keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Rating Rock



Aikoinaan asiakkaani, luottotietoyhtiö Dun & Bradstreet Finland Oy (Nykyisin Bisnode Finland Oy), järjesti asiakkailleen aina toukokuun lopulla kesän avajaiset ”Rating Rock” –nimisenä asiakastilaisuutena.



Ravintola Saaristo Klippanilla
Rating Rock pidettiin aluksi aina Helsingin Klippanilla kuuluisassa Ravintola Saaristossa (entinen ravintola Klippan), mutta myöhemmin toisinaan myös viereisellä saarella NJK:n ravintolan tiloissa. Rating Rockin ideana oli koota asiakkaat vapaamuotoiseen tilaisuuteen pitämään rennosti hauskaa ja katselemaan yrityksen henkilökunnan esittämää ohjelmaa, joka vaihtui vuosittain eri teemojen mukaan.
Jokainen asiakas sai sisään tullessaan nimikortin mukana nipun drinkkilippuja, joilla sai hakea baarista juomia oman makunsa mukaan. Tilaisuudessa oli ensin tarjolla maittava buffetpöytä ja ohjelmallinen osuus alkoi vasta kun kaikki olivat ruokailleet.

Henkilökunta oli tilaisuudessa pukeutunut teeman mukaan. Moni heistä esitti illan aikana tunnettuja artisteja taitavasti meikattuina ja laulaen itse oikean yhtyeen säestyksellä. Vuosien varrella Rating Rockin teemat vaihtuivat Suomi Rocista Hard Rockiin ja lavalla nähtiin henkilökunta esittämässä mm. Tom Jonesia, Paula Koivuniemeä, Dannyä ja Armia, Frederikiä, Jimi Hendrixiä, Mick Jaggeria, Michael Jacksonia ym. kuuluisuuksia.

Tilaisuus oli mielestäni niin hyvin rakennettu kokonaisuus, että sinne ei yksinkertaisesti voinut jättää menemättä. Kerran oman yritykseni asiakastapahtuma sattui harmittavasti juuri samalle illalle Helsingin Kaapelitehtaalla. Silloin otin heti asiakastilaisuutemme virallisen osuuden jälkeen taksin alleni ja ajoin pikaisesti Klippanille – ja ehdin juuri parahiksi näkemään koko shown.

Yrityksen henkilökunta oli aina tilaisuuksissa hienosti mukana ja lähti ennakkoluulottomasti heittäytyen mukaan esiintymään. Asiakkailla oli hauskaa ja monet lauloivat esityksissä esiintyjän mukana. Usein nähtiin myös sytkäreiden liekkien heiluvan katsojien päiden yläpuolella musiikin tahtiin.

Tilaisuuden päätyttyä asiakkaat saivat yleensä poistuessaan narikasta mukaansa jonkun pienen teemaan sopivan lahjan ja kaikki poistuivatkin yleensä varsin hyvillä fiiliksillä.

Harmi, että Rating Rock –tapahtumaa ei enää järjestetä. Mielestäni se oli niin ylivoimainen tilaisuus tunnelmaltaan, että kovin montaa vastaavaa en ole kokenut. Ainakaan en muista, että mikään muu yritys olisi näin onnistunut vuosi toisensa jälkeen. Muistaakseni olin mukana ainakin kymmenessä Rating Rock tapahtumassa.

Rating Rock oli mahtava tapahtuma ja olin etuoikeutettu, kun sain olla niissä mukana useana vuonna. Tästä kiitos kuuluu yhteyshenkilölleni Jounille, joka oli yksi tilaisuuden kantavista voimista ja esitti parhaina vuosina jopa useampaakin hahmoa samana iltana. 

Kiitos, että sain olla niin monesti mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.