan lähimetsässä kulkevaa lenkkipolkua hiljaisuuden vallitessa. Ystäväni on yleensäkin hyvin hiljainen, mutta hän on todella hyvä ja luotettava kuuntelija. Hän on ollut minulle suuri apu elämäni suruissa ja murheissa, vaikka en sitä ensi tapaamisemme perusteella olisi uskonut.

Silloin, yli kahdeksan vuotta sitten, hän tuli poikani kanssa luoksemme viikonloppuvierailulle ja me suhtauduimme kumpikin toisiimme hyvin varauksellisesti. Varsin pian ystävyytemme kuitenkin syveni lämpimäksi, läheiseksi ja luottamukselliseksi. Nykyään voin kertoa hänelle kaikki asiani luottamuksella: aina hän kuuntelee, tukee ja ymmärtää minua.

Näiden vuosien kuluessa rakas ystäväni on tyylikkäästi harmaantunut. Hän on jo vanha rouva, mutta on edelleenkin erittäin kaunis ja hyvässä kunnossa. Hänellä on urheilullinen ja bodattu vartalo, jossa ei ole grammaakaan ylimääräistä.

Hieman yli kuukausi sitten ystäväni tarvitsi pientä, mutta pikaista leikkausta. Julkisella puolella hän olisi joutunut odottamaan leikkausta pitkään, joten olin iloinen kun saatoin nyt omasta vuorostani auttaa ystävääni ja tarjota leikkauksen hänelle yksityisellä puolella nopeasti. Leikkaus sujui hyvin, mutta hän joutuu pian vielä uuteen leikkaukseen, koska kaikkea ei voitu tehdä yhdellä kertaa.

Minua uusi leikkaus hieman huolestuttaa, koska hänen iässään jokainen anestesia ja leikkaus ovat aina riski. Toivon, että paras ystäväni kuitenkin selviää siitä yhtä hyvin kuin edellisestä leikkauksesta ja meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessämme.
Zelda lempipaikallaan mökkilaiturilla seuraamassa kalojen elämää


Rakas ystäväni Zelda on staffordshirenbullterrieri 
ja syksyllä hän täyttää jo 10 vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.