Raha ratkaisee

Työskentelin 80-luvun lopulla erään pankin rahoitusyhtiössä rahoituskonsulttina eli myin rahaa. Piirinäni minulla oli pääkaupunkiseudulta Lounais-Suomeen asti ulottuva alue, jossa asiakkainani oli mittava määrä autojen merkkiliikkeitä ja vaihtoautokauppiaita sekä muutamia muita yrityksiä.

Loimaa oli minulle pääkaupunkiseutulaisena melko kummallinen alue; pieni kylä kaukana kaikesta, mutta autokappoja siellä oli monta ja osa niistä menestyi jopa varsin hyvin. Loimaalle tein usein koko päivän kestävän myyntimatkan eli kävin saman päivän aikana läpi kaikki paikkakunnan autoliikkeet. Tämä oli toki tehokastakin, mutta osin tein tämän myös siksi, että Loimaan konttorissamme oli hyvä olla paikalla aina lounasaikaan. Tuohon aikaan pankin maaseutukonttoreissa oli vielä oma kokki ja Loimaalla hän oli aivan huippu: tarjolla oli aina todella hyvää ruokaa. Toinen ns. ruokavetoinen paikka omassa piirissäni oli Naantali, jossa yrityksellämme oli vain harmittavan vähän asiakkaita, eikä paikallinen pankinjohtajammekaan ollut kovin aktiivinen autokauppa-asiakkaiden suuntaan.

Rahoituskonsulttina kiersin yleensä autoliikkeitä pankkimme paikallisen konttorin johtajan kanssa ja näin sain samalla häneltä hieman paikallistietoutta sekä taustatietoja asiakkaistamme. Osaan autokauppiaista oli pankinjohtajillamme hyvät ja luottamukselliset välit, joten siinäkin mielessä rahoituskonsultin oli helppo liikkua asiakkaissa yhdessä pankinjohtajan kanssa. Vastaanotto näissä paikoissa oli lämmin ja välillä jopa hieman yllättävänkin tuttavallinen.

Eräänä syksynä mennessäni Laitilassa erääseen autoliikkeeseen ensimmäistä kertaa yhdessä paikallisen pankinjohtajamme kanssa, tämä totesi sisään tullessamme asiakkaallemme: ”Helvetti, että oli aamulla tiellä liukasta, kun oli jo jäätä maassa ja mun auton kesärenkaat on jo sileät kuin kullinpää.”

No, eihän tuota toteamusta voinut kuin nauraa, kun asiakkaammekin oli jo aikaisemmin tottunut kyseisen pankinjohtajan sutkautuksiin, eikä hänkään tätä mitenkään hätkähtänyt. Muutenkin tuo käynti jäi mieleeni pankinjohtajamme epämuodollisen ja jopa välillä hävyttömän alatyylisen jutustelun myötä. Hän oli kuitenkin paikallinen ”julkkis”, joka oli mm. pyydetty jopa avaamaan kilpailevan pankin rahoittamaa uutta liikekeskusta.

Turun lähellä asiakkaanamme oli nostoalan yrittäjä, jolle yrityksemme oli rahoittanut kuusi isokokoista ja varsin kallista pyöränosturia. Osamaksut olivat kuitenkin myöhässä ja rästejä oli kertynyt jo paljon. Eräänä päivänä poikkesimme tämän yrittäjän kotona yhdessä esimieheni kanssa keskustelemassa rahoituksen jatkomahdollisuuksista. Pihaan ajaessamme esimieheni sanoi minulle: ”Katsohan tarkkaan ympärillesi, kohta tämä kaikki on meidän firman omaisuutta.” 

Asiakkaamme tuli meitä ovelle vastaan kainalosauvoilla ja vasen jalka ylös asti kipsissä, jonka läpi törrötti muutamia teräspuikkoja. Hän pyysi meidät sisään, tarjosi meille kahvit ja kertoi surkean tarinansa maksujen myöhästymisen syistä. Kaikki oli alkanut siitä, että hän oli jäänyt rakennustyömaalla putoavan betonisen kattopilarin alle ja hän oli onnettomuudessa  mm. katkaissut jalkansa useasta kohdasta. Työt jäivät tekemättä, eikä sairaalasta käsin voinut asioita kunnolla hoitaa, eikä varsinkaan hommata uusia töitä ja tekijöitä nostureille. Maksut jäivät siis hoitamatta.

No näinhän tuossa myöhemmin ikävästi kävi, että pankkimme otti kyseisen asiakkaamme talon ja tavarat velan osittaiseksi maksuksi, sillä eiväthän niistä saadut tulot kattaneet kuin osan velasta. Kaikkia nostureita ei mistään löytynyt, vaan kaksi jäi kokonaan kateisiin ja kolmannen löysin itse, saamamme vinkin perusteella ja pienen etsinnän jälkeen, osittain purettuna Naantalin satamasta. Poissa oli jo nostopuomi ja vähän muutakin. Muut kadonneet nosturit päätyivät todennäköisesti ulkomaille, koska Suomessa niiden myynti olisi ollut hankalaa. Tämä ei kuitenkaan koskaan selvinnyt.

Tapaus jäi pitkään kaivertamaan mieltäni ja on mielestäni malliesimerkki siitä, että yrittäjällä on hyvä olla vakuutusasiat kunnossa. Tässä tapauksessa vakuutus ei kattanut riittävästi toiminnan keskeytymisestä aiheutuvia kuluja ja yrittäjän koko omaisuus meni velkojen maksuun – eikä edes riittänyt siihen. 

Kyllä pankkitoiminta on joskus julmaa; siinä raha ratkaisee ja elämähän on tunnetusti toisinaan aika epäreilu.