Pysähtynyt hetki

Tämä tarina tapahtui eräänä alkukesän päivänä 90-luvun alussa. Autonani oli tapahtuma hetkellä Opel Omega ja sen alla yhden kesän ajetut todella leveät Nokian kesärenkaat. Ajelin työpäiväni päätyttyä Oulusta kotiin Helsinkiin. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, taivas pilvetön ja tie kuiva.

Jossain Jyväskylän eteläpuolella tie jatkui pitkän metsäisen alueen jälkeen yli kilometrin pitkällä ja tasaisella suoralla halki peltojen. Kaukana tien vasemmalla puolella näin pienen pojan ja vielä pienemmän tytön kävelemässä eteenpäin. Ajattelin mielessäni, että siinä on pieni poika kotimatkalla pikkusiskonsa kanssa kohti kauempana tien laidassa sijaitsevaa taloa, koska mitään muuta asumusta ei ollut lähitienoilla.

Tällä tieosuudella oli 100 km/t nopeusrajoitus eikä liikennettä ollut nimeksikään, joten olin kytkenyt vakionopeussäätimen hieman yli sallitun rajoituksen. Kotiinhan minulla oli jo kiire.

Kun lähestyin vauhdilla tien vasemmalla puolella käveleviä lapsia, saatoin jo nähdä tarkemmin, että he kävelivät aivan ajoradan reunassa, mutta kuitenkin hiekkaisella pientareella.

Kun matkaa lapsiin oli enää muutama sata metriä, näin kuinka ajoradan puolella kävelevän pojan sylistä hyppäsi tielle pieni kissan poikanen. Survaisin vaistomaisesti jarrut pohjaan ja otin tiukan otteen ratista. Opelini liukui asfaltilla kaikki neljä rengasta lukossa, hirvittävää ulvontaa pitäen kohti pientä poikaa, joka oli juuri sännännyt karanneen kissan poikasensa perään.

Autoni pysähtyi n. metrin päähän ajokaistani keskellä seisovasta pienestä pojasta, joka oli juuri nostamassa kissanpoikasta maasta syliinsä. Katselimme molemmat toisiamme pelästyneinä ja tien reunassa meitä katsoi pieni tyttö silmät suurina itkuun purskahtamaisillaan olevan näköisenä. Aika tuntui pysähtyvän. Samassa kaikki peittyi siniseen ja palaneen kumin hajuiseen, renkaista lähteneeseen savupilveen, joka oli tullut kohdalle hieman viiveellä auton perästä.

Mainio mainos Vianorilta

Savun hälvettyä näin, että molemmat lapset pinkoivat kotiinsa niin kovaa kuin pienistä jaloistaan pääsivät. Pojalla oli kissa tiukasti sylissään. Minä jatkoin matkaani, mutta sydän hakkasi vielä pitkään niin kovaa, että oli pakko pysähtyä pienen matkan päähän pieneksi hetkeksi ulkoilemaan ja rauhoittumaan.

Myöhemmin huomasin autoni eturenkaita pihalla katsellessani, että paniikkijarrutuksesta oli jäänyt selvä jälki: kummassakin eturenkaassa oli kämmenen levyinen lähes sileä kohta, joten renkaat menivät pian vaihtoon. 

Tapahtumapaikan ohi myöhemmin usein ajaessani näin paikalla vielä useita viikkoja mustat jarrutusjälkeni, jotka kertoivat selkeästi että kaikki neljä rengasta olivat olleet lukossa koko jarrutuksen ajan – useita kymmeniä metrejä. Onneksi näin, sillä metrikin pidemmälle, niin tapahtuma olisi saanut surullisen lopun.