maanantai 1. joulukuuta 2014

Lyypekki - Hampuri

Myyntiryhmällemme oli järjestetty myyntikoulutus FinnHansa rahtilaivalla matkalla Helsingistä Lyypekkiin. Kouluttajaksi mukaan tuli Mercuri Internationalin konsultti, jonka kanssa yrityksemme oli jo vuosia tehnyt yhteistyötä.

Matka sujui mukavasti koulutuksessa ja ilta omalla porukalla laivan ravintolassa. Mukana  laivalla ei meidän lisäksemme ollut kuin muutama rekkakuski ja hyttiavain kävi baarissa maksukortissa: "limiittiä markkaa vaille miljoona" opasti baarimikko. Kaikki siis maksettiin vasta laivasta poistuessa eikä laivalla juotu mitään likööreitä vaan baarimikon sanoja lainatakseni: "Naisten juomat jätettiin rannalle".

Perillä Lyypekissä kävimme tutustumassa paikallisen logistiikka yrityksen toimintaan ja yllätyimme toiminnan automaatioratkaisuista sekä toiminnan valtavasta volyymistä, joka on mahdollista vain Saksan kokoisessa maassa.

Illaksi matkustimme Hampuriin ja hotelliin asettumisemme jälkeen menimme syömään paikallista perinneruokaa: schweinshaxea eli sianlihaa, hapankaalia ja perunoita sekä seuraksi kahden litran tuoppi olutta. Ilta sujui mukavasti, vaikka toki muutama reipas reissumies kävi myös punaisten lyhtyjen tunnelmaa ihastelemassa.

Kotimatkalle lähdimme samalla laivalla jo seuraavana päivänä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki mitä näet ympärilläsi on joku myynyt - muista tämä, niin osaat paremmin arvostaa myyntiä.