perjantai 28. marraskuuta 2014

Myyntikilpailussa paras voittaa

Useissa yrityksissä järjestetään säännöllisesti erilaisia myyntikilpailuja. Itsekin olen lukemattomiin sellaisiin osallistunut ja niistä olen rahan lisäksi saanut palkintoina mm. moottorisahan, veitsiä, kultaisen parranajokoneen, matkoja, vaatteita, joulukinkkuja sekä tietysti viinejä ja viinaa - suomalaisia kun ollaan.

Usein myyntijohdossa ajatellaan, että paras voittaa aina. Näin ei kuitenkaan aina ole, jos säännöissä on tulkinnan varaa tai tuloksiin pystyy vaikuttamaan muulla tavoin.

Kerron omakohtaisen kokemukseni eräästä myyntikilpailusta, jossa säännöt jättivät sijaa tulkinnalle. Tässä yrityksessä myynnit raportoitiin viikoittain ja myyntikilpailussa oli tavoitteena myydä omaan tavoitteeseen nähden mahdollisimman paljon. Kolmelle oman tavoitteensa eniten ylittäneelle oli luvassa saman suuruinen, mutta erittäin merkittävä summa rahaa.

Jakson viimeisenä perjantaina, hieman ennen kuin konttori sulkeutui, menin myyntisihteerimme luo viemään tilauksia. Ladoin pöydälle tilauksia juuri sen verran, että ylitin sillä hetkellä kolmantena olleen myyntimiehen myyntituloksen yhdellä myyntierällä.

Olin siis niukasti kolmas ja oikeutettu ylimääräiseen palkkioon.
Tämä otti varmasti päähän neljänneksi tullutta ja yhdellä myyntierällä hävinnyttä myyntimiestä.

Kaiken lisäksi minulle jäi vielä paljon tilauksia jätettäväksi seuraavana maanantaina, joka oli uuden jakson ensimmäinen päivä. Näin uusi jakso alkoi mukavasti, kun pohjalla oli jo useampi prosentti alkavan jakson tavoitteesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.