sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hyvässä vai huonossa kunnossa



Myyntimiehen työ ei varsinaisesti ole kovin rankkaa fyysisesti, mutta hyvässä kunnossa jaksaa toki paremmin. Työssä tulee kuitenkin istuttua paljon auton ratissa ja ruokailu lipsahtaa helposti baari- ja ravintolaruokien raskaampaan puoleen. Usein myyntimiehet tapaavat myös asiakkaitaan lounailla ja varsinkin matkapäivinä ruokailu painottuu usein iltaan, jolloin tulee hotellille saavuttua vielä nautittua raskas illallinen – etenkin jos se kuuluu huoneen hintaan.

Kaikki tämä yhdessä johtaa helposti ja huomaamatta siihen, että kiloja alkaa kertyä. Eräs työnantajani vei koko myyntiporukan Vierumäelle kuntotestiin ja urheilemaan. Päivä alkoi kuntotestillä, joka tehtiin ammattilaisen johdolla ohjatusti. Testin jälkeen menimme ravintolaan syömään ja iltapäiväksi sai kukin valita Vierumäen runsaasta ja monipuolisesta lajivalikoimasta itselleen sopivimman liikuntamuodon. Tarjolla oli jokaiselle myös hieronta-aika.

Majoituimme Vierumäellä kahteen hulppean kokoiseen hirsimökkiin, joissa tilaa olisi ollut isommallekin porukalle. Iltaohjelmaan kuului saunominen savusaunalla ja avantouintia.
Tämän jälkeen istuimme Kalliokammissa ruokaillen ja jutustellen. Ilta jatkui vielä aikaiseen aamuun toisessa mökissä.

Seuraavana päivänä menimme aamupalan kukin jälkeen kuulemaan henkilökohtaisen palautteen omasta kuntotestistä. Ohjaaja aloitti jutun hyvin positiivisesti: ”Sinulla on erinomainen kunto!” Mutta sitten hän jatkoi: ”Edellyttäen, että olet yli 60-vuotias nainen.”

No, enhän minä ollut, vaan tuolloin vielä alle 40-vuotias mies. Kuntotestin tulokset saimme kirjallisena ja mukana oli myös itselle laadittu treeniohjelma, jolla kunnon pitäisi kohentua.

Kuntotestin tuloksesta suivaantuneena aloitin treenauksen: Juoksin jokaisena arkiaamuna vähintään 3 km lenkin ja viikonloppuina yhden yli 10 km lenkin. Vähensin myös selkeästi syömistäni ja lopetin sokerin käytön kahvissani kokonaan.

Noin vuoden kuluttua menimme uudelleen Vierumäelle ja teimme taas saman kuntotestin, mutta nyt tulos oli aivan toisenlainen. Ohjaaja sanoikin, että edessäni seisoo nyt kokonaan toinen ihminen: olin laihtunut 14 kg ja kunto oli testinkin mukaan hyvä. Itsellä oli myös todella hyvä fiilis, koska painon pudotus tuntui koko kropassa ja muutenkin jaksamisessa.

Nykyään en enää juokse, mutta kävelen koirani kanssa joka päivä noin 4 km lenkin ja ajan lisäksi kuntopyörällä lähes päivittäin. Kyllä reppurikin tarvitsee liikuntaa, muuten vuosirenkaita alkaa helposti vyötärölle kertyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.