Kallis kiertotie

Eräänä talvena olin lähdössä ajamaan kotia koti Rovaniemeltä. Pakkasta oli yli 30 astetta, kun ajoin ulos hotelli Vaakunan lämpimästä parkkihallista. Säädin Opel Omegani lämmityslaitteen puhaltamaan mahdollisimman lämmintä ilmaa tuulilasille, jotta se ei huurtuisi. Ehdin ajaa vain muutaman kilometrin, kunnes tuulilasi paukahti kovalla pamauksella halki koko auton leveydeltä, mutta onneksi aivan tuulilasin alareunasta.

Muutaman kymmenen kilometrin päässä tie oli poikki: tukkirekka oli kaatunut tielle poikittain ja yhdistelmä sekä tielle levinneet tukit tukkivat koko ajoväylän. Poliisi oli paikalla ohjaamassa liikennettä turmapaikan ohi lumisen metsäautotien kautta. Ajoin paksussa lumessa toisen auton perässä kokoajan miettien, että jos edellä ajava pysähtyy, jäämme kumpikin kiinni umpihankeen. Emme kuitenkaan jääneet kiinni, vaan pääsimme onnellisesti takasin auratulle tielle. Sen verran kiertotie oli ollut Omegalleni haasteellinen, että pitkä ajomatka umpihangessa oli vaurioittanut kuumana hehkuvaa katalysaattoria ja se alkoi pitää helisevää ääntä aina auton käydessä tyhjäkäynnillä. Kaikki kuitenkin toimi, joten en osannut äänestä huolestua.

Katalysaattorin jatkuvasta helinästä tyhjäkäynnillä seurasi kuitenkin isoja ongelmia muutamia kuukausia myöhemmin. Olin ajamassa Kuopiosta kohti Helsinkiä ja Varkauden kohdalla Omegani sammui 100 km vauhdissa kerralla, eikä enää käynnitynyt. Annoin auton rullata vapaalla läheiselle bussipysäkille, joka sijaitsi onnekkaasti juuri huoltoaseman kohdalla. Marssin suoraan huoltoaseman huoltohallin puolelle kysymään, josko he voisivat auttaa minua. Huoltamon kaveri katsoi kelloaan ja sanoi: ”Työaika loppui jo kymmenen minuuttia sitten, mutta kyllä mä voin Sun autoas vielä vilkaista.”

Työnsimme yhdessä Omegan bussipysäkiltä huoltohalliin ja hallinosturin päälle. Huoltoaseman kaveri irrotti katalysaattorin ja totesi sen olevan aivan tukossa. Katalysaattorin kennot olivat pikkuhiljaa reunoistaan murentuneet ja lopulta sisus kääntyi poikittain putkeen estäen siten pakokaasujen poistumisen. Näin moottori sammui. Ensiapuna huoltoaseman kaveri tarjoili katalysaattorille metalliputkea, jolla hakkaamalla hän poisti katalysaattorista kaikki sisukset. Tyhjä katalysaattori paikoilleen ja taas Omega kävi. Tähän pikahuoltoon oli kulunut aikaa vain kymmenisen minuuttia.

Kun kysyin, ”Paljonko olen velkaa näistä ylitöistä?” Sanoi huoltoaseman kaveri: ”Heitä vähän kahvirahaa.” Laitoin kaverin kouraan parikymppiä ja niin me molemmat olimme tyytyväisiä. Pääsin siis jatkamaan kotimatkaa melko pikaisesti ja matka sujuikin ongelmitta aina Kehä III:lle asti.

Kaartaessani Lahdentien rampilta alas Kehä III:lle Omega alkoi taas yskiä, muttei kuitenkaan kokonaan sammunut. Pääsin kuitenkin lopulta kotiin asti ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Seuraava päivänä soittelin Opelin merkkikorjaamoja läpi, saadakseni ajan sekä tiedustellakseni pakoputken ja katalysaattorin hintaa. Vaihto olisi kyllä onnistunut, mutta hinta hirvitti: hintaa olisi tullut yli 3500 mk.

Löysin lopulta Herttoniemestä Pakoputkipaja –nimisen yrityksen (valitettavasti nyt jo lopettanut), joka vaihtoi pakoputken ja katalysaattorin vain 1500 mk:n hinnalla. Tähän hintaan alle laitettiin pikkujenkin (4,5l) katalysaattori sekä pakoputkisto. Asentaja kertoi vanhaa putkistoa pois ottaessaan, että katalysaattorin palaset olivat ilmeisesti poistuessaan tukkineet myös takana olevat äänenvaimentimet ja siksi meno oli välillä takkuista. Vaihdettuaan alle uuden tehoputkiston, hän lupasi sen vaikuttavan myös piristävästi auton menohaluihin.

Kun ensimmäisen kerran höräytin Omegani tulille, olin varmasti muikea naamaltani:

Voi sitä jumalaista moottorisaudia, joka Omegasta nyt ilmoille lähti!

Opel Omega

Jotain hyvää siis siinäkin, että koko pakoputkisto oli vaihdettava. Koko auton olemus muuttui sen äänimaailman myötä. Olihan se aikaisemminkin ollut komea ilmestys, mutta nyt tuli äänet korjattua ulkonäköä vastaavaksi. Niinhän sitä sanotaan, että se on lelujen hinta, joka erottaa pojat miehistä.