Vaihtokauppaa

Aloitin myyntimiesurani 80-luvulla ja silloin meillä vähittäiskaupan puolella toimivilla reppureilla oli tapana jakaa paljon näytteitä asiakkaillemme. Usein myös kampanjoita vauhditettiin antamalla asiakkaille iso osa alennuksista tavarana. Tavara-alennuksissa oli se hyvä puoli, että näin kauppias sai tavaraa enemmän kuin oli tilannut ja tämä ns. varastopaine pakotti kauppiaan myös kampanjoimaan tuotetta edulliseen hintaan ulos kuluttajille. Joskus tämä näkyi kuitenkin ulospäin jopa liian halpoina hintoina ja kilpailija saattoi ihmetellä, kuinka hänen ostohintansa voi olla korkeampi kuin toisen kaupan ulosmyyntihinta.

Tuolloin kampanjatarjoukset olivat usein normaalia isompia kokoja, tupla tai triplapakkauksia. Näitä erikoispakkauksia myöhemmin purkamalla, kauppias pyrki toisinaan saamaan niistä parempaa katetta. Näitä usean kappaleen pakkauksia oppivat myös nokkelat myyntimiehet hyödyntämään, kun pääkonttorilta tuli ohje niiden purkamiseen. Näitä monen kappaleen pakkauksia purkamalla myyntimies sai helposti vaihdettavaa myyntitavaraa, joilla yksikköhinta oli heti korkeampi.

Osa kauppiasta vaihtoi halukkaasti näitä ”halpaeriä” kaikkeen mahdolliseen. Eräät reppurit osasivat hyödyntää tätä melko laajasti vaihtamalla tavaraa mm. vaatteisiin, leluihin ja kotitalouskoneisiin. Helsingissä erään tukun parkkipaikalla tämä vaihtokauppa oli mittavaa ja viikoittain jatkuvaa (lue blogista PikaPaunanvaihtopäivät –juttu).

Kuulin myös eräästä edustajasta, joka työsuhteensa päätyttyä ajoi koko näytevarastonsa eli täyden autolastillisen tuotteitaan Turkuun. Siellä eräs turkulainen myyntimies vaihtoi ne omilla suhteillaan kodinkoneliikkeessä uuteen väritelevisioon ja videonauhuriin (nämä olivat tuolloin haluttuja, mutta suhteellisen kalliita, viihde-elektroniikan laitteita).

Vuosien kuluessa tuotenäytteiden jakaminen väheni verottajan kiinnostuksen myötä, eikä tavara-alennuksiakaan enää jaettu samalla tavalla kuin ennen.