Eräässä palvelualan yrityksessä toimiessani meillä oli erittäin tarkka talousmies toimitusjohtajana. Hän oli tarkka myös toimiston siisteydestä ja tapasi usein moitiskella meitä reppureita miesten vessan epäsiisteydestä, talossa kun ei juurikaan muita miehiä meitä lukuun ottamatta ollut.
Yhtenä aamuna nuori ja rempseä reppurimme Aarne sai tarpeekseen toimitusjohtajamme jatkuvasta siisteydestä nipottamisesta ja päätti hieman jekuttaa häntä. Aarne kävi kaupassa ostamassa litran omenamehua, laittoi tulpan vessan lavuaariin ja tyhjensi koko omenamehutölkin lavuaariin.
Kaikki me reppurit odottelimme sinä aamuna paikoillamme vessan suuntaan välillä pälyillen ja odotimme, koska toimitusjohtajamme menisi vessaan. No menihän hän sinne viimein ja palasi hyvin pian käytävälle silminnähden järkyttyneenä henkeään haukkoen. Käytävällä hän huusi: "Kuka perkele on kussut lavuaariin? Tulkoon heti siivoamaan sotkunsa!"
Tekijästä hän tuskin oli varma, vaikka arvelikin varmasti Aarnea syylliseksi.
No, kyllähän Aarne kävi vetämässä lavuaarin tulpan irti, mutta kukaan ei kertonut toimitusjohtajalle missään vaiheessa koko totuutta tästä jekusta.
Eräs vanha reppurikollegani lausui aikoinaan myyntimiesten vessassa käyntiin liittyen kuolemattoman ajatelman, jota myyntimiehen kannattaa noudattaa:
Jätkä kusee aina silloin kun häntä kusettaa, mutta herrasmies aina silloin kun se on mahdollista.
perjantai 28. marraskuuta 2014
Myyntikilpailussa paras voittaa
Useissa yrityksissä järjestetään säännöllisesti erilaisia myyntikilpailuja. Itsekin olen lukemattomiin sellaisiin osallistunut ja niistä olen rahan lisäksi saanut palkintoina mm. moottorisahan, veitsiä, kultaisen parranajokoneen, matkoja, vaatteita, joulukinkkuja sekä tietysti viinejä ja viinaa - suomalaisia kun ollaan.
Usein myyntijohdossa ajatellaan, että paras voittaa aina. Näin ei kuitenkaan aina ole, jos säännöissä on tulkinnan varaa tai tuloksiin pystyy vaikuttamaan muulla tavoin.
Kerron omakohtaisen kokemukseni eräästä myyntikilpailusta, jossa säännöt jättivät sijaa tulkinnalle. Tässä yrityksessä myynnit raportoitiin viikoittain ja myyntikilpailussa oli tavoitteena myydä omaan tavoitteeseen nähden mahdollisimman paljon. Kolmelle oman tavoitteensa eniten ylittäneelle oli luvassa saman suuruinen, mutta erittäin merkittävä summa rahaa.
Jakson viimeisenä perjantaina, hieman ennen kuin konttori sulkeutui, menin myyntisihteerimme luo viemään tilauksia. Ladoin pöydälle tilauksia juuri sen verran, että ylitin sillä hetkellä kolmantena olleen myyntimiehen myyntituloksen yhdellä myyntierällä.
Olin siis niukasti kolmas ja oikeutettu ylimääräiseen palkkioon.
Tämä otti varmasti päähän neljänneksi tullutta ja yhdellä myyntierällä hävinnyttä myyntimiestä.
Kaiken lisäksi minulle jäi vielä paljon tilauksia jätettäväksi seuraavana maanantaina, joka oli uuden jakson ensimmäinen päivä. Näin uusi jakso alkoi mukavasti, kun pohjalla oli jo useampi prosentti alkavan jakson tavoitteesta.
Usein myyntijohdossa ajatellaan, että paras voittaa aina. Näin ei kuitenkaan aina ole, jos säännöissä on tulkinnan varaa tai tuloksiin pystyy vaikuttamaan muulla tavoin.
Kerron omakohtaisen kokemukseni eräästä myyntikilpailusta, jossa säännöt jättivät sijaa tulkinnalle. Tässä yrityksessä myynnit raportoitiin viikoittain ja myyntikilpailussa oli tavoitteena myydä omaan tavoitteeseen nähden mahdollisimman paljon. Kolmelle oman tavoitteensa eniten ylittäneelle oli luvassa saman suuruinen, mutta erittäin merkittävä summa rahaa.
Jakson viimeisenä perjantaina, hieman ennen kuin konttori sulkeutui, menin myyntisihteerimme luo viemään tilauksia. Ladoin pöydälle tilauksia juuri sen verran, että ylitin sillä hetkellä kolmantena olleen myyntimiehen myyntituloksen yhdellä myyntierällä.
Olin siis niukasti kolmas ja oikeutettu ylimääräiseen palkkioon.
Tämä otti varmasti päähän neljänneksi tullutta ja yhdellä myyntierällä hävinnyttä myyntimiestä.
Kaiken lisäksi minulle jäi vielä paljon tilauksia jätettäväksi seuraavana maanantaina, joka oli uuden jakson ensimmäinen päivä. Näin uusi jakso alkoi mukavasti, kun pohjalla oli jo useampi prosentti alkavan jakson tavoitteesta.
Kilpailija saa huutia
Olin jo lähes kaksi vuotta yrittänyt saada asiakkaakseni erästä suurta yritystä Lappeenrannassa. Olin tavannut kyseisen yrityksen nuoren talousjohtajan vähintään kolmen kuukauden välein ja soitellut aina tuossa välilläkin useampaan otteeseen.
Niinpä eräänä toukokuisena päivä mennessäni taas tapaamaan tätä kyseistä talousjohtajaa, en asettanut käynnilleni kovin suurta tavoitetta. Heti käteltyämme huomasin, että talousjohtaja oli jotenkin kiihtynyt ja hermostuneen oloinen. Hän ohjasi minut huoneeseensa, istui työpöytänsä äären ja pyysi minua istumaan itseään vastapäätä.
"Soitan ensin yhden puhelun", hän sanoi.
Hän valitsi numeron ja kytki päälle kaiuttimen, joten minäkin kuulin, kun puhelin hälytti.
Hämmästyin, kun puhelimeen vastasi kilpailevan yritykseni työntekijä.
Talousjohtaja aloitti esittelemällä itsensä ja kertomalla, että heidän yrityksensä oli tehnyt kyseisen kilpailijayritykseni kanssa yhteistyötä jo monta vuotta. Nyt oli kuitenkin palveluissa tapahtunut muutosta huonompaan, eikä talousjohtaja säästellyt sanojaan kertoessaan kuinka huonosti heidän asioitaan oli hoidettu.
"Minulla istuu tässä juuri nyt edessäni kilpailijayrityksenne edustaja" hän sanoi viittilöiden minulta sopimusta allekirjoitettavaksi. "Yhteistyömme yrityksenne kanssa päättyy välittömästi ja allekirjoitan juuri nyt sopimuksen kilpailijanne kanssa. Hyvästi".
Näin hän päätti puhelun ja allekirjoitti heti sopimuksen kanssani.
Olin toki iloinen sopimuksesta, mutta pakostakin tuli mieleen, että päättyykö myös meidän sopimuksemme joskus aikoinaan mahdollisesti samalla tavalla.
Tästä alkoi kuitenkin pitkä ja kannattava yhteistyö ko. yrityksen kanssa, joka onkin jatkunut jo yli 20 vuotta.
Niinpä eräänä toukokuisena päivä mennessäni taas tapaamaan tätä kyseistä talousjohtajaa, en asettanut käynnilleni kovin suurta tavoitetta. Heti käteltyämme huomasin, että talousjohtaja oli jotenkin kiihtynyt ja hermostuneen oloinen. Hän ohjasi minut huoneeseensa, istui työpöytänsä äären ja pyysi minua istumaan itseään vastapäätä.
"Soitan ensin yhden puhelun", hän sanoi.
Hän valitsi numeron ja kytki päälle kaiuttimen, joten minäkin kuulin, kun puhelin hälytti.
Hämmästyin, kun puhelimeen vastasi kilpailevan yritykseni työntekijä.
Talousjohtaja aloitti esittelemällä itsensä ja kertomalla, että heidän yrityksensä oli tehnyt kyseisen kilpailijayritykseni kanssa yhteistyötä jo monta vuotta. Nyt oli kuitenkin palveluissa tapahtunut muutosta huonompaan, eikä talousjohtaja säästellyt sanojaan kertoessaan kuinka huonosti heidän asioitaan oli hoidettu.
"Minulla istuu tässä juuri nyt edessäni kilpailijayrityksenne edustaja" hän sanoi viittilöiden minulta sopimusta allekirjoitettavaksi. "Yhteistyömme yrityksenne kanssa päättyy välittömästi ja allekirjoitan juuri nyt sopimuksen kilpailijanne kanssa. Hyvästi".
Näin hän päätti puhelun ja allekirjoitti heti sopimuksen kanssani.
Olin toki iloinen sopimuksesta, mutta pakostakin tuli mieleen, että päättyykö myös meidän sopimuksemme joskus aikoinaan mahdollisesti samalla tavalla.
Tästä alkoi kuitenkin pitkä ja kannattava yhteistyö ko. yrityksen kanssa, joka onkin jatkunut jo yli 20 vuotta.
Huippumyyjä ei ole krapulassa
Tämä tarina tapahtui Vaasassa joskus 90-luvun alussa. Olin ollut myyntimatkalla Seinäjoella ja ajoin sieltä yöksi Vaasaan, Hotelli Royal Wasaan, koska minulla olisi seuraavana aamuna tärkeä asiakas tapaaminen klo 9.00 aamulla.
Taas kerran sattui niin, että kaverini Timppa oli myös yötä Vaasassa tosin eri hotellissa, mutta sovimme tapaavamme illalla eräässä torin reunan ravintolassa. Kävimme yhdessä Timpan kanssa muutamalla ja päätimme tehdä kevyen baarikierroksen. Suunnitelmiin tuli kuitenkin pieni muutos, sillä Timppa voitti Ravintola Kanttarelliksen ruletista muistaakseni n. 1000 mk ja ilmoitti heti kättelyssä, että nämä pannaan tänään tasaiseksi. Shampanjaa siis pöytään ja ilta jatkui.
Jossain vaiheessa päätimme vaihtaa ravintolaa ja otimme mukaamme shampanjapullon sekä kaksi lasia. Seuraavaan ravintolaan mennessämme portsari vaati meitä jättämään pullon ja lasit narikkaan. Täällä otimme taas muutamat neuvoa antavat ja ulos lähtiessämme portsari yllätti meidät luovuttamalla meille takaisin shampanjapullon sekä lasit ja toivotti mukavaa iltaa.
Tästä ilta jatkui vielä aamun pikkutunneille ja nukkumaan ennätimme vasta joskus lähempänä kello viittä. Nukkuma-aikaa ei siis kovin montaa tuntia jäänyt. Herätyksen olin tilannut klo 8.00 ja herääminen oli tosi vaikeaa lyhyiden unien jälkeen.
Peilistä ei myöskään katsellut minua mikään jumalainen ilmestys vaan pikemminkin punasilmäinen mörrimöykky. Laitoin siis pikaisesti Stareye - silmätippoja silmiin poistamaan silmien punoituksen, kävin suihkussa ja painuin aamupalalle. Huoneeseen palattuani ajoin parran ja laitoin rutkasti "Oscar De La Renta" partavettä ympäri naamaa ja kaulaa sekä Smelleriä suuhun poistamaan pahan hajun hengityksestä. Viimeinen vilkaisu peiliin; silmät eivät enää punoittaneet ja olin muutenkin kaikin puolin valmis asiakastapaamiseen - väsynyt tosin.
Kävelin hotellilta asiakkaan luo (auton rattiin ei ihan hetkeen olisi asiaa) ja olin paikalla hyvissä ajoin. Asiakkaani oli erittäin tarkka ja ammattinsa osaava talousjohtaja, jonka kanssa meillä oli tiukka neuvottelu. Palaverin aikana kävimme läpi tarjoamani palvelun ja esittelin toimintatapojamme varsin yksityiskohtaisesti. Palaverin päätteeksi sovimme yhteistyön aloittamisesta ja allekirjoitimme sopimuksen.
Lähtiessäni talousjohtaja sanoi minulle: "Toivottavasti kaikki muutkin ovat Teillä yhtä tehokkaita kuin sinä". "Tottakai" - vastasin hieman häpeissäni, sillä kuntonihan ei todellakaan ollut paras mahdollinen alle kolmen tunnin yöunien jälkeen.
Tästä alkoi eräs merkittävimmistä asiakkuuksistani. En ollut missään vaiheessa oikein itsekään uskonut, että kauppa syntyy juuri tällä käynnillä. Vahva tsemppaus auttoi kuitenkin mallisuoritukseen, josta palkkana oli loistavat kaupat.
Palkitsin tästä itseni palaamalla hotelliin vielä muutamaksi tunniksi takaisin nukkumaan.
Taas kerran sattui niin, että kaverini Timppa oli myös yötä Vaasassa tosin eri hotellissa, mutta sovimme tapaavamme illalla eräässä torin reunan ravintolassa. Kävimme yhdessä Timpan kanssa muutamalla ja päätimme tehdä kevyen baarikierroksen. Suunnitelmiin tuli kuitenkin pieni muutos, sillä Timppa voitti Ravintola Kanttarelliksen ruletista muistaakseni n. 1000 mk ja ilmoitti heti kättelyssä, että nämä pannaan tänään tasaiseksi. Shampanjaa siis pöytään ja ilta jatkui.
Jossain vaiheessa päätimme vaihtaa ravintolaa ja otimme mukaamme shampanjapullon sekä kaksi lasia. Seuraavaan ravintolaan mennessämme portsari vaati meitä jättämään pullon ja lasit narikkaan. Täällä otimme taas muutamat neuvoa antavat ja ulos lähtiessämme portsari yllätti meidät luovuttamalla meille takaisin shampanjapullon sekä lasit ja toivotti mukavaa iltaa.
Tästä ilta jatkui vielä aamun pikkutunneille ja nukkumaan ennätimme vasta joskus lähempänä kello viittä. Nukkuma-aikaa ei siis kovin montaa tuntia jäänyt. Herätyksen olin tilannut klo 8.00 ja herääminen oli tosi vaikeaa lyhyiden unien jälkeen.
Peilistä ei myöskään katsellut minua mikään jumalainen ilmestys vaan pikemminkin punasilmäinen mörrimöykky. Laitoin siis pikaisesti Stareye - silmätippoja silmiin poistamaan silmien punoituksen, kävin suihkussa ja painuin aamupalalle. Huoneeseen palattuani ajoin parran ja laitoin rutkasti "Oscar De La Renta" partavettä ympäri naamaa ja kaulaa sekä Smelleriä suuhun poistamaan pahan hajun hengityksestä. Viimeinen vilkaisu peiliin; silmät eivät enää punoittaneet ja olin muutenkin kaikin puolin valmis asiakastapaamiseen - väsynyt tosin.
Kävelin hotellilta asiakkaan luo (auton rattiin ei ihan hetkeen olisi asiaa) ja olin paikalla hyvissä ajoin. Asiakkaani oli erittäin tarkka ja ammattinsa osaava talousjohtaja, jonka kanssa meillä oli tiukka neuvottelu. Palaverin aikana kävimme läpi tarjoamani palvelun ja esittelin toimintatapojamme varsin yksityiskohtaisesti. Palaverin päätteeksi sovimme yhteistyön aloittamisesta ja allekirjoitimme sopimuksen.
Lähtiessäni talousjohtaja sanoi minulle: "Toivottavasti kaikki muutkin ovat Teillä yhtä tehokkaita kuin sinä". "Tottakai" - vastasin hieman häpeissäni, sillä kuntonihan ei todellakaan ollut paras mahdollinen alle kolmen tunnin yöunien jälkeen.
Tästä alkoi eräs merkittävimmistä asiakkuuksistani. En ollut missään vaiheessa oikein itsekään uskonut, että kauppa syntyy juuri tällä käynnillä. Vahva tsemppaus auttoi kuitenkin mallisuoritukseen, josta palkkana oli loistavat kaupat.
Palkitsin tästä itseni palaamalla hotelliin vielä muutamaksi tunniksi takaisin nukkumaan.
Savon murretta
Usein Kuopiossa, Hotelli Puijonsarvessa, yöpyneenä minua huvitti alkuun aina paikallisten puhuma leveä savolaismurre. Tähän liittyy monta hauskaa sattumaa, mutta yksi erityinen tapaus on jäänyt lähtemättömästi mieleeni - suorastaan verkkokalvoille palaneena näkömuistona.
Tuona iltana olimme reppurkaverini Timpan kanssa olleet iltapäivästä asti Kuopion kesäterasseja testaamassa ja päätyneet kierroksellamme Kummisetä -nimisen ravintolan baaritiskille kolmen savolaistytön seurueen kanssa juttelemaan. Istuimme iltaa myöhemmin kaikki yhdessä Kummisedän terassilla. Koska seuraava päivä oli työpäivä ja aikainen aamuherätys päätin lähteä hotellille nukkumaan. Timppa halusi kuitenkin jäädä jatkamaan iltaa suloisten savolaistyttösten kanssa.
Seuraavana aamuna ajattelin käydä kysymässä Timppaa seurakseni aamupalalle, joten meni koputtelemaan hänen oveaan. Timppa tuli avaamaan oven, mutta selkeästi ns. huonossa hapessa eli yhä melkoisen humalassa - ja alasti. Hän viittasi minut sisään ja sanoi; oltiin just porealtaassa - tuu tsiigaamaan (Timpalla oli sviitti, jossa oli oma saunaosasto ja poreallas).
Näky porealtaassa olikin melkoinen: yksi edellisen illan savoilaistyttösistä nojasi porealtaan seinään valtavat rintansa veden pinnan päälle nostaen ja sanoi: "Mie ku ihan vaan munan perrää eile läksin, ni sainha mie sitä."
...ja tämä tarina on tosi.
Tuona iltana olimme reppurkaverini Timpan kanssa olleet iltapäivästä asti Kuopion kesäterasseja testaamassa ja päätyneet kierroksellamme Kummisetä -nimisen ravintolan baaritiskille kolmen savolaistytön seurueen kanssa juttelemaan. Istuimme iltaa myöhemmin kaikki yhdessä Kummisedän terassilla. Koska seuraava päivä oli työpäivä ja aikainen aamuherätys päätin lähteä hotellille nukkumaan. Timppa halusi kuitenkin jäädä jatkamaan iltaa suloisten savolaistyttösten kanssa.
Seuraavana aamuna ajattelin käydä kysymässä Timppaa seurakseni aamupalalle, joten meni koputtelemaan hänen oveaan. Timppa tuli avaamaan oven, mutta selkeästi ns. huonossa hapessa eli yhä melkoisen humalassa - ja alasti. Hän viittasi minut sisään ja sanoi; oltiin just porealtaassa - tuu tsiigaamaan (Timpalla oli sviitti, jossa oli oma saunaosasto ja poreallas).
Näky porealtaassa olikin melkoinen: yksi edellisen illan savoilaistyttösistä nojasi porealtaan seinään valtavat rintansa veden pinnan päälle nostaen ja sanoi: "Mie ku ihan vaan munan perrää eile läksin, ni sainha mie sitä."
...ja tämä tarina on tosi.
PikaPaunan Vaihtopäivät
Helsingin Kyläsaaressa toimi aikoinaan menestyvä T-ryhmän pikatukku, PikaPauna.
Pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupan reppureilla oli tapana ajoittaa viikoittainen käyntinsä tänne aina perjantai-iltapäivälle.
Kun myyntityöt PikaPaunan sisällä oli tehty jäivät myyntimiehet yleensä parkkipaikalle juttelemaan ja vaihtamaan tavaroita (tuohon aikaan oli myyntimiehillä vielä mahdollisuus ottaa autoonsa rajaton määrä myytäviä tuotteita näytteiksi ja kauppiaille annettaviksi tavara-alennuksiksi).
PikaPaunan parkkipaikan reunassa oli siis pitkä rivi myyntimiesten autoja takaluukut avoinna: jokainen saattoi ottaa toisen edustajan autosta mitä vain tarvitsi. Tästä oli edustajille se hyvä puoli, että ei tarvinnut tyhjentää takakonttia varastolle, vaan se tyhjeni omista tuotteista sopivasti viikonloppua ja muuta käyttöä varten. Samalla sai myös itselle tarpeellisia tuotteita ilmaiseksi.
Kahden ensimmäisen lapseni aikana minun ei tarvinnut kertaakaan ostaa kaupasta esim. vaippoja, kun sain niitä joko "PikaPaunan vaihtopäiviltä" tai joskus jopa säkeittäin kotiin myyntimieskavereitteni tuomana.
Tietysti tähänkin hienoon ja spontaaniin tapahtumaan iski suomalainen kateus: joku PikaPaunan henkilökunnasta oli soittanut kaikkein suurimpien yritysten myyntijohdolle ja valittanut vaihtopäivien aiheuttavan asiakkaissa hämmennystä ja paheksuntaa.
Tästä siis kaikki reppurit saivat myyntijohdoltaan sapiskaa, mutta eihän homma tuohon loppunut vaan siirryimme ainoastaan näkösuojaan talon taakse tyhjälle tontille seuraavaan kortteliin, jossa sama meno jatkui.
Pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupan reppureilla oli tapana ajoittaa viikoittainen käyntinsä tänne aina perjantai-iltapäivälle.
Kun myyntityöt PikaPaunan sisällä oli tehty jäivät myyntimiehet yleensä parkkipaikalle juttelemaan ja vaihtamaan tavaroita (tuohon aikaan oli myyntimiehillä vielä mahdollisuus ottaa autoonsa rajaton määrä myytäviä tuotteita näytteiksi ja kauppiaille annettaviksi tavara-alennuksiksi).
PikaPaunan parkkipaikan reunassa oli siis pitkä rivi myyntimiesten autoja takaluukut avoinna: jokainen saattoi ottaa toisen edustajan autosta mitä vain tarvitsi. Tästä oli edustajille se hyvä puoli, että ei tarvinnut tyhjentää takakonttia varastolle, vaan se tyhjeni omista tuotteista sopivasti viikonloppua ja muuta käyttöä varten. Samalla sai myös itselle tarpeellisia tuotteita ilmaiseksi.
Kahden ensimmäisen lapseni aikana minun ei tarvinnut kertaakaan ostaa kaupasta esim. vaippoja, kun sain niitä joko "PikaPaunan vaihtopäiviltä" tai joskus jopa säkeittäin kotiin myyntimieskavereitteni tuomana.
Tietysti tähänkin hienoon ja spontaaniin tapahtumaan iski suomalainen kateus: joku PikaPaunan henkilökunnasta oli soittanut kaikkein suurimpien yritysten myyntijohdolle ja valittanut vaihtopäivien aiheuttavan asiakkaissa hämmennystä ja paheksuntaa.
Tästä siis kaikki reppurit saivat myyntijohdoltaan sapiskaa, mutta eihän homma tuohon loppunut vaan siirryimme ainoastaan näkösuojaan talon taakse tyhjälle tontille seuraavaan kortteliin, jossa sama meno jatkui.
torstai 27. marraskuuta 2014
Laukauksia hiekkakuopalla
MyyntiReinon hyvä ystävä ja asekauppiaana toimiva Risto oli saanut uusia esittelyaseita, joita halusin kovasti mielelläni päästä kokeilemaan. Ampumaradoille oli kuitenkin pitkä matka ja useimpaan niistä olisi tarvinnut myös jonkun kerhon jäsenyyden.
Sovimme Riston kanssa, että menemme illalla Lohjan harjulle hiekka kuoppaan kokeilemaan aseita. Syksyisenä iltana oli kuitenkin jo säkkipimeää, ennen kuin ehdimme kumpikin hiekkakuopalle.
Laitoimme autot rinteeseen vierekkäin, pitkät valot päälle osoittamaan hiekkakuopan pohjaa kohti. Vein valojen keskipisteeseen rinteen juurelle tyhjän öljykanisterin ja valmistelimme aseet ampumakuntoon.
Aloitimme pienimmällä mahdollisella 22 mm lyhyt piippuisella taskuaseella (johon ei Suomessa edes saa lupia). Tulos oli säälittävä; kumpikin sai vain muutaman pienen reiän kanisteriin eivätkä kaikki laukaukset pitkän matkan vuoksi edes osuneet.
Seuraavana oli jo vuorossa miehekkäämpi lyhyt piippuinen rullarevolveri, jolla kanisteri sai jo kyytiä ja moukina oli melkoista. Osumatarkkuus ei tälläkään ollut paras mahdollinen.
Viimeisenä oli vuorossa 358 Magnum rullarevolveri 6 tuuman piipulla eli ase mallia "Dirty Harry". Tällä aseella ammuttaessa piipusta tuli valtavan pitkä suuliekki. Kanisteri lensi osumasta aina korkealle ilmaan, mutta siihen ennätti osua vielä toistamiseen ennen sen putoamista maahan. Tarkka ase siis. Meteli oli kuitenkin aivan kamala, joten muutaman ammutun rullan jälkeen katsoimme parhaaksi häipyä paikalta ennen mahdollisten ihmettelijöiden paikalle saapumista.
Korvat soivat vielä pitkälle iltaan, kun kuulosuojaimia ei tietty tullut kummallekaan mieleen käyttää. Eihän ne nyt tuohon kunnon macho -juttuun oikein olisi sopineetkaan.
Sovimme Riston kanssa, että menemme illalla Lohjan harjulle hiekka kuoppaan kokeilemaan aseita. Syksyisenä iltana oli kuitenkin jo säkkipimeää, ennen kuin ehdimme kumpikin hiekkakuopalle.
Laitoimme autot rinteeseen vierekkäin, pitkät valot päälle osoittamaan hiekkakuopan pohjaa kohti. Vein valojen keskipisteeseen rinteen juurelle tyhjän öljykanisterin ja valmistelimme aseet ampumakuntoon.
Aloitimme pienimmällä mahdollisella 22 mm lyhyt piippuisella taskuaseella (johon ei Suomessa edes saa lupia). Tulos oli säälittävä; kumpikin sai vain muutaman pienen reiän kanisteriin eivätkä kaikki laukaukset pitkän matkan vuoksi edes osuneet.
Seuraavana oli jo vuorossa miehekkäämpi lyhyt piippuinen rullarevolveri, jolla kanisteri sai jo kyytiä ja moukina oli melkoista. Osumatarkkuus ei tälläkään ollut paras mahdollinen.
Viimeisenä oli vuorossa 358 Magnum rullarevolveri 6 tuuman piipulla eli ase mallia "Dirty Harry". Tällä aseella ammuttaessa piipusta tuli valtavan pitkä suuliekki. Kanisteri lensi osumasta aina korkealle ilmaan, mutta siihen ennätti osua vielä toistamiseen ennen sen putoamista maahan. Tarkka ase siis. Meteli oli kuitenkin aivan kamala, joten muutaman ammutun rullan jälkeen katsoimme parhaaksi häipyä paikalta ennen mahdollisten ihmettelijöiden paikalle saapumista.
Korvat soivat vielä pitkälle iltaan, kun kuulosuojaimia ei tietty tullut kummallekaan mieleen käyttää. Eihän ne nyt tuohon kunnon macho -juttuun oikein olisi sopineetkaan.
Tutkanpaljastin säästää rahaa
Monella reppurilla oli 80-luvun lopulla Amerikasta hankittu tutkanpaljastin. MyyntiReinon kaveri toi myös Amerikasta tullessaan Suomeen muutaman Escort -merkkisen pienikokoisen ja herkän tutkanpaljastimen. Escortille luvattiin, että se ilmoittaa tutkat yli kilometrin säteellä. Kaveri kauppasi paljastinta melko kovaan hintaan, joten en aivan heti kaupoille lämmennyt.
Kaverini on kuitenkin myös myyntimies ja hän lupasi minulle, että voi kokeilla laitetta viikon ja päättää sitten otanko sen. Näin sovittiin ja laitoin laitteen Saabini oikean puoleisen aurinkolipan alle käyttökuntoon.
Ensimmäisenä päivänä laite ei hälyttänyt kertaakaan, mutta seuraavana päivänä ajellessani vanhaa Lahden tietä (moottoritietä ei silloin vielä ollut) kohti Lahtea, Escort aloitti julmetun ujelluksen erään mäen alla juuri ennen pitkää suoraa. Hiljensin nopeuden sallittuun 80 km/tunnissa, kytkin virrat pois Escortista ja ajelin kohti Lahtea. Suoran päässä oli pensaikon suojassa siviilipoliisiauto mittaamassa nopeuksia.
Olin siis Escortin varoittamana ja tällä ajonopeuden hiljentämiselläni säästänyt kerralla Escortin hinnan sakoissa eli kaupat tuli. Parantelin Escortin asennusta piilottamalla sen autoni takaikkunalla sijaitsevaan ensiapulaukkuun, josta vedin johdot tuhkakupissa sijaitsevaan katkaisijaan. Näin saatoin koska vain huomaamatta kytkeä paljastimen pois toiminnasta. Escort oli minulla useita vuosia ja säästi minut lukemattomilta sakoilta. Myöhemmin poliisi sai kuitenkin käyttöönsä uusia ns. pistoolitutkia, joiden kanssa Escort ei enää oikein pärjännyt: varoitusääni kun kuului vasta samalla hetkellä, kun poliisi mittasi nopeuden.
Kauppamies kun olen, myin myöhemmin Escotin vielä eteenpäin samalla hinnalla kuin olin sen vuosia aikaisemmin ostanut.
Kaverini on kuitenkin myös myyntimies ja hän lupasi minulle, että voi kokeilla laitetta viikon ja päättää sitten otanko sen. Näin sovittiin ja laitoin laitteen Saabini oikean puoleisen aurinkolipan alle käyttökuntoon.
Ensimmäisenä päivänä laite ei hälyttänyt kertaakaan, mutta seuraavana päivänä ajellessani vanhaa Lahden tietä (moottoritietä ei silloin vielä ollut) kohti Lahtea, Escort aloitti julmetun ujelluksen erään mäen alla juuri ennen pitkää suoraa. Hiljensin nopeuden sallittuun 80 km/tunnissa, kytkin virrat pois Escortista ja ajelin kohti Lahtea. Suoran päässä oli pensaikon suojassa siviilipoliisiauto mittaamassa nopeuksia.
Olin siis Escortin varoittamana ja tällä ajonopeuden hiljentämiselläni säästänyt kerralla Escortin hinnan sakoissa eli kaupat tuli. Parantelin Escortin asennusta piilottamalla sen autoni takaikkunalla sijaitsevaan ensiapulaukkuun, josta vedin johdot tuhkakupissa sijaitsevaan katkaisijaan. Näin saatoin koska vain huomaamatta kytkeä paljastimen pois toiminnasta. Escort oli minulla useita vuosia ja säästi minut lukemattomilta sakoilta. Myöhemmin poliisi sai kuitenkin käyttöönsä uusia ns. pistoolitutkia, joiden kanssa Escort ei enää oikein pärjännyt: varoitusääni kun kuului vasta samalla hetkellä, kun poliisi mittasi nopeuden.
Kauppamies kun olen, myin myöhemmin Escotin vielä eteenpäin samalla hinnalla kuin olin sen vuosia aikaisemmin ostanut.
Kuka muistaa lällärin
Ennen matkapuhelimia monella kiertävällä myyntimiehellä oli "Lälläri" eli LA-puhelin, jolla saattoi kommunikoida lähellä olevien toisten reppureiden tai rekkamiesten kanssa.
Tavaksi tuli kysellä matkalla vastaan tulevilta rekoilta "kanavalla 16" onko reitti eteenpäin selvä. Tällä tietysti tarkoitettiin poliisin tutkaa ja näistä rekkamiehet kyllä auliisti kertoivat.
Myöhemmin radioon kehittyi myös oma slanginsa, koska poliisin ratsioista ei voinut suoraan kysyä. Lälläri säästi kuitenkin monet myyntimiehet rapsakoilta sakoilta ja mahdolliselta kortin menetykseltä.
MyyntiReino koki lällärin tarpeellisuuden, kun ajoimme Oulusta Vaasaan myöhään illalla kolmen auton letkassa. Vauhtia oli reippaasti ja ohituspaikkoja kapealla ja mutkikkaalla tiellä vähän, niinpä ratkaisuna lällärin käyttö.
Etummainen auto ajoi n. puoli kilometriä edellä ja kertoi muille aina mäen päälle päästyään onko vastaan tulossa mäen takaa autoja - jos ei ollut, kaksi perässä tulevaa autoa saattoivat ohittaa koko jonon ylämäessä (keltaisella viivalla tosin). Paljon vihaisia ohitettavia jäi jälkeen ja kummastelivat varmasti hullujen rohkeutta ohittaa ylämäessä. Matka sujui kuitenkin nopeasti eikä johtoautoa tarvinnut vaihtaa: Sopimuksemme oli, että sakosta vaihdamme järjestystä.
Pohjoisen reppureilta kuulin, että ne jotka ajoivat omilla autoillaan (nostaen kilometrikorvauksia), käyttivät lälläriä myös säästääkseen itseään ajamiselta. Vastaan tulevalta reppurilta kysyttiin oliko kauppias paikalla ja mikäli ei ollut, käännettiin auton nokka takaisin päin (mutta nostettiin kilometrikorvaukset edestakaisesta matkasta). Näin siis säästyi itseltä naftaa, mutta tämä ei firmalta km-korvauksissa tai päivärahoissa näkynyt.
Tavaksi tuli kysellä matkalla vastaan tulevilta rekoilta "kanavalla 16" onko reitti eteenpäin selvä. Tällä tietysti tarkoitettiin poliisin tutkaa ja näistä rekkamiehet kyllä auliisti kertoivat.
Myöhemmin radioon kehittyi myös oma slanginsa, koska poliisin ratsioista ei voinut suoraan kysyä. Lälläri säästi kuitenkin monet myyntimiehet rapsakoilta sakoilta ja mahdolliselta kortin menetykseltä.
MyyntiReino koki lällärin tarpeellisuuden, kun ajoimme Oulusta Vaasaan myöhään illalla kolmen auton letkassa. Vauhtia oli reippaasti ja ohituspaikkoja kapealla ja mutkikkaalla tiellä vähän, niinpä ratkaisuna lällärin käyttö.
Etummainen auto ajoi n. puoli kilometriä edellä ja kertoi muille aina mäen päälle päästyään onko vastaan tulossa mäen takaa autoja - jos ei ollut, kaksi perässä tulevaa autoa saattoivat ohittaa koko jonon ylämäessä (keltaisella viivalla tosin). Paljon vihaisia ohitettavia jäi jälkeen ja kummastelivat varmasti hullujen rohkeutta ohittaa ylämäessä. Matka sujui kuitenkin nopeasti eikä johtoautoa tarvinnut vaihtaa: Sopimuksemme oli, että sakosta vaihdamme järjestystä.
Pohjoisen reppureilta kuulin, että ne jotka ajoivat omilla autoillaan (nostaen kilometrikorvauksia), käyttivät lälläriä myös säästääkseen itseään ajamiselta. Vastaan tulevalta reppurilta kysyttiin oliko kauppias paikalla ja mikäli ei ollut, käännettiin auton nokka takaisin päin (mutta nostettiin kilometrikorvaukset edestakaisesta matkasta). Näin siis säästyi itseltä naftaa, mutta tämä ei firmalta km-korvauksissa tai päivärahoissa näkynyt.
Petollinen asiakas
Tämä tarina tapahtui 80-luvun alussa, ollessani myyntimiehenä
suomalaisessa perheyrityksessä myymässä mm. kosmetiikkaa, pesu- ja
puhdistusaineita vähittäiskauppaan.
Minulla oli omassa myyntipiirissäni asiakkaana eräs halpahalliyrittäjä, Pena, jolla oli useita myymälöitä Uudellamaalla. Kauppa kävi hyvin ja niinpä myös minä Penan luona viikoittain tekemässä kauppaa. Pena oli reilu kauppamies, mutta kova tinkimään ja tarkka vaatimuksistaan. Penan kanssa myös juttu luisti ja kerran erään lomamatkansa jälkeen hänellä oli kotiin tuomisinaan uusi vaimo: thaimaalainen nuori nainen.
Pena kertoi vaimonhaku -retkestään suunnilleen näin: "Kun eka eukko lähti, ei ollut kovin helppo tällä naamalla Suomesta uutta löytää". Ja Penan tuntien ymmärsin sen hyvin.
Eräänä loppukevään maanantaina Pena oli jättänyt minulle konttorille soittopyynnön (siihen aikaan reppureita ei muuten saanut kiinni - kännyköitä ei vielä ollut). Ihmettelin kovasti mikä on syy moiseen kiireelliseen soittopyyntöön, kun edelliset kaupat oli tehty vasta edellisenä torstaina ja tavarat varmaankin vasta samana maanantaipäivänä toimitettu. Ajattelin, että olikohan toimituksissa tapahtunut jokin virhe ja otin kaikki edellisen viikon tilaukset valmiiksi esille, jotta voisin tarkistaa asian heti puhelimessa.
Soitin siis Penalle, mutta puhelun aihe olikin yllättävä: Hän halusi tehdä todella poikkeuksellisen ison lisätilauksen. Selityksenä Pena kertoi, että juuri pari viikkoa sitten avatussa varastomyymälässä kauppa kävi erinomaisesti. Puhelun päätteeksi Pena vielä vannotti minua: "JOS tavarat eivät ole perillä uudessa myymälässä perjantain kuluessa, niitä ei tarvitse toimittaa ollenkaan". Näillä evästyksillä laitoin siis tilauksen eteenpäin ja jo keskiviikon toimitukseen.
Seuraavana lauantaiyönä Penan uusi varastomyymälä paloi maan tasalle.
Seuraavan kerran Penan tavatessani kysyin, kuinka hänen nyt kävisi, kun uusi myymälä paloi tuhkaksi kaikki tavarat mukanaan. Tähän Pena totesi vain, että vakuutusyhtiö maksaa hyvin.
Tulipalon sytyttäjä ei koskaan selvinnyt, eikä Penaa asiasta koskaan edes syytetty. Itseäni kuitenkin ihmetytti, kun edustamani yrityksen tavaroita oli yllättäen aika paljon myynnissä tuon viikonlopun jälkeen kaikissa Penan myymälöissä. Muutamaan viikkoon en juurikaan voinut myydä lisää tavaraa. Tuntui, että jostain syystä kauppa edustamillani tuotteilla oli pysähtynyt - vai löytyikö niitä jostain varastosta aina vain lisää?
Minulla oli omassa myyntipiirissäni asiakkaana eräs halpahalliyrittäjä, Pena, jolla oli useita myymälöitä Uudellamaalla. Kauppa kävi hyvin ja niinpä myös minä Penan luona viikoittain tekemässä kauppaa. Pena oli reilu kauppamies, mutta kova tinkimään ja tarkka vaatimuksistaan. Penan kanssa myös juttu luisti ja kerran erään lomamatkansa jälkeen hänellä oli kotiin tuomisinaan uusi vaimo: thaimaalainen nuori nainen.
Pena kertoi vaimonhaku -retkestään suunnilleen näin: "Kun eka eukko lähti, ei ollut kovin helppo tällä naamalla Suomesta uutta löytää". Ja Penan tuntien ymmärsin sen hyvin.
Eräänä loppukevään maanantaina Pena oli jättänyt minulle konttorille soittopyynnön (siihen aikaan reppureita ei muuten saanut kiinni - kännyköitä ei vielä ollut). Ihmettelin kovasti mikä on syy moiseen kiireelliseen soittopyyntöön, kun edelliset kaupat oli tehty vasta edellisenä torstaina ja tavarat varmaankin vasta samana maanantaipäivänä toimitettu. Ajattelin, että olikohan toimituksissa tapahtunut jokin virhe ja otin kaikki edellisen viikon tilaukset valmiiksi esille, jotta voisin tarkistaa asian heti puhelimessa.
Soitin siis Penalle, mutta puhelun aihe olikin yllättävä: Hän halusi tehdä todella poikkeuksellisen ison lisätilauksen. Selityksenä Pena kertoi, että juuri pari viikkoa sitten avatussa varastomyymälässä kauppa kävi erinomaisesti. Puhelun päätteeksi Pena vielä vannotti minua: "JOS tavarat eivät ole perillä uudessa myymälässä perjantain kuluessa, niitä ei tarvitse toimittaa ollenkaan". Näillä evästyksillä laitoin siis tilauksen eteenpäin ja jo keskiviikon toimitukseen.
Seuraavana lauantaiyönä Penan uusi varastomyymälä paloi maan tasalle.
Seuraavan kerran Penan tavatessani kysyin, kuinka hänen nyt kävisi, kun uusi myymälä paloi tuhkaksi kaikki tavarat mukanaan. Tähän Pena totesi vain, että vakuutusyhtiö maksaa hyvin.
Tulipalon sytyttäjä ei koskaan selvinnyt, eikä Penaa asiasta koskaan edes syytetty. Itseäni kuitenkin ihmetytti, kun edustamani yrityksen tavaroita oli yllättäen aika paljon myynnissä tuon viikonlopun jälkeen kaikissa Penan myymälöissä. Muutamaan viikkoon en juurikaan voinut myydä lisää tavaraa. Tuntui, että jostain syystä kauppa edustamillani tuotteilla oli pysähtynyt - vai löytyikö niitä jostain varastosta aina vain lisää?
Paras pikkujoulu ikinä
Aikoinaan myyntimies oli hotelleissa asiakkaana ihan kuningas. Monet
hotellit huomioivat usein yöpyviä asiakkaitaan, mutta erän mieleen
painuvimmista tapauksista oli Vaasan Hotelli Tropiclandian
myyntimiehille järjestämät pikkujoulut joskus 90-luvun alkupuolella.
Kutsu pikkujouluihin oli tullut kirjeenä hyvissä ajoin, jotta saatoin yhdistää yöpymisen Tropiclandiassa omaan työmatkaani joulukuun alussa.
Saapuessani hotelliin myöhään iltapäivällä, minulle annettiin vastaanotosta kaulaan punaisessa kangasnauhassa roikkuva peltinen desilitran mitta. Vastaanoton väki ohjeisti minua viemään tavarat nopeasti huoneeseen, vaihtamaan jotain rentoa päälle, ripustamaan mukin kaulaan ja suuntaamaan kohti Wasalandian huvipuistoa pienen matkan päässä tien toisella puolella.
Wasalandiassa oli erilaisia tehtävärasteja, joissa oli pelejä ja kilpailuja - kaikille osallistujille palkintona oli mukillinen erilaista juomaa kunkin mukana kantamaan omaan mittaan. Hauskan ja kilpailuhenkisen hetken jälkeen lähdimme ulkotulien reunustamaa reittiä kohti hotellia. Matkan varrella oli taas juomapisteitä, jossa kukin reppuri sai taas mukillisen erilaisia juomia.
Hotelliin saavuttuamme meitä kehotettiin vaihtamaan siistimpää ylle ja suuntamaan kohti yökerhoa, joka oli alkuillaksi varattu pelkästään meille myyntimiehille. Jokainen sai käteensä arpalipun, jolla olisi illan aikana luvassa iso yllätys yhdelle.
Yökerhossa oli odottava tunnelma. Sisään astui hotellinjohtaja sekä kaksi muuta miestä "AlCapone" -tyylisissä liituraita puvuissaan ja viulukotelot kainalossaan. Nopeasti he kaikki avasivat samanaikaisesti viulukotelonsa, nappasivat sieltä Suomi -konepistoolit ja ampuivat kukin pitkän rätisevän sarjan ilmaan huutaen: Tästä lähtee ilta käyntiin!
Illan aikana oli tarjolla paljon ruokaa ja vallan riittävästi juomaa. Yksityinen iltamme päättyi arvontaan, jonka palkintona oli kahden hengen matka Chicagoon. Valitettavasti en itse sitä voittanut, mutta muuten ilta oli tosi mahtava ja jäi mieleeni elämäni ikimuistoisimpana pikkujouluna.
Suuret kiitokset hotellin henkilökunnalle. Oli hienoa olla mukana.
Kutsu pikkujouluihin oli tullut kirjeenä hyvissä ajoin, jotta saatoin yhdistää yöpymisen Tropiclandiassa omaan työmatkaani joulukuun alussa.
Saapuessani hotelliin myöhään iltapäivällä, minulle annettiin vastaanotosta kaulaan punaisessa kangasnauhassa roikkuva peltinen desilitran mitta. Vastaanoton väki ohjeisti minua viemään tavarat nopeasti huoneeseen, vaihtamaan jotain rentoa päälle, ripustamaan mukin kaulaan ja suuntaamaan kohti Wasalandian huvipuistoa pienen matkan päässä tien toisella puolella.
Wasalandiassa oli erilaisia tehtävärasteja, joissa oli pelejä ja kilpailuja - kaikille osallistujille palkintona oli mukillinen erilaista juomaa kunkin mukana kantamaan omaan mittaan. Hauskan ja kilpailuhenkisen hetken jälkeen lähdimme ulkotulien reunustamaa reittiä kohti hotellia. Matkan varrella oli taas juomapisteitä, jossa kukin reppuri sai taas mukillisen erilaisia juomia.
Hotelliin saavuttuamme meitä kehotettiin vaihtamaan siistimpää ylle ja suuntamaan kohti yökerhoa, joka oli alkuillaksi varattu pelkästään meille myyntimiehille. Jokainen sai käteensä arpalipun, jolla olisi illan aikana luvassa iso yllätys yhdelle.
Yökerhossa oli odottava tunnelma. Sisään astui hotellinjohtaja sekä kaksi muuta miestä "AlCapone" -tyylisissä liituraita puvuissaan ja viulukotelot kainalossaan. Nopeasti he kaikki avasivat samanaikaisesti viulukotelonsa, nappasivat sieltä Suomi -konepistoolit ja ampuivat kukin pitkän rätisevän sarjan ilmaan huutaen: Tästä lähtee ilta käyntiin!
Illan aikana oli tarjolla paljon ruokaa ja vallan riittävästi juomaa. Yksityinen iltamme päättyi arvontaan, jonka palkintona oli kahden hengen matka Chicagoon. Valitettavasti en itse sitä voittanut, mutta muuten ilta oli tosi mahtava ja jäi mieleeni elämäni ikimuistoisimpana pikkujouluna.
Suuret kiitokset hotellin henkilökunnalle. Oli hienoa olla mukana.
Lunasta lupauksesi
Myyntimiesurani alussa olin ensimmäisen kerran myyntikäynnillä
Tervakoskella, johon oli avautumassa uusi K-ryhmän myymälä. Kauppias oli
nuorehko mies, jolla oli edessään ensimmäinen kauppiaspaikka ja
ensimmäiset avajaiset uudessa myymälässä.
Kauppaa
tehtiin siis aika varovasti, mutta kuitenkin "sisään veto" -kampanja
saatiin yhdessä sovittua. Kaupanteon päätteeksi kauppias kysyi minulta,
voisinko järjestää seuraavan viikon keskiviikoksi sovittuihin avajaisiin
jotain arvottavaksi tai jaettavaksi sopivaa tavaraa. Lupasin selvittää
mitä yrityksessämme olisi tarjolla. "Kyllä jotain löytyy varmasti"
sanoin lähtiessäni.
Seuraavalla viikolla maanantai ja
tiistai olivat niin kiireisiä päiviä, että ehdin varastolleni vasta
tiistaina myöhään iltapäivällä. Kävin varastoa läpi ja lastasin autooni
paljon mainostavaraa sekä jonkun verran myös esittelykäyttöön
tarkoitettuja tuotenäytteitä.
Saavuin Tervakoskelle vasta iltamyöhällä, mutta kauppias oli onneksi vielä paikalla.
Hän
näytti todella helpottuneelta, kun näki mukana tuomani tavaravuoren.
"Hyvä, että edes sinä pidit lupauksesi ja toit tavaraa - kaikki muutkin
reppurit lupasivat, mutta vain muutama piti lupauksensa. Luulin jo, että
minun pitää itse maksaa kaikki mitä olen luvannut huomenna avajaisissa
jakaa asiakkailleni."
Tästä alkoi hyvä ja luottamuksellinen asiakassuhde useaksi vuodeksi.
tiistai 25. marraskuuta 2014
Suomen paras myyntimieshotelli
Hotelli Puijonsarvi; Kuopio
 | |
| Hotelli Puijonsarvi Kuopiossa |
Kun työmatkani ensi kerran kohdistui Savon sydämeen, Kuopioon, kyselin muilta reppureilta vinkkejä yöpaikaksi. Melko yksimielinen suositus oli "Puikkari". Sinne siis varaus.
Sisään kirjoittautuessa ihmettelin kaverini (=toinen reppuri) punaista urheiluautoa pääoven edessä ns. sakkopaikalla. Tähän respa totesi vain, että "Timpalla oli vähän kiire. Hän jätti avaimet respaan - siirretään auto pihaan, jos se jotain käy häiritsemään."
Tämä kertookin jo aika paljon henkilökunnan asenteesta, mutta vielä suurempi ylläri odotti huoneeni ovella: Ulko-ovessa oli sukunimeni toivottamassa minut tervetulleeksi.
Tästä käytännöstä "Puikkarin" oli valitettavasti pakko myöhemmin luopua, koska valomerkin jälkeen ravintolasta hotellille palailevat reppurit kävivät muutoin kolkuttelemassa tuttujen ovia ja joku saattoi jopa yrittää nukkuakin.
Aamulla huoneeni oven edessä odotti Hesari, koska sitähän "pääkaupungin reppurit" ovat tottuneet aamuisin lukemaan. Vuosien kuluessa "Puikkari" ja sen henkilökunta tulivat hyvin tutuksi ja saapuminen oli aina vain kotoisampaa ja mukavampaa. Minulla oli hotellissa jopa yleensä aina sama huone, koska tykkäsin sen sijainnista ja huonekohtaisesta omasta saunasta.
 |
| MyyntiReinolle hotellit ovat tulleet tutuiksi - Suomessa ja ulkomailla. Tässä legendaarinen Hotel California, San Francisco, USA. |
Tutustu Hotelli Puijonsarveen tästä.
Asekauppias huoltoasemalla
Kerran Risto oli Pohjanmaalla myyntimatkallaan, kun hänen Ford Sierrastaan puhkesi eturengas juuri erään pienen Esso-huoltoaseman kohdalla. Risto kaartoi suoraan Esson huoltohallin eteen (siihen aikaan huoltoasemilla vielä huollettiin autoja) ja kysyi huoltamon kaverilta voisiko tämä vaihtaa puhjenneen eturenkaan.
Tämä sopi hyvin ja uudet sopivan kokoiset renkaatkin löytyivät yllättäen takavarastosta.
Risto pyysi samalla vaihtamaan kummatkin eturenkaat, jotta edessä olisi yhtä hyvät kumit molemmin puolin. Kun työ oli tehty, huoltamon kaveri kysyi haluaako Risto alta otetun vanhan, mutta ehjän kumin matkaansa. Risto vastasi tähän, että "heitä vaan se sinne takakonttiin".
Huoltamon miehen avatessa takakontin hän otti pelästyneen näköisenä muutaman askelen taaksepäin ja sanoi pelokkaasti: "Sulla on täällä vähän aseita".
Ja näinhän se toden totta olikin: takaluukun pohjalla oli siistissä rivissä pari luodikkoa, kolme haulikkoa ja rynnäkkökivääri sekä muutama käsiase - Riston luvallisia esittelyaseita kaikki. Vaati hieman selittelyä, jotta huoltoaseman mies rauhoittui, eikä lähtenyt poliisia paikalle soittamaan.
Oli varmasti huoltamonmiehellä ensimmäinen kerta, kun moisen asearsenaalin asiakkaan auton takakontista tapasi. Taisi jäädä kyseinen asekauppiaan kohtaaminen hänellekin mieleen.
Kukkien voimaa - Tarina III
Tällä tavalla toimien Pirkko oli saanut osan edustajista kiertämään ko. myymälässä harvemmin kuin siellä Keskon myyntilukujen mukaan olisi pitänyt. Osa edustajista oli myös halunnut vaihtaa tämän kaupan pois myyntipiiristään.
Tällaisessa tilanteessa myös minä sain ko. myymälän hoitooni. Vanha edustajamme esitteli minut Pirkolle ja sanoen, että "poika" tulee jatkossa yksin vastaamaan yhteistyöstä, koska hän lähtee itse vaativampiin hommiin.
Seuraava käyntini hieman jännitti, koska tiesin kaiken edellä kuvatun perusteella, mitä olisi odotettavissa. Taas kerran ajattelin luottaa kukkien voimaan, mutta valitsin tällä kertaa kimpun isoja keltaisia ruusuja. Keltaiset ruusuthan symbolisoivat jonkun mukaan ikuista ystävyyttä.
Saapuessani kyseisen K-Supermarketin toimistolle, kuulin jo ulos asti kuinka Pirkko parhaillaan kurmotti jotain toista edustajaa. Kaikki ei ollut mennyt aivan sovitusti ja sen edustaja sai nyt tuntea nahoissaan. Korvat punoittaen hän poistui Pirkon huoneesta nopeasti maahan katsellen ohitseni ulko-oven suuntaan.
Otin tiukan otteen ruusupuskastani ja toivotin reippaasti "hyvää päivää, Pirkko. Ole hyvä, nämä ovat Sinulle yhteistyömme alkajaisiksi" ja ojensin kukat hänelle.
Pirkko katsoi minua hämmästyneenä ja eikä saanut hetkeen sanaa suustaan. Hän otti kukat, pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan ja sanoi: "Mistä tiesit, että keltaiset ruusut ovat minun lempikukkiani?"
Tuosta päivästä lähtien oli kaupankäynti kyseisessä K-Supermarketissa helpompaa kuin missään muualla: Sain itse tehdä normaalin viikkotilauksen ja jätin vain tekemästäni tilauksesta kopion Pirkolle. Isommat kampanjat sovimme aina yhdessä, mutta yleensä kaikki meni aina sen mukaan mitä hänelle ehdotin.
Kannatti siis taas sijoittaa muutama markka firman rahoja kukkiin.
Flowerpower rules.
Kukkien voimaa - Tarina II
Toisen kerran sain tuntea kukkien voiman Keravalla.Erään suuren tavaratalon osastopäällikkönä oli nainen, jota monet myyntimiehet karttoivat. Syynä oli se, että tämä osastopäällikkö otti myyntimiehiä vastaan vain kahtena päivänä viikossa ja oli ostajana todella vaativa. Yleisesti hän myös tinki kampanjamääristä puolet pois, mutta vaati kuitenkin kaikki alunperin tarjotut edut. Hän oli myös varsin kärkäs kaupanpäällisille: aina, kun tarjolla oli jotain ylimääräistä, jonka hän saattoi ottaa itselleen - tuli kaupat.
Ruusukimppu kourassa olin siis taas menossa kaupantekoon. Meillä edustajilla oli tällä kertaa lupa antaa liikkeeseen arpajaisvoitoksi tietystä kampanjamäärästä BMX-pyörä (joka oli silloin todella suosittu uutuus nuorten keskuudessa). Tapaamisemme aluksi antamani ruusukimppu sai taas ihmeitä aikaan ja ostajan suopea asenne yllätti minut positiivisesti - mutta ei onneksi liikaa: Tuplasin nopeasti esittämäni kampanjamäärän ja lupasin tästä ostajalle yhden BMX-pyörän arvontaan - kaupat tuli.
Näin saatoin hyvillä mielin (saatuani tuotepäälliköltä tähän luvan) toimituttaa myös omalle pojalleni uuden BMX-pyörän - olinhan myynyt kampanjamäärän tuplana, mutta antanut liikkeeseen vain yhden pyörän arvontaan. Joka tosin sekin päätyi ostajan lähipiiristään valitsemalle henkilölle.
Kukkien voimaa - Tarina I
Tämän sain tuntea myyntimatkoillani muutaman kerran.Ensimmäinen kertomus tapahtui suuressa Helsinkiläisessä automarketissa, jonka osastopäällikkönä oli pieni ja kaunis, mutta todella topakka Inkeri. Inkeri oli suorasanainen ja niin paha suustaan, että monet myyntimiehet karttoivat häntä. Minäkin sain vanhemmilta kollegoiltani useita varotuksia, että Inkerin kanssa pitää olla todella varovainen: kaikki pitää tehdä niin kuin rouva haluaa ja sooloilla ei saa.
Inkeri oli rauhoittanut perjantaipäivänsä kokonaan edustajilta, joiden muutenkin piti aina varata etukäteen aika tapaamiselle. Olin jo muutaman kerran tavannut Inkerin hänen toimistossaan ja saanut pieniä kauppojakin tehtyä hänen kanssaan. Eräänä kertana, sovittuna aikana, Inkeri joutui poistumaan hetkeksi ja jätti minut yksin istumaan toimistoonsa. Siinä aikani kuluksi katselin seiniä peittäviä kunniakirjoja ja diplomeja. Eräs keskusliikkeen "Supermyyjä -diplomi" kiinnitti huomioni: siinä oli Inkerin koko nimi ja henkilötunnus.
Inkerin palatessa toimistoonsa teimme pikaiset ja pienet kaupat sekä sovimme seuraavan tapaamisen ajankohdan. Ehdotin päivämääräksi Inkerin syntymäpäivää, vaikka se olikin perjantai. Inkeri hieman ihmetteli, mutta suostui kuitenkin tapaamaan minut ko. päivänä.
Seuraavaan tapaamiseen menin mukanani iso kimppu pitkiä, punaisia ruusuja. Inkeri oli aivan hämmästynyt, häkeltynyt ja yllättynyt - ja vielä enemmän, kun lauloin hänelle "Paljon onnea" onnittelulaulun. Inkeri suorastaan punastui ja ihmetteli, mistä saatoin moisen asian tietää.
Tätä en hänelle kertonut, mutta tuosta päivästä lähtien minulla oli jokaisena perjantaiaamuna vakioaika tapaamiselle Inkerin kanssa. Inkerin meikatessa tai laittaessa hiuksiaan kerroin hänelle kampanjoistamme ja teimme kauppoja. Myöhemmin tein Inkerin kanssaan yhden suurimmista yksittäisistä kaupoistani vähittäiskaupassa (=pari rekka-autolastillista pesuaineita) sekä lukuisia muita hyvin onnistuneita kampanjoita.
Tämä kaikki oli mielestäni kukkien ansiota - ainakin osaksi.
Uutta reppuria kouluttamassa
Eräänä
kauniina kesäpäivänä sain tehtäväkseni ottaa myyntikäynneille mukaani
uuden edustajamme, vasta kauppakorkeakoulusta valmistuneen nuoren
miehen. Tämän päivän myyntikäynnit oli buukattu Turkuun, jonne ajoimme
Hesasta, keskustellen matkalla niitä näitä.
Saavuimme Turkuun hyvissä ajoin ja asiakasyrityksen edessä ehdimme vielä autossa kertaamaan tärkeimpiä faktoja myyntikäyntiä varten:
Nyt siis asiakkaan luo.
Heti aluksi paljastui, että nyt olikin kyseessä eräs haastavimmista asiakaskäynneistäni: asiakas ei missään vaiheessa katsonut meihin päin, vaan tuijotti ulos ikkunasta. Ainoa mitä hän sanoi oli "Joo, mä tiedän." Tätä hän hoki useaan kertaan, mutta muuta hän ei koko aikana sanonut. Koko myyntipuheeni sain myös esittää asiakkaan oikealle korvalle - ilman ainuttakaan katsekontaktia häneen.
Masentuneina (ja ilman kauppaa) ulos tullessamme katsoimme toisiamme firman ulko-oven portailla ja sanoimme yhteen ääneen "Joo, mä tiedän."
Tämä käynti ei unohtunut ihan hetkeen, vaan palasi usein mieleen - ihan opetusmielessä, miten hankalaa myynti voikin joskus olla tai miten joku asiakas voikin olla vaikea.
Saavuimme Turkuun hyvissä ajoin ja asiakasyrityksen edessä ehdimme vielä autossa kertaamaan tärkeimpiä faktoja myyntikäyntiä varten:
- Mikä on yrityksen toimiala?
- Tiedämmekö jotain ajankohtaista ko. toimialalta?
- Onko meillä juuri tälle asiakkaalle tärkeä referenssi, jota voimme käyttää?
- Mitä tiedämme henkilöstä, jota menemme tapaamaan?
- Mitä meillä on tavoitteena myydä hänelle tänään?
- Mikä on käynnin varatavoite, jos ensimmäinen ei toteudu?
- Onko meillä "kaniinia" hatusta vedettäväksi?
Nyt siis asiakkaan luo.
Heti aluksi paljastui, että nyt olikin kyseessä eräs haastavimmista asiakaskäynneistäni: asiakas ei missään vaiheessa katsonut meihin päin, vaan tuijotti ulos ikkunasta. Ainoa mitä hän sanoi oli "Joo, mä tiedän." Tätä hän hoki useaan kertaan, mutta muuta hän ei koko aikana sanonut. Koko myyntipuheeni sain myös esittää asiakkaan oikealle korvalle - ilman ainuttakaan katsekontaktia häneen.
Masentuneina (ja ilman kauppaa) ulos tullessamme katsoimme toisiamme firman ulko-oven portailla ja sanoimme yhteen ääneen "Joo, mä tiedän."
Tämä käynti ei unohtunut ihan hetkeen, vaan palasi usein mieleen - ihan opetusmielessä, miten hankalaa myynti voikin joskus olla tai miten joku asiakas voikin olla vaikea.
PS. Kyllä myyntimiehen pitää olla oikein pukeutunut asiakaskäynneillä.
Itse sain aikoinani amerikkalaisen myyntikoulutuksen ja silloin myyntimiehellä piti aina olla valkoinen kauluspaita, kravatti ja siisti puvuntakki sekä tummat suorat housut (=prässärit).
Itse sain aikoinani amerikkalaisen myyntikoulutuksen ja silloin myyntimiehellä piti aina olla valkoinen kauluspaita, kravatti ja siisti puvuntakki sekä tummat suorat housut (=prässärit).
Jätä asiakkaalle pysyvä muistikuva
Liikuin
aikoinani itse myyntikäynneillä asiakkaiden luona mukanani vanha
kitaralaukku, jossa oli sähkökitaran sijaan kaikki
asiakaskäynneillä tarvittava.
Laukku oli kokonsa puolesta siitä hyvä, että sinne mahtui hyvin kaikki myyntikäynneillä tarvittava materiaali: läppäri, muistiinpanovälineet sekä tietokoneen ja puhelimen laturit.
Laukku todella herätti huomiota jo asiakaskäynneillä yritykseen sisälle tultaessa. Eräs toimitusjohtaja kutsui kitaralaukkuni nähtyään omat myyjänsäkin ideaani katsomaan.
Uskonpa, että kyseinen toimitusjohtaja muistaa minut vieläkin, vaikka kyseisestä tapahtumasta on jo kulunut aikaa jo yli 10 vuotta. Jätin varmasti pysyvän muistijäljen useampaan muuhunkin päättäjään.
Tämän ideani kopion ajalta, jolloin toimin aloittelevana myyntimiehenä päivittäistavarakaupan reppurina. Silloin esittelin eri kampanjoita toisinaan keltaisella tai kirkkaan punaisella salkulla. Nekin jäivät asiakkaille mieleen. Tämä kitaralaukku oli kuitenkin niin poikkeava juttu, että kukaan muu ei sitä varmaankaan ole tehnyt.
Kyllä myynti on Rock.
Laukku oli kokonsa puolesta siitä hyvä, että sinne mahtui hyvin kaikki myyntikäynneillä tarvittava materiaali: läppäri, muistiinpanovälineet sekä tietokoneen ja puhelimen laturit.
Laukku todella herätti huomiota jo asiakaskäynneillä yritykseen sisälle tultaessa. Eräs toimitusjohtaja kutsui kitaralaukkuni nähtyään omat myyjänsäkin ideaani katsomaan.
Uskonpa, että kyseinen toimitusjohtaja muistaa minut vieläkin, vaikka kyseisestä tapahtumasta on jo kulunut aikaa jo yli 10 vuotta. Jätin varmasti pysyvän muistijäljen useampaan muuhunkin päättäjään.
Tämän ideani kopion ajalta, jolloin toimin aloittelevana myyntimiehenä päivittäistavarakaupan reppurina. Silloin esittelin eri kampanjoita toisinaan keltaisella tai kirkkaan punaisella salkulla. Nekin jäivät asiakkaille mieleen. Tämä kitaralaukku oli kuitenkin niin poikkeava juttu, että kukaan muu ei sitä varmaankaan ole tehnyt.
Kyllä myynti on Rock.
 |
| Oheisessa kuvassa "myyntilaukkuni" oikeassa käyttötarkoituksessaan toisen sähkökitarani kuljetusvälineenä. |
Myyntikokous Playa Del Inglesissä
Erään monikansallisen yhtiön myyntikokous pidettiin aikoinaan Gran Canarialla Playa Del Inglesissa. Kyseinen kokous oli ensimmäinen kokoukseni ulkomailla, enkä ollut muutenkaan juuri Pohjoismaita pidemmälle matkustanut.
Mukana oli parikymmentä vähän yli 20-vuotiasta nuorta miestä - ja meno sen mukaista.
Bussin saapuessa rojahti ensimmäinen reppuri, liikaa matkajuomia nautittuaan, ovien auetessa naama edellä asfalttiin hotellin edessä. Hieno Timo Jutilamainen entree siis.
Vauhdikkaan viikon kuluessa tapahtuikin vaikka mitä, vaikka kokoustakin toki pidettiin joka päivä klo 10-14. Viikon aikana eräs reppuri onnistui hajottamaan hotellihuoneensa paikan päältä ostamallaan sapelilla.
Eräs reppuri heräsi keskeltä aidattua ja lukittua tenniskenttää, eikä päässyt pois ennen kuin huoltomies saapui hänet "häkistä" vapauttamaan.
Koko porukalle oli vuokrattu vapaaseen käyttöön kaksi avojeeppiä, jotka olivatkin melkoisessa käytössä - ihme ettei mitään vakavampaa sattunut, kun autoissa oli parhaimmillaan kyydissä sallitun neljän henkilön sijasta jopa 7 ihmistä.
Onneksi viikko sujui kaikin puolin aika vähin vaurioin.
Elämäni ensimmäinen myyntikokous
Tämä
tapahtui vuonna 1983, kun olin juuri aloittanut ensimmäisessä
päivittäistavarakaupan myyntiedustajan tehtävässä. Edessä oli elämäni
ensimmäinen myyntikokous perinteikkäässä reppurihotellissa Tallukassa;
Vääksyssä.
Matka oli sovittu niin, että otan matkani varrelta Mäntsälästä mukaan vanhemman kollegani, Kaitsun ja ajamme uudella työsuhde Saabillani yhdessä Vääksyyn.
Odottelin ajoissa ja hieman hermostuneena treffipaikallamme Mäntsälässä huoltoasemalla työkaverini saapumista. Mietin minkälainen mies mukaani on tulossa, kun en ollut häntä vielä tavannut.
Viereeni pysähtyi uuden karhea Nissan Bluebird ja sieltä asteli kookas mies minua kohti käsi ojossa. "Morjensta, mä oon Kaitsu".
Kaitsu heitti matkalaukkunsa takapenkille. Etupenkille istuessaan hän korkkasi heti Koskenkorvapullon, otti siitä pitkän ja nautinnollisen huikan ja sanoi: "Ajapa nyt, että ehdit sinäkin ottamaan. Mä ajan sitten paluumatkan takaisin päin".
Lopulta saavuimme Tallukkaan ja huoneeseen päästyämme Kaitsu teki heti minullekin paukun, jonka ottamista hieman epäröin, olihan kokous vielä edessä. Ajattelin kuitenkin, että yhden voin toki minäkin Kaitsun seuraksi ottaa.
Juuri kun olen ottamassa ensimmäistä huikkaa lasistani, ovi aukenee ja sisään astuu yrityksemme toimitusjohtaja (jota en ollut vielä tavannut). Hän katsoo minua ja hyvässä nousuhumalassa olevaa Kaitsua, kättelee minut sanoen: "Moikka, mä oon Henry" ja kävelee suoraan baarikaapillemme kaataen sieltä paukun myös itselleen.
Näin saatiin siis myyntikokous hyvään alkuun ja aika myöhään pikkutunneille myös "kokoustettiin".
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Kaitsu puhalsi kokousta seuraavana iltapäivänä klo 14 jälkeen alkometriin vielä 2,25 lukeman eli jouduin ajamaan myös paluumatkan Mäntsälään asti.
Matka oli sovittu niin, että otan matkani varrelta Mäntsälästä mukaan vanhemman kollegani, Kaitsun ja ajamme uudella työsuhde Saabillani yhdessä Vääksyyn.
Odottelin ajoissa ja hieman hermostuneena treffipaikallamme Mäntsälässä huoltoasemalla työkaverini saapumista. Mietin minkälainen mies mukaani on tulossa, kun en ollut häntä vielä tavannut.
Viereeni pysähtyi uuden karhea Nissan Bluebird ja sieltä asteli kookas mies minua kohti käsi ojossa. "Morjensta, mä oon Kaitsu".
Kaitsu heitti matkalaukkunsa takapenkille. Etupenkille istuessaan hän korkkasi heti Koskenkorvapullon, otti siitä pitkän ja nautinnollisen huikan ja sanoi: "Ajapa nyt, että ehdit sinäkin ottamaan. Mä ajan sitten paluumatkan takaisin päin".
Lopulta saavuimme Tallukkaan ja huoneeseen päästyämme Kaitsu teki heti minullekin paukun, jonka ottamista hieman epäröin, olihan kokous vielä edessä. Ajattelin kuitenkin, että yhden voin toki minäkin Kaitsun seuraksi ottaa.
Juuri kun olen ottamassa ensimmäistä huikkaa lasistani, ovi aukenee ja sisään astuu yrityksemme toimitusjohtaja (jota en ollut vielä tavannut). Hän katsoo minua ja hyvässä nousuhumalassa olevaa Kaitsua, kättelee minut sanoen: "Moikka, mä oon Henry" ja kävelee suoraan baarikaapillemme kaataen sieltä paukun myös itselleen.
Näin saatiin siis myyntikokous hyvään alkuun ja aika myöhään pikkutunneille myös "kokoustettiin".
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Kaitsu puhalsi kokousta seuraavana iltapäivänä klo 14 jälkeen alkometriin vielä 2,25 lukeman eli jouduin ajamaan myös paluumatkan Mäntsälään asti.
maanantai 24. marraskuuta 2014
Kuka tätä MyyntiReino -blogia kirjoittaa?
Tämän blogin kirjoittaja on MyyntiReino.
Olen pitkän linjan ja wanhan koulukunnan ammatistani ylpeä kauppamies, joka on kiertänyt kauppaamassa kaikenlaista tavaraa ja palvelua ympäri Suomen vuodesta 1982 alkaen.
Takanani on nyt jo yli 2 milj. kilometriä auton ratissa, monta pitkää työpäivää, yli 1000 hotelliyötä ja yli 20.000 myyntikäyntiä. Kauppaa olen tehnyt usealla sadalla milj. eurolla (vaikka aluksi toki markkoina).
Viimeiset alun toistakymmentä vuotta olen toiminut myynnistä vastaavana johtajana eri yrityksissä - kauppaa kuitenkin myös itse koko ajan tehden. Nykyään haluan siirtää myynnin osaamistani minua nuoremmille ja olla kouluttamassa heistä tulevia huippumyyjiä. Suomi tarvitsee hyviä myyjiä ja asiakkaat ansaitsevat saada hyvää asiakaspalvelua.
Tule mukaan seuraamaan blogiani, jossa kerron tarinoita matkani varrelta. Valtaosa tarinoista on itselleni tapahtunut, mutta mukana on myös muutamia, jotka hyvä reppurikollegani on minulle kertonut.
Toivottavasti viihdyt matkalla - ja kuka tietää, saatat myös samalla oppia jotakin.
Tervetuloa siis myyntimiehen matkaan.
Toivottaa: MyyntiReino
Olen pitkän linjan ja wanhan koulukunnan ammatistani ylpeä kauppamies, joka on kiertänyt kauppaamassa kaikenlaista tavaraa ja palvelua ympäri Suomen vuodesta 1982 alkaen.
Takanani on nyt jo yli 2 milj. kilometriä auton ratissa, monta pitkää työpäivää, yli 1000 hotelliyötä ja yli 20.000 myyntikäyntiä. Kauppaa olen tehnyt usealla sadalla milj. eurolla (vaikka aluksi toki markkoina).
Viimeiset alun toistakymmentä vuotta olen toiminut myynnistä vastaavana johtajana eri yrityksissä - kauppaa kuitenkin myös itse koko ajan tehden. Nykyään haluan siirtää myynnin osaamistani minua nuoremmille ja olla kouluttamassa heistä tulevia huippumyyjiä. Suomi tarvitsee hyviä myyjiä ja asiakkaat ansaitsevat saada hyvää asiakaspalvelua.
Tule mukaan seuraamaan blogiani, jossa kerron tarinoita matkani varrelta. Valtaosa tarinoista on itselleni tapahtunut, mutta mukana on myös muutamia, jotka hyvä reppurikollegani on minulle kertonut.
Toivottavasti viihdyt matkalla - ja kuka tietää, saatat myös samalla oppia jotakin.
Tervetuloa siis myyntimiehen matkaan.
Toivottaa: MyyntiReino
 |
| MyyntiReino -blogi on wanhan koulukunnan myyntimiehen muisteloita matkan varrelta. Nämä ovat tarinoita, jotka ovat oikeasti tapahtuneet myyntimatkoilla itselle tai muille myyntimieskollegoille maailmalla pelmutessa |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)