Ensimmäinen työsuhdeautoni

Keväällä 1983 menin töihin pieneen perheyritykseen, joka toi maahan mm. maailman johtavia pesu- ja puhdistusaineita (Ajax), maailman eniten myytyä hammastahnaa (Colgate) ja Palmolive saippuoita sekä Hornimans teetä, Hermesetas makeutusaineita, Mentoksen makeisia ja Kungsin harjoja.

Edeltäjältäni oli jäänyt vähän ajettu työsuhdeauto, josta tuli siis nyt minun ensimmäinen työsuhdeautoni. Auto oli tummanruskea kaksiovinen Saab 99 GL sedan 2,0 litraisella bensakoneella. Ei mikään kaunotar, mutta silloisen mittapuun mukaan auto oli kova kulkemaan ja esim. lähes kaikki poliisiautot olivat Saabeja – ja siviilipoliisiautot vielä samanvärisiä ruskeita, mutta neliovisia.

Saab 99 GL sedan

Mikään bensapihi ei Saab ollut, mutta eihän sillä ollut suurta merkitystä työsuhdeautoilijalle. Tosin yrityksen talouspäällikkö ihmetteli joskus kokouksessamme ääneen, kuinka oli mahdollista, että työsuhdeautoissamme bensankulutus kasvoi aina kesällä, vaikka kaiken järjen kulutus olisi pitänyt laskea kesällä.

No, selityshän tähän oli tietty se, että monet kollegani pitivät aina takakontissa mukana metallista jerrykannua, johon joka tankkauksella (eli vähintään kerran viikossa) lirutettiin yksi litra bensaa ns. omaan käyttöön: ruohonleikkuriin, perämoottoriin, moottoripyörään tai -sahaan yms. Itse en tätä viitsinyt tehdä, mutta eihän minulla toisaalta ollutkaan mitään näistä edellä mainituista, eikä siten tarvettakaan keplotteluun.

Työsuhdeautojen tankkausta ja pesua varten oli meillä jokaisella myyntimiehellä oma henkilökohtainen Shell –huoltoasemaketjun luottokortti. Muutamat kollegani olivat ottaneet tavaksi ostaa joka tankkauksen yhteydessä kuka mitäkin. Moni osti iltapäivälehden tai makeisia. Tähän kuitenkin yrityksemme johto puuttui, koska tällainen toiminta voidaan laskea verotettavaksi luontaiseduksi.

Eräs reppurikollegani meni huijauksessaan mielestäni vähän liiankin pitkälle. Hän osti tutulta huoltoaseman omistajalta renkaat omaan yksityiskäytössä olevaan autoonsa ja maksoi ne viikoittain yksi kerrallaan yrityksemme luottokortilla. Kuittiin merkittiin aina tankkaus. Muistaakseni tämä kaveri ei jäänyt petoksestaan koskaan edes kiinni, mutta hän vaihtoi kyllä työnantajaa aika pian tuon jälkeen.

Työsuhdeautoni palveli minua moitteetta, vaikka saikin minulta melkoisen kovaa kyytiä. Eräs aluepäällikkömme ilmoitti yhden päivän mukanani oltuaan, että hän ei enää ikinä tule minun kyytiini. Tämä oli toisaalta ollut minun tarkoituksenikin. Olin ajanut koko päivän hieman tavallistakin lujempaa, koska olin aamulla huomannut aluepäällikkömme pelkäävän kyydissäni enkä halunnut häntä kovin usein kyyditä.

Kätilöopiston sairaala Helsingissä

Helmikuussa -84 kuskasin Saabillani myöhään illalla, raskaana olevan vaimoni, kovassa pakkasessa Helsingin Kätilöopiston sairaalaan ja muutaman päivän päästä hain hänet sieltä  takaisin kotiin yhdessä esikoiseni (=poikavauva) kanssa. 



Saabini tuli vaihtoikään syksyllä 1984, mutta se on jo toisen tarinan arvoinen juttu.