Kuolema vaanii maantiellä

Laskin jossain vaiheessa, että olen ajanut reilusti yli 1,5 miljoonaa kilometriä, joista valtaosa työajoa. Autoja minulla on ollut omassa omistuksessani tai hallinnassani (=työsuhdeauto) yhteensä 48, joista toisin välillä useampi samaan aikaan, koska autot ovat aina olleet minulle myös rakas harrastus. Pienimmillään olen autollani ajanut alle 50 km (luovuin siitä jo toisena päivänä) ja pisimmillään autoni mittarissa on ollut vaihtohetkellä yli 380.000 km.

Viime vuosina olen selkeästi pyrkinyt vähentämään omalla autolla tehtyjä työmatkoja, koska huonollakin todennäköisyyslaskennan osaamisella voi päätellä, että vakavan onnettomuuden riski kasvaa koko ajan. Vain yhden kerran olen joutunut vakavaan onnettomuuteen, jossa oma autoni meni lunastuskuntoon. Silloin jonossa takaani tullut maastoauto ajoi jarruttamatta oman autoni perään, sillä seurauksella, että autoni suistui tieltä ojan pohjalle ja pyörähti siellä katon kautta takaisin pyörilleen. Kukaan ei onneksi loukkaantunut. Pienempiä kolhuja on toki sattunut useampiakin.

Muutaman kerran olen itse saapunut onnettomuuspaikalle ensimmäisten joukossa ja ainakin kerran Kuopion lähellä jouduin läheltä seuraamaan pelastushenkilöstön töitä autoon rusentuneiden henkilöiden irrottamiseksi. Se ei ollut mitään mukavaa katseltavaa.

Kerran Forssan lähellä ajoin toisen auton perässä, kun sen konepellille hyppäsi pusikosta peura. Peura lennähti tien reunaan ja jatkoi siitä loukkaantuneena matkaansa. Pysäytin oman autoni onnettomuusauton perään. Tämä auto oli kauttaaltaan veressä ja sen vanha mieskuljettaja shokissa. Rauhoittelin häntä siinä onnettomuuspaikalla aina poliisin tuloon saakka.

Itse en ole koskaan ajanut peura-, poro- tai hirvikolaria, vaikka monta kertaa onkin ollut lähellä. Useimmiten olen itse onnistunut väistämään ja muutaman kerran hirvi on tullut järkiinsä ja ottanut suunnan takaisin metsään. Rovaniemellä ajoin kerran talvella ja viereisellä pellolla juoksi tien suuntaisesti komea, tumma uroshirvi. Ajoin pitkään sen rinnalla ja ihmettelin, että kuinka se saattoi pitää niin kovaa juoksuvauhtia umpihangessa. Se oli todella uljas näky: tumma sarvipäinen uroshirvi juoksi valkoisessa puuterilumessa hengitys ja turkki höyryten.

Yhdessä autossani radioantenni oli sijoitettu vasemman etulokasuojan päälle ja tuossa paikassa se jostain syystä koitui useammankin linnun kuolemaksi. Antenni halkaisi linnut vauhdissa kahtia. Eräässä autossani huomasin vasta pysähdyttyäni, että keulamerkin paikalla oli lintu siivet levällään – kuolleena.

Jäniksiä on myös autoni eteen sattunut useita, mutta eräälle reppurikaverilleni kävi tosi huonosti jäniksen kanssa: jänis iskeytyi hänen autonsa etusäleikön läpi suoraan tuulettajan metallilapoihin ja silpoutui siitä paloiksi ympäri konehuonetta. Kuuma moottori ja sinne paloiteltu jänis ovat huono yhdistelmä, eikä se haju tahtonut kovin helpolla autosta häipyä. 

Eräänä talvi-iltana huomasin kotitietäni ajaessani, että autoni taakse jäi jotain keskelle tietä. Peruutin ja katsoin tarkemmin. Valtavan iso rusakko oli juossut suoraan autoni puskuriin ja katkaissut niskansa. Otin jänistä kiinni korvista, heitin sen takakonttiin ja vein sen kotiin äitini nyljettäväksi. Siitä tulikin todella mainiota ja maittavaa jänispataa.