Merilohta kalastamassa

Vanha työkaverini, Jaakko, oli jäämässä eläkkeelle ja halusimme järjestää hänelle kunnon läksiäiset. Jaakko oli intohimoinen kalastaja, joten mietimme pitkään mitä siihen liittyvää voisimme hänelle järjestää. Ajankohta oli alku kesä, joten ilmojen puolesta aika oli mitä parhain kalastusaktiviteetin järjestämiseen.

Harkitsimme monia vaihtoehtoja, joissa Jaakko olisi päässyt kalastamaan, mutta ongelmaksi muodostui monessa ryhmämme koko. Mukaan piti saada ainakin kuusi Jaakon lähintä työkaveria, joten ihan pieneen veneeseen emme koko porukalla mahtuisi.

Viimein löysimme sopivan vaihtoehdon. Eräs kalastaja suostui vuokraamaan veneensä meidän käyttöömme ja lupautui ottamaan meidät mukaansa laskemaan pitkää siimaa.

Jaakon viimeisenä työpäivänä lähdimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä koko porukka tilataksilla yrityksestämme kohti Hakaniemen rantaa, jossa kalastusvene kalastajineen meitä jo odotteli. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen, mutta jonkun verran tuulinen. Roudasimme taksista muutaman korin kalastusjuomia veneeseen ja irrotimme köydet. Kalastaja käänsi troolarinsa nokan kohti avomerta ja aluevesirajojemme reunaa.

Troolari Suomenlahdella

Vanha troolari keikkui jonkun verran aallokossa, mutta se ei meitä haitannut. Me nautimme kaikki auringosta sekä mukana tuomiamme juomia. Tunnelma oli hilpeä ja odottava.

Ohitettuamme Harmajan majakan ja päästyämme avomerelle, kalastaja käänsi veneen kulkusuunnassa poikittain ja kytki sen ajamaan suoraan pienellä vauhdilla. Sen jälkeen hän tuli meidän kanssamme kannelle ja alkoi laskea veneen toiselta laidalta pitkää siimaa. Jokaiseen koukkuun hän laittoi pienen syöttikalan ja muutaman sadan metrin välein hän pudotti siiman mukana poijun, jossa oli valkoinen lippu. Siimaa hän laski omien sanojensa mukaan noin 1,5 kilometriä ja aikaa tähän kului melkein pari tuntia.

Kun siima oli laskettu, kalastaja käänsi veneensä kohti aloituspaikkaa ja antoi Jaakolle tehtäväksi troolarin ohjaamisen. Sitten hän aloitti siiman nostamisen. Taas troolari puksutti hiljalleen eteenpäin ja Jaakko joutui aina välillä korjaamaan kurssia kalastajan viittomien mukaisesti. Siimaa nousi, tyhjä koukku toisensa perään. Syöttikalat olivat kyllä kelvanneet, mutta koukkuihin ei ollut jäänyt mitään. Ensimmäiseen tuntiin ei tullut yhtäkään kalaan, mutta viimein koukussa oli melkoisen iso kala. Valitettavasti kyseessä ei ollut meritaimen, vaan kirjolohi, jollaisia kalastaja kertoi saavansa aina silloin tällöin. Nämä kalat olivat todennäköisesti kalankasvatuslaitoksilta karanneita yksilöitä.

Muuta salista ei koukuista tullut ja suuntasimme takaisin kohti Helsinkiä. Kalastaja kertoi, että jos hän olisi ollut yksinään kalassa, hän olisi jäänyt merelle yöksi, koska tällaisen saaliin kanssa ei kannata yksin rannalle palata, naftaan palaa enemmän kuin kalasta saa rahaa. Silloin kalastajan on vaan odoteltava seuraavaa aamua ja aloitettava uudestaan toivoen parempaa saalista. Joskus kalastaja kertoi olleensa merellä jopa kolme vuorokautta putkeen, kun saalista ei ollut tullut.

Hakaniemen rantaan saavuttuamme otimme taksin alle ja suuntasimme kohti Helsingin keskustaa. Mannerheimintiellä oli tuohon aikaan eräs suosittu ravintola (nimeä en enää muista), johon marssimme sisään tuore kala muovipussissa kädessämme. Pyysimme tarjoilijaa viemään kalan keittiöön, jotta kokki valmistaisi meille siitä maittavan aterian.

Näin myös tapahtui ja istuimmekin ravintolassa kalastamme tehdystä ruuasta nautiskellen ihan valomerkkiin asti. Kokki kävi erikseen vielä illan päätteeksi kysymässä mitä pidimme ateriastamme ja olimmehan me toki tykänneet. Ravintolassa tuskin saa yleensä noin tuoretta kalaa, jollei sitten itse vie sitä mukanaan kuten me teimme.