tiistai 3. helmikuuta 2015

Väsymys ratissa on vaarallista



Reppurikaverini Timo tapasi tehdä usein pitkiä työpäiviä, jotta hän saattoi pitää myös pitkiä usean päivän vapaita. Usein hän saattoi tehdä viikot jopa 12-14 tuntisia työpäiviä, jos vain asiakkaat olivat tavoitettavissa.

Kerran erään tällaisen viikon työputken jälkeen, hänen ajellessaan iltamyöhällä kotia kohti, hän nukahti autonsa rattiin, mutta heräsi auton kyntäessä jo tien viertä. Timo sai viime hetkessä käännettyä autonsa takaisin tielle, mutta aivan tappiotta tästä ei selvitty: kolme rengasta oli puhki, joten yksi vararengas ei riittänyt matkan jatkamiseen. Paikalle oli siis tilattava hinausauto. Tässä oli se hyvä puoli, että Timo saattoi nyt ottaa pienet torkut autoa odottaessaan.

Toisen kerran tämä samainen Timo ajoi autonsa huoltoaseman harjapesuun ja istui kuskin paikalla lepuuttaen hetken silmiään. Hän heräsi siihen, että huoltoaseman henkilökuntaan kuuluva mies koputti auton ikkunaan sanoen: ”Voitko siirtää autosi pois pesuhallista, että seuraava auto pääsee pesuun?”

Väsyneenä ajaminen on tuttua varmasti monelle myyntimiehelle. Itse pyrin aina väsymyksen iskiessä pitämään pienen tauon tai ajamaan ikkunat auki, jolloin tulee niin kova viima, että unihiekatkin lentävät pois silmistä. Toisinaan olen myös ottanut pienet unet autoni takapenkillä ja tähän onkin minulla jo kehittynyt melkoinen taito. Armeijassa opin nopean nukahtamisen taidon ja nykyään pystyn myös etukäteen päättämään, kuinka pitkään nukun. Jos päätän, että nukun esim. vain 15 min, herään juuri ennen puhelimeeni asettamaani herätystä. Tämä on kätevää, sillä pienetkin unet auttavat taas jaksamaan.

Eräänä aamuna minulle soitti paikallinen edustajamme Kouvolasta. Hän kertoi, että siellä kilpailijamme nukkuu sikeästi autossa Citymarketin edessä, vaikka kauppa oli ollut jo tunnin auki. Asiakkaat olivat katselleet tätä naureskellen, koska auto oli näkyvästi firman värein ja logoin teipattu. Kaveri oli ilmeisesti lähtenyt aikaisin Helsingistä pimeässä ajamaan Kouvolaan ja perille saavuttuaan ajatellut nukkua pienet unet ennen myymälän avautumista- Hän olikin sitten nukkunut vähän pidempään, kuin ilmeisesti oli ollut tarkoitus.

Kaverini Jaakko, nukahti myös kerran pohjoisesta kotiin tullessaan. Lahden moottoritien liittymästä alas Järvenpään eteläiseltä rampilta ajaessaan Jaakko nukahti rattiin ja auto jatkoi rampilta suoraan metsään. Jaakon iso maasturi (Toyota Land Cruiser) katkoi metsään mennessään pienen koivikon, mutta pysyi onneksi pyörillään, eikä edes kärsinyt muutamaa klommoa suurempia vaurioita. Järvenpään rampilla on koivikossa yhä vielä vuosienkin jälkeen nähtävissä Jaakon tekemä oikaistu ajolinja, jossa kasvaa selkeästi muuta puustoa pienempiä koivuja.

Pitkillä matkoilla kannattaa siis välttää väsyneenä ajoa ja pitää välillä pieni kahvitauko – tai vaikkapa nukkua hetki autossa. Minä suosittelen tuota jälkimmäistä kaikille, jotka osaavat nukahtaa nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.