Yrityksemme
sponsoroi vahvasti suomalaisia urheilijoita. Aina kun Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelu järjestettiin
Suomessa, oli yrityksellämme tapana varata osa katsomosta asiakkaittemme
käyttöön. Suomi-Ruotsi maaottelu järjestettiin Olympiastadionilla ja stadionin
edustalla oli Paavo Nurmen kentälle pystytetty kisojen ajaksi teltoista
kisakylä. Osassa teltoista kaupattiin kaikkea mahdollista kisakrääsää ja osa
oli pystytetty vieraiden syöttämistä ja juottamista varten.
Me myyjät kestitsimme asiakkaitamme ennen ottelun alkua teltoissa ja osa asiakkaista tulikin tästä syystä paikalle ajoissa. Toiset eivät tulleet paikalle lainkaan ja osa ei vaivautunut edes ilmoittamaan, etteivät pääse tulemaan, vaikka olivatkin etukäteen ilmoittautuneet. Tästä johtuen meidät myyntimiehet velvoitettiin taas kerran soittelemaan väkeä paikalle viime hetkellä, jotta katsomo ei olisi tyhjänä. Tunnelmahan kärsisi, jos katsomomme olisi kovin tyhjä.
Asiakkaita oli aika vaikea näin lyhyellä varoitusajalla saada paikalle, mutta muutama tuttu toki paikalle saatiin. Itse luotin taas tuttuun reppurikaksikkoon: Jaakko ja Miika lupautuivatkin heti soitettuani tulemaan paikalle pikimiten.
Kaverusten saapuessa otimme yhdessä muutamat neuvoa antavat ravintolateltassa ja ostin meille kaikille kolmelle molempien maiden liput, jotta saisimme taas katsomossa kunnon shown aikaiseksi.
Ottelun aika pidimmekin katsomossa melkoista meteliä yllä; kannustaen koko ajan Suomea Suomen liput liehuen. Kun ruotsalainen teki omaa suoritustaan vaihdoimme Suomen lipun Ruotsin lippuun ja ”Heja Swerige!” kaikui taas kolmesta kurkusta keskellä suomalaiskatsomoamme.
Suomalaisten voittoja juhlimme riemuiten koko muun katsomon kanssa, mutta ruotsalaisten voittoja juhlimme kolmestaan keskellä muuten hiljaista suomalaiskatsomoa. Jaakko ja Miika tekivät ruotsalaisten voittaessa taas perinteiset halaukset ja käytävätuuletukset voitontansseineen Ruotsinlippuja samalla heilutellen.
Hyvä kisafiilis on siis asennekysymys: Voihan sitä hyvää suoritusta juhlia, vaikka se ei olisikaan oman joukkueen.
Vai voiko?
Toisille urheilu on niin vakava asia, että tuollainen käytös lähentelee heidän
mielestään jo maanpetturuutta.
Me myyjät kestitsimme asiakkaitamme ennen ottelun alkua teltoissa ja osa asiakkaista tulikin tästä syystä paikalle ajoissa. Toiset eivät tulleet paikalle lainkaan ja osa ei vaivautunut edes ilmoittamaan, etteivät pääse tulemaan, vaikka olivatkin etukäteen ilmoittautuneet. Tästä johtuen meidät myyntimiehet velvoitettiin taas kerran soittelemaan väkeä paikalle viime hetkellä, jotta katsomo ei olisi tyhjänä. Tunnelmahan kärsisi, jos katsomomme olisi kovin tyhjä.
Asiakkaita oli aika vaikea näin lyhyellä varoitusajalla saada paikalle, mutta muutama tuttu toki paikalle saatiin. Itse luotin taas tuttuun reppurikaksikkoon: Jaakko ja Miika lupautuivatkin heti soitettuani tulemaan paikalle pikimiten.
Kaverusten saapuessa otimme yhdessä muutamat neuvoa antavat ravintolateltassa ja ostin meille kaikille kolmelle molempien maiden liput, jotta saisimme taas katsomossa kunnon shown aikaiseksi.
Ottelun aika pidimmekin katsomossa melkoista meteliä yllä; kannustaen koko ajan Suomea Suomen liput liehuen. Kun ruotsalainen teki omaa suoritustaan vaihdoimme Suomen lipun Ruotsin lippuun ja ”Heja Swerige!” kaikui taas kolmesta kurkusta keskellä suomalaiskatsomoamme.
Suomalaisten voittoja juhlimme riemuiten koko muun katsomon kanssa, mutta ruotsalaisten voittoja juhlimme kolmestaan keskellä muuten hiljaista suomalaiskatsomoa. Jaakko ja Miika tekivät ruotsalaisten voittaessa taas perinteiset halaukset ja käytävätuuletukset voitontansseineen Ruotsinlippuja samalla heilutellen.
Hyvä kisafiilis on siis asennekysymys: Voihan sitä hyvää suoritusta juhlia, vaikka se ei olisikaan oman joukkueen.
Vai voiko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.