tiistai 20. tammikuuta 2015

Seksuaalista häirintää


Toimiessani kerran vahvasti naisvaltaisella alalla, tuntui aluksi aivan upealta olla niin monen naisen huomion kohteena. Työpäivän aikana aika moni nainen tuli huoneeseeni juttelemaan ja kahvitunnin aikaan heitä oli huoneessani aina useita. No eihän tämä huomion keskipisteenä olo heteromiestä haitannut, vaan pikemminkin tuntui mukavalta, kun omasta huomiostani selkeästi kilpailtiin.

Itse en antanut kenellekään naiselle mitään toiveita (onnellisesti naimisissa kun olen), mutta erään nuoren ja kauniin naisen kanssa juttu kulki kieltämättä mukavasti. Hänen seurassaan minä viihdyin mielelläni. Tämän asian oli tietysti useampikin minusta kiinnostunut nainen pannut jo merkille ja osa oli selkeästi jo luovuttanut toiveeni minun suhteeni. Tämä mukava nuori nainen, jonka kanssa usein aikaa vietin oli kaunis ja "muodollisesti pätevä" Kisu (nimi muutettu).

Aina yrityksen juhlissa, joita siihen aikaan oli useita, ympärilläni pyöri kauniita nuoria naisia ja vähän vanhempiakin. Vietin kuitenkin yleensä useimmiten aikaa enimmäkseen juuri Kisun ja hänen kaverereidensa kanssa. Näin muut naiset eivät edes uskaltaneet tulla häiritsemään keskustelujamme.

Kerran Kisun poiketessa naistenhuoneessa, viereeni tuli kuitenkin hieman liikaa laulujuomia nauttinut firmamme isopovisin nainen. Mitään sanomatta hän otti kiinni käsistäni, vei ne valtaville rinnoilleen ja sanoi: ”Kokeile. Kyllä ne on varmasti paljon isommat kuin Kisulla.”

Joku olisi voinut kokea tämän seksuaaliseksi häirinnäksi, mutta enpä voinut kuin nauraen todeta, että ”No, onhan ne kyllä isot. Mutta mä en kyllä mitenkään erityisesti tykkää isoista tisseistä, vaan kyllä naisessa pitää olla jotain muutakin. Sorry, mutta olet tainnut nauttia nyt jo vähän liikaa.” Näin sanoen poistuin paikalta sivummalle.

Loppuilta meni taas mukavasti Kisun ja hänen kavereidensa kanssa jutustellen. Tuota seksuaalisväritteistä pikkuepisodia eivät muut tainneet edes huomata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.