Listing -listoilta löytyy

Olin jo opiskeluaikanani miettinyt, että haluan jossain vaiheessa kokeilla kiinteistövälittäjän työtä. Opintojeni päätyttyä keväällä -82 oli kuitenkin vaikeaa löytää työpaikkaa, joten lähdin aluksi kesätöihin autojen maahantuontiliikkeeseen (kts. tarina MarkkinointimiesVille).

Tuoreena aviomiehenä pääsin kuitenkin syksyllä edustajaksi Helsingin Museokadulla sijaitsevaan pieneen A-Ekspertit LKV nimiseen kiinteistövälitystoimistoon. Samaan aikaan aloitti kanssani myös toinen edustaja, Antti. Toimiston omistajana toimi vanhempi herrasmies, joka halusi antaa meille nuorille mahdollisuuden kokeilla kiinteistövälitystä 100 %:sella provisiopalkalla. Omistaja itse ei halunnut päivystää toimistollamme, joka oli todella pieni katutason myymälätila aivan Museokadun päässä lähellä Mechelininkatua.

A-Eksperttien liiketoiminta perustui siihen aikaan Listing –listoihin. Tämä oli pienten kiinteistövälittäjien kehittämä yhteinen järjestelmä, jossa jokainen sai viikoittain paperilistan kaikkien välittäjien kohteista ja pystyi näin myymään myös toisten välittäjien kohteita.

Tuohon aikaan, kun nettiä ei ollut, tämä tieto löytyi paperilta eli se oli jatkolomakkeelle tulostettu lista, jossa olivat kaikki myytävien asuntojen tärkeimmät tiedot sekä toimisto, jonka hoidossa kohde oli. Lista piti viikoittain noutaa sitä ylläpitävästä Suomen Kiinteistövälittäjien liiton toimistosta.

JOS välittäjä halusi käydä näyttämässä omalle asiakkaalleen jotain Listing –listalta löytyvää kohdetta, hänen piti ensin sopia asiasta kohteen hankkineen toimiston kanssa. Tämä ei aina ollut kovin helppoa, koska jokainen välittäjä halusi luonnollisesti myydä itse omat kohteensa ja saada täydet provisiot itselleen. Muutamat toimistot ilmoittivat aina heti keskustelun aluksi, että tästä kohteesta on juuri kaupat tekeillä tms. selityksen.

Tosia välittäjiä tavatessani huomasin, että toimistomme oli saanut heidän keskuudessaan hieman kyseenalaisen maineen myymällä kokoajan muiden välittäjien kohteita, mutta hankkimatta yhtään omia kohteita muille myyntiin. Toimistomme ikkunoissa olikin isolla teipattuna ”LISTING LISTOILTA LÖYTYY”. Samalla sloganilla yrityksemme mainosti satunnaisesti myös Helsingin Sanomissa pikkuilmoituksella.

Antin kanssa jaoimme keskenämme päivystysvuorot, niin että jompikumpi päivysti aamusta ja toinen illasta. Puolen päivän aikaan teimme vaihdon ja silloin kävimme usein yhdessä syömässä läheisessä ravintolassa. Päivystys oli todella puuduttavaa puuhaa, sillä satunnaista sisään astunutta spurgua lukuun ottamatta ei toimiston ovi juurikaan käynyt.

Yritimme molemmat kiivaasti soitella läpi päivittäin lehdissä ilmoittelevia yksityishenkilöitä saadaksemme kohteita myyntiin, mutta menestys oli heikkoa kummallakin. Toimiston puhelin sentään soi satunnaisesti aina kun ilmoituksemme oli Hesarissa, mutta harvoin pääsimme soittajien kanssa edes sopimaan esittelystä. Hyvää harjoitustahan tämä oli myyntityöhön, mutta ei sillä oikein elänyt. Onneksi minulle tarjottiin kuukauden jälkeen toisaalta ihan oikeaa myyntimiestyötä, jossa pääsin tekemään kauppaa yrityksille - tämä onkin sitten oman tarinansa arvoinen juttu.

Autokauppias Jumalan armosta

Tämä tarina tapahtui aivan 80-luvun lopussa toimiessani rahoitusyhtiössä rahoituskonsulttina. Tehtäväni oli siis kaupata rahoituspalveluita pääosin autokauppiasta muodostuvalle asiakaskunnalle. Päätuotteemme olivat suunnattu autokaupan rahoitukseen mm. osamaksukauppaan, leasing-, factoring- ja varastorahoitukseen.

Eräänä kesäisenä päivänä myyntimatkani suuntautui Tampereelle ja olin matkalla kollegani kanssa. Olimme menossa tapaamaan asiakastamme, joka oli pienessä ajassa kasvattanut myyntiään niin merkittävästi, että se kiinnosti jo yrityksemme johtoakin. Tarkistuskäynti oli siis käyntimme perimmäinen tarkoitus.

Asiakkaamme hulppea merkkiliike sijaitsi lähellä Tampereen keskustaa ja sen edustuksena oli tunnettu japanilaismerkki. Autokauppias Simo, oli kollegani asiakas, joten en ollut häntä vielä koskaan aikaisemmin tavannut. Astuessamme sisään liikkeeseen kuulin jo kaukaa, kuinka tämä autokauppias keskusteli puhelimessa jonkun asiakkaansa kanssa omassa huoneessaan.

Kävelimme kollegani kanssa autokauppiaan työhuoneen ovelle, jossa hän edelleen jatkoi kovaäänistä puheluaan seisten työpöytänsä takana. Meidät huomattuaan hän viittoili meitä istumaan työpöytäänsä vastapäätä olevalle massiiviselle nahkasohvalle.

Simo jatkoi puheluaan ja minulle jäi hyvä aika tarkastella näkemääni. Simo oli keski-ikäinen tummahiuksinen mies, jonka kirjava ja avonainen havaijipaita paljasti hänen karvaisen rintansa. Kaulassa hänellä oli ainakin sentin paksuinen painava hopeaketju, josta roikkui valtava ja raskaan näköinen hopeinen risti. Jalassaan hänellä oli väljät valkoiset puuvillahousut sekä nahkaiset sandaalit. Käsissä hänellä oli paljon kultasormuksia, paksu kultainen ranneketju sekä rannekellona iso kultainen Rolex.

Simo lopetti puhelunsa heittäen puhelimen luurin vauhdikkaasti takaisin paikoilleen, tervehti kollegaani ja tarjosi kättä minulle. Käden puristus oli luja ja Simo katsoi minua syvälle silmiin hymyillen leveästi. Sitten Simo sanoi meille: 

”Sorry, mutta mulla on nyt niin kiire, että en ehdi turisemaan täällä. Tulkaa mukaan, niin jutellaan matkalla. Mun pitää käydä pikaiseen hoitamassa yks juttu tuolla toisessa myymälässä.”

Mercedes Benz 560 SEL (vm.-88)

Tämä sopi meille. Simo otti pöydältä mukaansa Mobiran Cityman 900 puhelimen (näihin oli tuohon aika harvalla varaa) ja lähdimme Simon perässä pihalle. Pihalla Mobira pärähti soimaan ja Simo vastasi. Taas joku asiakas soitteli ja sivusta kuunneltuna nyt oli kaupan kohteena vähän erikoisempi auto, joka ei kuitenkaan ollut vielä myymälässä. Simo jatkoi puhelua vielä istuessaan autoonsa, joka oli upea edellisen vuoden mallia oleva 560 SEL Mercedes. Nousimme kollegan kanssa kyytiin ja Simo käänsi auton kohti Tampereen eteläpuolella sijaitsevaa toista liikettään.

Matkalla Simo kertoi liiketoimistaan seuraavasti: ”Mä myyn kato kaikille just sellaisen auton kun ne haluu. Mä myyn luotolla myös sellaisille, jotka ei muualta saa luottoa. Mulla on sellaiset suhteet ulosottoon ja eräisiin vähän pahoihin kavereihin, että kukaan ei uskalla jättää maksamatta velkaansa mulle.” 

Ja tämä oli totta, sillä vaikka Simolla olikin virallisesti japanilaismerkin edustus, myytiin hänen liikkeestään paljon enemmän luksusmerkkejä mm. Mercedeksiä, Cadillaceja, Jaguaareja yms. Yrityksemme ei luonnollisesti hyväksynyt rahoitukseen näitä Simon mainitsemia luottokelvottomia asiakkaita, mutta ne autot Simo rahoittikin itse omasta pussistaan.

Simon toinen myymälä oli erikoistunut myymään vain vaihtoautoja, mutta sisälle halliin saavuttuamme näkymä oli vähän toista kuin vaihtoautoliikkeissä yleensä. Kalusto oli pääosin juuri tuota kalliimpaa autoa, vaikka oli joukossa toki näitä tavallisen kansan autojakin.

Simo sai asiansa myymälässään hoidettua ja lähdimme paluumatkalle. Simo tarjosi meille vielä matkalla lounaan ja kyyditsi meidät sen jälkeen takaisin merkkiliikkeensä pihalle, jossa oma automme oli pysäköitynä.

Tämän tapaamisen jälkeen voin sanoa tavanneeni oikean "autokauppiaan Jumalan armosta", sillä sellainen kauppamies Simo todella oli. Oli aivan mahtavaa tavata tällainen legendaarinen autokauppiaan stereotypia.

Rating Rock

Aikoinaan asiakkaani, luottotietoyhtiö Dun & Bradstreet Finland Oy (Nykyisin Bisnode Finland Oy), järjesti asiakkailleen aina toukokuun lopulla kesän avajaiset ”Rating Rock” –nimisenä asiakastilaisuutena.

Ravintola Saaristo Klippanilla

Rating Rock pidettiin aluksi aina Helsingin Klippanilla kuuluisassa Ravintola Saaristossa (entinen ravintola Klippan), mutta myöhemmin toisinaan myös viereisellä saarella NJK:n ravintolan tiloissa. Rating Rockin ideana oli koota asiakkaat vapaamuotoiseen tilaisuuteen pitämään rennosti hauskaa ja katselemaan yrityksen henkilökunnan esittämää ohjelmaa, joka vaihtui vuosittain eri teemojen mukaan.

Jokainen asiakas sai sisään tullessaan nimikortin mukana nipun drinkkilippuja, joilla sai hakea baarista juomia oman makunsa mukaan. Tilaisuudessa oli ensin tarjolla maittava buffetpöytä ja ohjelmallinen osuus alkoi vasta kun kaikki olivat ruokailleet.

Henkilökunta oli tilaisuudessa pukeutunut teeman mukaan. Moni heistä esitti illan aikana tunnettuja artisteja taitavasti meikattuina ja laulaen itse oikean yhtyeen säestyksellä. Vuosien varrella Rating Rockin teemat vaihtuivat Suomi Rocista Hard Rockiin ja lavalla nähtiin henkilökunta esittämässä mm. Tom Jonesia, Paula Koivuniemeä, Dannyä ja Armia, Frederikiä, Jimi Hendrixiä, Mick Jaggeria, Michael Jacksonia ym. kuuluisuuksia.

Tilaisuus oli mielestäni niin hyvin rakennettu kokonaisuus, että sinne ei yksinkertaisesti voinut jättää menemättä. Kerran oman yritykseni asiakastapahtuma sattui harmittavasti juuri samalle illalle Helsingin Kaapelitehtaalla. Silloin otin heti asiakastilaisuutemme virallisen osuuden jälkeen taksin alleni ja ajoin pikaisesti Klippanille – ja ehdin juuri parahiksi näkemään koko shown.

Yrityksen henkilökunta oli aina tilaisuuksissa hienosti mukana ja lähti ennakkoluulottomasti heittäytyen mukaan esiintymään. Asiakkailla oli hauskaa ja monet lauloivat esityksissä esiintyjän mukana. Usein nähtiin myös sytkäreiden liekkien heiluvan katsojien päiden yläpuolella musiikin tahtiin.

Tilaisuuden päätyttyä asiakkaat saivat yleensä poistuessaan narikasta mukaansa jonkun pienen teemaan sopivan lahjan ja kaikki poistuivatkin yleensä varsin hyvillä fiiliksillä.

Harmi, että Rating Rock –tapahtumaa ei enää järjestetä. Mielestäni se oli niin ylivoimainen tilaisuus tunnelmaltaan, että kovin montaa vastaavaa en ole kokenut. Ainakaan en muista, että mikään muu yritys olisi näin onnistunut vuosi toisensa jälkeen. Muistaakseni olin mukana ainakin kymmenessä Rating Rock tapahtumassa.

Rating Rock oli mahtava tapahtuma ja olin etuoikeutettu, kun sain olla niissä mukana useana vuonna. Tästä kiitos kuuluu yhteyshenkilölleni Jounille, joka oli yksi tilaisuuden kantavista voimista ja esitti parhaina vuosina jopa useampaakin hahmoa samana iltana. 

Kiitos, että sain olla niin monesti mukana.

Hattu hukassa

Leviä iltavalaistuksessa

Kauan sitten eräs kollegani oli tehnyt viikon myyntimatkan pohjoiseen. Matkalla oli käyty päivisin kauppaa ja iltaisin viihdytetty asiakkaita pohjoisen hiihtokeskuksissa. Kylmään talveen oli kollegani varustautunut ostamalla myyntimatkalleen uuden ja kalliin (150 mk) turkishatun.

Lapin yössä hiihtokeskuksien ravintoloita kierrellessä oli uusi turkishattu ilmeisesti unohtunut jonkun ravintolan naulakkoon, mutta ainakaan sitä ei enää eräänä aamuna mistään löytynyt. Onneksi hiihtokeskuksissa oli kuitenkin useita myymälöitä, joista eräästä löytyi kutakuinkin vastaavan näköinen turkishattu. Tämän kollegani osti kadonneen hattunsa tilalle.

Takaisin Helsinkiin palattuaan kollegani teki matkalaskun. Matkalasku sisälsi normaalien kilometrikorvausten, päivärahojen ja ravintolalaskujen lisäksi myös kuitin uudesta turkishatusta. Matkalaskun loppusumma oli 1830 mk. Tämän matkalaskun kollegani vei esimiehellemme hyväksyttäväksi.

Esimiehemme tarkasteli matkalaskua nyökytellen, mutta huomattuaan kohdan ”Uusi hattu 150 mk", hän kurtisti kulmiaan ja kysyi: ”Mikäs juttu tämä on?” Kollegani kertoi kadonneesta hatusta ja kertoi sen hävinneen asiakkaiden kanssa ravintolassa ollessa, joten se kuului hänestä myynnin kuluihin.

Esimiehemme ei tällaista kuitenkaan hyväksynyt, vaan antoi matkalaskun takaisin kollegalleni ja pyysi tätä korjaamaan sen. ”Hattu ei saa näkyä enää uudessa korjatussa versiossa.” hän sanoi.

Kollegani meni takaisin työhuoneeseensa ja muutteli hieman matkalaskua: Poisti uuden hatun ostohinnan kuluista, mutta lisäsi samalla hieman kilometrejä ja pidensi yhtä matkapäivää päivärahan arvoiseksi. Matkalaskun loppusumma oli näillä muutoksilla tasan sama 1830 mk.

Nyt kollegani vei matkalaskun esimiehellemme uudelleen hyväksyttäväksi sanoen: ”Etsi nyt se hattu”. Näillä muutoksilla esimiehemme saattoi matkalaskun hyväksyä.

Tarinan opetus:

Kaiken pitää aina näyttää sellaiselta kuin sen kuuluu näyttää. 
Hyvä esimies hyväksyy kuitenkin luovuuden.

Vaateostoksilla

Mielestäni myyntimiehen pitää työssään näyttää aina asialliselta ja siistiltä. Tästä kirjoitin jo aikaisemmassa tarinassani (kts. miltä näyttää myyntimies).

Perussiisti olemus kuuluu mielestäni itsestään selvyytenä myyntityöhön, sillä se on asiakkaan huomioimista ja kohteliaisuutta asiakasta kohtaan. Se on myös tapa osoittaa arvostusta asiakasta kohtaan – asiakastapaaminen on myyjälle aina tärkeä hetki.

Itselleni, kuten varmasti monelle muullekin miehelle, vaateostoksilla käynti on kuitenkin ainakin jossain määrin vastenmielistä puuhaa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun vaatteita pitää sovittaa, iskee harmistus koko hommaan. Harva mies pitää vaatteiden sovittelusta, joten siksi onkin hienoa, jos oikea ja tarvittava asiantuntemus löytyy vaatemyymälästä.

Itselläni oli vuosia tapana mennä Itäkeskuksen Halosen myymälään aina kun tarvitsin itselleni uudet housut tai irtotakin. Näin tein siitä syystä, että siellä oli miesten osastolla myyjänä Hilkka, joka oli alansa ammattilainen vailla vertaa. En koskaan halunnut asioida muiden myyjien kuin Hilkan kanssa, koska hänen ammattitaitonsa oli tehnyt minuun vaikutuksen jo useita kertoja.

Aina Halosen miestenosastolle saavuttuani kerroin Hilkalle toiveeni ja hän löysi myymälän laajasta valikoimasta pikaisesti sopivimman, jota minun ei tarvinnut sovittaa kuin yhden ainoan kerran. Sopiva vaate löytyi siis aina kertasovituksella. Hyvänä myyjänä Hilkka osasi myös usein tarjota jotain muuta uuteen ostokseeni sopivaa: paitaa, solmiota, vyötä tms. Toisinaan hän sai näin lisäkauppaa tuotteista, jotka muuten olisivat jääneet minulta ostamatta.

Nyt olen ollut jo muutamat vuodet lievästi neuvottomana: Hilkka on ilmeisesti jäänyt eläkkeelle, eikä hän ole enää auttamassa minua vaateostoksieni kanssa. Onneksi on kuitenkin vielä muutamia muita vaateliikkeitä, joissa palvelu ja osaaminen ovat oikealla tasolla.

Kaikki eivät halua ostaa vaatteitaan verkkokaupasta, vaan haluavat edelleen palvelua. On todella harmi, jos tällainen hyvä asiakaspalvelu vaatekaupoista on katoamassa. Minä ainakin jään sitä kaipaamaan, jos verkkokauppa syö vaateliikkeiden kannattavuutta. 

Kannatetaan siis näitä edelleen palvelevia vaatemyymälöitä ja ostetaan vaatteemme niistä, eikä verkkokaupoista. Näin saamme hyvää palvelua vaateostoksillamme vielä vuosienkin päästä. Hyviä ja osaavia myyjiä tarvitaan aina.