keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Tavarat kiertoon



Kotitaloni Vantaalla on seissyt tyhjillään lähes koko ajan isäni kuoleman jälkeen eli jo vuodesta 2007. Talossa on asuttu tuon jälkeen vakituiseen vain muutama kuukausi, kun poikani perhe joutui omasta asunnostaan evakkoon remontin ajaksi.

Kotitaloni sijaitsee hyvällä paikalla ja ympärillä on iso kaunis tontti. Talo itsessään on ihan kelvollisessa kunnossa ollakseen vuodelta 1965, mutta tarvitsee toki päivityksen nykyaikaan. Olen koko ajan pitänyt talossa lämmityksen päällä ja käynyt vähintään kerran viikossa hoitamassa myös sisällä olevat kukat. Talo on edelleen lähes siinä kunnossa, kun se oli isäni lähtiessä sieltä viimeisen kerran.

Nyt keväällä on tarkoitukseni laittaa talo myyntiin, joten olen aloittanut talon tyhjentämisen turhista tavaroista. Niitä siellä todellakin piisaa, sillä sinne on varastoitu neljän eri kuolinpesän tavarat. Myyntimiehenä ensimmäinen ajatus on tietysti myydä kaikki mitä myytävissä on, enkä toki ainakaan alkuvaiheessa halua pyytää paikalle mitään Huutokauppakeisaria, vaan haluan myydä tavarat itse - parhaaseen mahdolliseen hintaan.

Vanhoja tavaroita myytäessä tulee usein yllättyneeksi tavaran arvosta. Tavallisesti myyntiarvo on paljon pienempi kuin mitä itse on alkujaan kuvitellut, mutta on joukossa muutamia iloisia poikkeuksiakin.
Lokomo 100A
Autotallin nurkasta löysin vanhan LOKOMO 100 kg:n alasimen. Itse en arvostanut sitä, enkä osannut sille mitään hintaa laittaa, joten turvauduin nettiin. Tori.fi:ssä myytiin samanlaista alasinta, mutta 20 kg pienempää hintaan 650€, joten laitoin omanikin sinne myyntiin ja samaan hintaan. Varsin pian sain monta 450€:n tarjousta, mutta eräs seppämestari tarjosi 500€ ja tuli pikaisesti hakemaan alasimeni.

Tästä innostuneena laitoin paljon lisää erilaista tavaraa Tori.fi:lle myyntiin ja kauppoja alkoi syntyä. Monesti jonkun tavaran kova kiinnostus jopa yllätti minut. Näin kävi esim. 60-luvun mummopyörän, 70-luvun kilpapyörän ja vanhojen lehtien osalta. Polkuyörät menivät pyyntihinnalla heti ja lehdet osti eräs keräilijä, joka poistui taloltani 300-sarjan farkku BMW:n takakontti kattoa myöten täynnä lehtiä, joista hän maksoi yli 1.000€:a.

Osan tavaroista olen antanut pois lahjoituksena (mm. huonekaluja, astioita ja kodintekniikkaa), koska olen halunnut niistä pikaisesti eroon tai kun joku tuttu on oikeasti halunnut jotain tavaroita talosta itselleen.

Nyt on onneksi hyvä aika myydä, kun kevät on kauneimmillaan. Saatan pitää vielä vaikka pihakirpparin, kunhan ilmat vielä lähempänä kesää tästä hieman lämpenevät. Myytävää tavaraa vielä ainakin piisaa, jopa niin paljon, etten vieläkään tiedä mitä kaikkea siltä vielä löytyy.

Onneksi myynti on minulle myyntimiehenä aina ollut luontaista ja mukavaa puuhaa.

Onkohan talollani jotain mitä Sinä tarvitsisit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.