Vieraana myyntikokouksessa

Syksyllä 2004 sain harvinaisen kutsun tulla mukaan erään suuren pörssiyhtiön myyntikokoukseen. Kutsun esitti minulle yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja Mikko, joka toivoi minusta uutta huippumyyjää kyniä ja liikelahjoja myyvään yritykseensä.

Lähdin aikaisin aamulla syksyisenä, mutta kauniina ja aurinkoisena aamuna, ajamaan Helsingistä kohti keskisuomalaista korpihotellia. Olin valinnut matkareitikseni Jämsästä Mäntän suuntaan kulkevan mutkaisen, mutta hyväkuntoisen tien, koska halusin samalla nautiskella hieman uuden upean työsuhdeautoni ajo-ominaisuuksista (kts. tarina autoliikkeen huippumyyjästä). Kuiva, asfaltoitu, mutkainen ja hiljainen maalaistie houkutteli kokeilemaan autoni kaarreominaisuuksia. Matka sujui kuin siivillä ja ajaminen oli nautintoa: auto painautui kiinni tiehen ja moottorin mahtavat pakosoundit olivat ainoa ääni luonnon keskellä.

Olin varannut matkaan reilusti aikaa, mutta koska intouduin pitämään mutkateillä sen verran rivakkaa nopeutta, olin paikalla varsin ajoissa. Pysäköin autoni hotellin parkkipaikan reunaan hieman syrjemmälle, koska en halunnut herättää turhaa huomiota, olinhan vain tutustumassa yritykseen ja sen myyntiryhmään. 

Myyntikokous alkoi hotellin auditoriossa, johon paikalle olivat saapuneet kaikki yrityksen myyjät ympäri Suomen sekä lisäksi muutama henkilö yrityksen markkinoinnista. Kun kaikki olivat sisällä auditoriossa, Mikko Myllylä saapui vaimoineen huoneeseen työntäen edellään tarjoilukärryä, jossa oli valtavan suuri täytekakku. Sivupöydällä oli valmiiksi katettuna kahvikupit ja kahvia termoskannuissa.

Mikko aloitti sanomalla: ”Tämä on miljoonakerhon kakku. Kaikki tänä vuonna yli miljoonan myyneet saavat ottaa ensin kakkua ja kahvia. Yli miljoonan myyneitä on tähän asti kuusi henkilöä. Tulkaapa te siis ensin hakemaan kakkua ja kahvia.” 

Samalla Mikko heijasti kaikkien näkyville listan tämän hetken myyjistä myyntimäärien mukaisessa järjestyksessä. Kuuden ensimmäisen jälkeen listalla oli punainen viiva.

Mikko jatkoi: ”Kaikki punaisen viivan alapuolella olevat myyjät hakevat tämän jälkeen kakkua ja kahvia listan mukaisessa järjestyksessä – jos jotain jää. Toivon, että seuraavassa kokouksessamme kukaan ei ole enää punaisen viivan alapuolella.” 

Tämän jälkeen kokouksen ohjelmassa oli muutamien uutuustuotteiden esittelyä sekä myyntipuhelujen harjoittelua pareittain. Kokouksen päätteeksi lounastettiin iltapäivällä hotellin ravintolassa ja sen jälkeen kaikki lähtivät paluumatkalle.

Itse en ollut kokouksesta ja sen tunnelmasta kovin vakuuttunut. Sanoin Mikolle lähtiessäni, että en halua ottaa vastaan myyntitehtävää heidän organisaatiossaan, mutta Mikko pyysi vielä harkitsemaan asiaa. Lupasin harkita asiaa, mutta jo kotimatkallani päätin, että en ota työtä vastaan. 

Myöhemmin ilmoitin päätökseni puhelimitse Mikolle perustellen sen vahvasti muilla tekemisilläni. Mikko oli vielä useita vuosia tämän jälkeen asiakkaani eri yrityksissä toimiessani. Mikon myytyä yrityksensä yhteistyömme loppui, mutta tein Mikolle vielä yhden palveluksen etsimällä hänen ulkomailla olevalle sijoitusasunnolleen uuden ostajan. 

Mikko oli niin värikäs persoona, että oli mahtavaa päästä tutustumaan häneen.